Perniöläisen Öyrilän Isotalon lammastilan omistaja Irmeli Nurminen saapuu pihatossa olevan, parikymmenpäisen lammaslauman luo yhdessä paimenkoira Pyhiksen kanssa. Heinää syömässä olleet lampaat kiinnittävät huomionsa Nurmiseen, mutta vieläkin tarkemmin koiraan ja sen liikkeisiin. Nurminen päästää Pyhiksen aitauksen sisäpuolelle. Lampaat lähtevät liikkeelle koiran seuratessa niitä. Pyhis tottelee nopeasti Nurmisen antamia lyhyitä käskyjä, vaihtaen paikkaa lammaslauman molemmilla sivuilla.
-Oikee, oikee… Vasen. Vasen, Nurminen sanoo.
Lammaslauma on siirtynyt muutamassa hetkessä yhtenä isona rykelmänä pihatossa sijaitsevaan kaarihalliin.
-Maahan, maahan… Hyvä, Nurminen jatkaa.
Matalana liikkunut koira menee makaamaan maahan. Nurmisella on Pyhiksen lisäksi kolme muutakin lammaskoiraa, Loimu, Säkä ja Yrri, sekä vanha labradorinnoutaja Mopo.
-Minulla on ollut aina koiria. Lammaskoirat ovat tulleet tarpeeseen lampaiden kasvatuksen myötä. Vanhin paimenkoira on seitsemänvuotias, Nurminen kertoo.
Nurminen on mukana paimenkoirayhdistyksen toiminnassa.
-Paimenkoirat ovat sekä työni että harrastukseni. Käyn niiden kanssa kisaamassa. Järjestän myös kisat meidän tilalla vuosittain.
Lampaiden kasvattaminen ja niistä saatavat tuotteet ovat Nurmisen elinkeino. Öyrilän Isotalon tila on hänen lapsuudenkotinsa. Tilalla sijaitsee iso kaksikerroksinen päärakennus.
-Tämä talo on Öyrilän kylän päätalo, jonka kivijalka on perustettu 1800-luvulla. Sukuviirissä lukee vuosiluku 1737, Nurminen kertoo.
Öyrilän tilalla on hoidettu ennenkin eläimiä, kuten lypsykarjaa, hevosia sekä sikoja.
-Isälläni oli emakkosikala. Kun tila siirtyi minulle, jatkoin sikalan pitämistä ensimmäiset viisi vuotta. Ensimmäiset lampaat tulivat naapurista 2000-luvun alussa kesiksi perinnebiotooppia hoitamaan. Ensimmäiset omat, neljä lammasta ja pässin hankin joitakin vuosia myöhemmin tuttavapariskunnalta, Nurminen kertoo.
Nurminen huomasi lampaiden hoitamisen sopivan itselleen sekä omalle tilalleen mainiosti. Hän päätti luopua emakkosikalasta ja keskittyä suomenlampaiden ja niiden risteytysten kasvattamiseen.
-Tilan vanhat rakennukset valjastettiin lampaiden käyttöön. Nykyisin minun lampaani laiduntavat muidenkin tilojen perinnebioteekkisinä maisemanhoitajina. Se on niiden kesäduuni.
Karitsoja syntyy kaksi kertaa vuodessa, seuraava poikiminen on helmikuussa.
-Alle vuoden ikäistä lammasta sanotaan karitsaksi ja niitä on tällä hetkellä noin nelisenkymmentä. Aikuisia uuhia on 70 ja pässejä liikaa, Nurminen nauraa.
Nurminen pitää erityisesti suomenlampaiden villan kauniista väriskaalasta. Päärakennuksen vintillä sijaitsevassa pienessä tilapuodissa on tarjolla muun muassa lampaantaljoja, villalankoja ja neuleita.
-Taljat ja villalangat ovat minun omista lampaistani, samoin lampaanlihaa on saatavilla pakastettuna ja säilykkeenä sekä lammasmakkaroita. Neuleet, huovat ja keramiikkaesineet ovat naisyrittäjien käsillä tehtyjä kotimaisia tuotteita.
-Tilapuoti on avoinna sovittaessa. Minulle täytyy kuitenkin aina soittaa, jotta olen itse paikalla. Valitettavasti en pysty järjestämään haluttuja katselukierroksia eläinten luo. Ennen koronaa olin mukana maatilan avoimet ovet -tapahtumissa kaksi kertaa vuodessa, mutta nyt niitä ei ole järjestetty, Nurminen pahoittelee.
Nurmisen lampaiden taljat muokkaa Lavialla sijaitseva Rantasen Nahkajalostamo.
-Taljat ovat alunamuokattuja, eli ne ovat muokattu suolalla. Vien taljoja Nahkajalostamoon muutaman kerran vuodessa. Lampaantalja on erinomainen ja ehdottomasti käyttöön tarkoitettu tuote. Lihojen suhteen teen yhteistyötä Lallin Lampaan ja Kemiön Teurastamon kanssa. Hyvät yhteistyökumppanit ovat minulle todella tärkeitä. Saan lampaista elantoni, vaikkakin kummisetäni sanoi, että lampaiden pitäminen on ”ekologisin tapa köyhtyä”. Tämä on elämäntapa. Elämäni menisi ihan tyhjäksi ilman lampaita, Nurminen myöntää.
Maritta Määttänen
