Salon Lukkarinmäki-seuran joulukalenterin ensimmäinen luukku on avautunut maanantaina 1. joulukuuta.
Hurjaan suosioon salolaisten ja jopa ulkopaikkakuntalaisten keskuudessa noussut kalenteri avautuu tänä vuonna jo kuudetta kertaa.
Joulukalenterin ideana on, että 1.–24. joulukuuta avautuu päivittäin yksi luukku eri puolilla Lukkarinmäkeä. Kalenteriluukku voi sijaita rakennuksen pihalla, ikkunalla, kadunvarressa tai muualla, missä kalenterin kiertäjien on se helppo nähdä.
Lukkarinmäki-seuran puheenjohtaja Otto Bernoulli kertoo, että jokainen kalenteriluukun tekijä on saanut itse ideoida ja pystyttää luukun sovittuna ajankohtana.
– Luukkujen tarkoituksena on tuottaa iloa ja ne pidetään auki avautumispäivästä aina joulukuun 30. päivään asti. Kalenterin katsojat voivat itse päättää, käyvätkö katsomassa erikseen joka päivä avautuvan luukun vai kiertävätkö katsomassa vaikka kaikki kalenteriluukut kerralla jouluaaton jälkeen.
Joulukalenterin karttaa seuraamalla löytää kalenteriluukut.

Salonjokilaakso






