Kuusjoki-Seuran toiminta on vilkasta ja hilpeää

Minna Leppäaro ja Martti Tulonen ovat Kuusjokiseuran aktiiveja.

Ystävänpäivänä järjestettiin Kuusjoki-Seuran Arkistolla uusintaesitys Reima Mentulan koostamista arkistojen aarteista nimellä Bio Kuusjoki. Kahdesta kaitafilmistä koostuva esitys viihdytti ja nauratti ulkopaikkakuntalaistakin, puhumattakaan niistä kyläläisistä, jotka tunnistivat filmeistä tuttuja kasvoja, jopa itsensä. Hauskalta vaikutti seuran toimintakin, josta Minna Leppäaro kertoili.

– Toimintamme jakaantuu pääsääntöisesti kahteen paikkaan: Viljamakasiiniin ja tänne Arkistoon. Viljamakasiinissa on vaihtuvia näyttelyjä: yläkerrassa omansa ja alakerrassa omansa. Kesäkahvila siellä aukeaa kesäkuun alkupuolella ja avoinna ollaan sunnuntaisin. Teemme myös yhteistyötä paikallisen koulun kanssa: makasiinin entisessä varastotilassa on opettajien ja oppilaiden yhdessä kokoama näyttely.

Kuusjoki-seura on perustettu vuonna 1978 ja se tekee yhteistyötä koulun lisäksi myös seurakunnan ja paikallisten yhdistysten kanssa. Arkisto sijaitsee kirkonkylän keskustassa Osuuspankin entisissä tiloissa, ja se on avoinna joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina.

– Pyrimme keräämään ja säilyttämään paikallishistoriaa ja olemme mm. sukututkijoiden ja muittenkin kiinnostuneitten apuna. Meillä on meneillään vanhojen valokuvien digitointiprojekti, johon olemme saaneet apurahaa Varsinais-Suomen kulttuurirahastosta. Projekti jatkuu edelleen ja kuvia tulee tasaiseen tahtiin. Nuoria kun aina kaivataan kotiseututoimintaan mukaan, niin kuvamateriaalin keräys on tuonut Arkistolle sekä isiä että poikia. Seura järjestää erilaisia tapahtumia ilahduttamaan Kuusjoen asukkaita ja elävöittämään elämänmenoa.

– Järjestämme kesän avajaiset ja vuosittain yhdessä kaupungin kanssa Kuusjoki-päivän elokuussa. Vuonna 2011, kun Turku toimi kulttuuripääkaupunkina, järjestimme yhteistyössä muitten paikallisyhdistysten kanssa ensimmäisen kerran Yö Kuusjoella -tapahtuman. Sen tiimoilta järjestetään isoja yhteiskokouksia ja suunnittelukin aloitetaan hyvissä ajoin. Teemat ovat vaihdelleet, esim. Keskiaikainen Yö on järjestetty yleisön pyynnöstä kahdestikin. Viime vuonna oli Yö Kuusjoella Pariisissa, ja meillä oli Louvre, ranskalainen kahvila, pienen jokemme varrella Seinen kirjakauppiaita ja muuta teemaan sopivaa.

Seuralla on lisäksi luonto- ja kulttuuripolkutoimintaa, jota vetää arkiston toiminnasta vastaava perinnetoimikunnan puheenjohtaja Martti Tulonen. Martti itse on sitä mieltä, että on perehtynyt ensisijassa arkiston hoitamiseen.

Bio Kuusjoki on tuonut mukavasti ihmisiä paikalle, vaikka markkinointia on ollut lähinnä somessa. Ensimmäisellä filmillä kuvataan tapahtumaa, jota voisi nykyään verrata melkeinpä kuninkaalliseen valtiovierailuun: ensimmäinen, ainoa ja oikea Lottotyttö Hilkka Kotamäki esiintyy ja laulaa Kuusjoen seurantalolla. Laulua ei tosin voi kuulla, sillä vanhoissa kaitafilmeissä ei ollut ääntä.

– Tämä oli iso juttu Kuusjoella ja vieraat ykköset päällä paikalla, naurahtaa Minna.

Lottoarvonta alkoi Suomessa vuonna 1971 ja Hilkka Kotamäki vieraili Kuusjoella vuonna 1972. Yleisön kommentit herättävät hilpeyttä.

– Mitenkäs hän nyt vasta vuoden päästä tuli Kuusjoelle?

– Ei se ehkä ollut ihan ensimmäinen vaihtoehto.

Vuosikymmentenkin kuluttua herättää tyrmistystä se, että tällä Lottotytöllä oli blondi peruukki ja hän oli oikeasti ruskeaverikkö. Seurantalolla tietysti myös tanssittiin ja tanssin pyörteistä oli yleisön mukava bongata tuttuja kasvoja. Ainakin yksi katsojista oli 11-vuotiaana menossa mukana.

Toisella kaitafilmillä on nyttemmin jo lopettaneen Fribergin kaupan avajaiset, myöskin 70-luvun alkupuolelta. Filmillä vilahtaa villapaitaan pukeutunut mies.

– Mun mielestä hänel oli sama villapaita vielä 80-luvullakin.

– Kato Fribergin kaupassa myytiin laatutavaraa!

Elina Koskinen

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: