Kurpitsaviikot huipentuu kansainvälisen menestyjän ilotulitusshow’hun

Perttelin Hähkänästä lähtöisin oleva Nuutti Syngelmä, 24, opiskelee Tampereella konetekniikkaa ja harrastaa ilotulitulitteita. Syngelmää voi nykyään kutsua maailmanmestariksi, sillä hän voitti elokuun lopulla Yhdysvaltojen Marylandissa käydyn Pyrojam -kilpailun ja tuli valituksi myös yleisön suosikiksi.

– Finaalissa olivat minun lisäkseni Serbia ja Saksa. Serbia on viime vuoden voittaja ja Saksa vei voiton vuonna 2022. Kisasin siis voittajia vastaan, Syngelmä kertoo.
Hän osallistui kilpailuun ensi kertaa, mutta on yrittänyt päästä mukaan jo aiempina vuosina. Kilpailun tasoa hän kuvaa kovaksi.
Tehtävänantona oli suunnitella yhdeksästä kymmeneen minuuttiin kestävä tarinallinen, musiikkia sisältävä ilotulitusesitys.

– Teemani oli kullankaivaja, joka etsii kadonnutta aarretta. Inspiraation sain Tuomas Holopaisen “The Last Sled” -kappaleesta, jossa on samanlainen tarina.

Toisena kappaleena esityksessä oli Nightwish -yhtyeen “Storytime” -kappale.
Esitys alkoi valkoisen ja kullan värisillä ilotulitteilla ja siirtyi sen jälkeen valkoiseen, siniseen ja punaiseen. Edustettuna olivat siis Suomi ja Yhdysvallat.

– Mietin, millaiset asiat vetoaisivat yleisöön. Koko esityksen musiikki oli hyvin menevää ja sisälsi myös rock- musiikkia, Syngelmä kuvaa.
Hän sai lisää itsevarmuutta omaan esitykseensä huomattuaan yleisön innostuksen sekä kuuli sen antamat spontaanit väliaplodit. Yleisön suosikki valittiin huutoäänestyksellä, josta mitattiin desibelitasot.

– Se, että pääsin edes finaaliin, oli jo iso juttu. Näin suuresta menestyksestä vain haaveilin.
Voitto tuo Syngelmälle tunnettuutta Suomessa, mutta myös kansainvälisesti. Mukana kisamatkalla olivat kollegat Pyroten Oy:sta, jonka näytösampujana Syngelmä toimii.

– Olen ollut yrityksen toiminnassa mukana alusta asti ja auttanut ideoinnissa sekä sen kehittämisessä. Ilotulitusesityksiä tulee tehtyä monenlaisissa tapahtumissa.

Kiinnostus syntyi nuorena

Syngelmän kiinnostus ilotulitulitteisiin alkoi jo lapsena ja hän vietti paljon aikaa ilotulitteita käsittelevillä keskustelupalstoilla ja lukien aiheesta kertovia lehtiä. Joulukuun lähestyminen on ollut hänestä aina vuoden parasta aikaa, jolloin on päässyt suunnittelemaan uudenvuoden ilotuliteostoksia.
Täytettyään 18 vuotta hän pääsi hyvin luotujen suhteidensa kautta nopeasti mukaan ammattilaistoimintaan.

– Loppukesästä alkukevääseen on pimeytensä ansiosta kiireisintä aikaa. Olen jo monta vuotta ollut uudenvuoden töissä: ensin myymässä ilotulitteita ja sen jälkeen ampumassa näytöksiä.
Täysipäiväistä uraa Syngelmä ei ilotulitteista halua, sillä ne eivät takaa ympärivuotista tulonlähdettä.

– Tämä on mukavaa vastapainoa omille konetekniikan opiskeluille, joka tapahtuu pääosin koneen ääressä. Tässä pääsee tekemään fyysisesti asioita.
Ilotulitteiden turvallinen ampuminen vaatii paljon tietoa ja Syngelmä, ja muut ammattilaiset, ovat koulutettuja turvallisuudesta. Ammattistatuksensa Syngelmä on saanut Pyrotenin kautta ja se on firmakohtainen.

– Rakettien turvallinen käyttö on tärkeää, mutta en ole sillä kannalla, että sitä pitäisi kieltää kuluttajilta. Meillä on kemisti myös tutkinut ilotulitteiden ilmastopäästöt ja ne ovat kokoluokassaan aika pienet, Syngelmä kertoo.
Käytäntöihin kuuluu myös roskien siivoaminen ja lopulta työstä ei jää jälkeäkään.

Syngelmä on toteuttamassa ilotulitusesitystä myös Kurpitsaviikoilla. Pyroten vastaa Kurpitsaviikot päättävästä loppuhuipennuksesta, jollaisena heidän toteuttamansa ilotulitusesitys toimii.
Niin on ollut jo monta vuotta ja idea lähti Syngelmältä.

– Se taisi olla toinen vuosi, kun ilotulitus järjestettiin ensimmäistä kertaa. Ehdotin asiaa Esalle (Rannikko) ja hän ilotulitteiden ystävänä otti tarjouksen vastaan.
Puitteet ovat toki pienemmät kuin Yhdysvalloissa.

– Tila, josta ammumme, on paljon pienempi ja turvallisuus täytyy huomioida eri tavalla. Esitys tulee olemaan siitä huolimatta hieno – luvassa on värikäs kokonaisuus.

Kurpitsapuiston ilotulitus sunnuntaina 26.lokakuuta kello 20.

Nuutti Syngelmä ideoi Kurpitsapuistoon ilotulituksen. (Kuva: Nuutti Syngelmä)

Nelli Spännäri

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: