Japanista peräisin oleva raku on vanha ja kiehtova keramiikan polttotekniikka. Salon kansalaisopistolla sitä pääsee oppimaan joka vuosi raku-keramiikan kursseilla, ja näkemään koko monivaiheisen prosessin alusta loppuun.
Klassisessa keramiikassa valmiiksi muovailtujen töiden annetaan ensin kuivua, minkä jälkeen ne poltetaan yleensä kaksi kertaa sähköuunissa, ja näiden polttojen välissä työt lasitetaan. Toisen eli lasituspolton jälkeen esineet ovat valmiita. Raku-keramiikka on tätä haasteellisempaa ja vaatii enemmän tilaa, sillä tässä tekniikassa esineiden toinen polttokerta tapahtuu ulkona, oli sitten kesä tai talvi – eikä varmanvakaa käsi ole tekijälle pahitteeksi.
– Raku-keramiikassa töiden alkutaival on samanlainen kuin muissakin keramiikan tekniikoissa. Kun savi on raakapoltettu ja lasitettu, se poltetaan uudelleen erillisessä raku-uunissa. Siinä työt kuumennetaan nopeasti 900–1000-asteen lämpötilaan, kuvailee kurssin opettaja Anna Korpiaho.
Kansalaisopiston raku-kurssin viimeisenä kurssipäivänä, helteisenä toukokuun lauantaina, raku-uuni lämpiää Piritan taidetalon takapihalla. Kaasun tasainen sihinä ja uunin yllä väreilevä ilma kertovat, että polttoprosessi on täydessä käynnissä.
– Töitä pidetään uunissa parin-kolmenkymmenen minuutin ajan. Sitten ne nostetaan varovasti pihdeillä savustuspönttöön, jolloin keramiikkatyö kokee valtavan lämpötilashokin ja sen pinnassa oleva lasite säröilee. Pöntön pohjalle on tehty pehmeä peti palavasta materiaalista, esimerkiksi sahanpuruista, oljista tai sanomalehdistä, jonka savitöiden oma kuumuus sytyttää. Tällöin pöntössä kehkeytyvä savu imeytyy esineen lasittamattomiin kohtiin, ja ne värjäytyvät harmaaksi tai mustanpuhuvaksi – tästä syntyy raku-keramiikan omaleimainen, metallinhohtoinen ja säröinen ulkonäkö. Töiden annetaan savustua kannen alla aikansa, jonka jälkeen ne viilennetään vedessä ja raku-polton aikaansaama reaktio pysäytetään.
Kuten kuvailusta voi nopeasti päätellä, raku-keramiikka ei kuulu tekniikoista helpoimpiin. Käsittelyn on oltava varmaa ja varovaista, sillä tulikuumasta uunista nostetut työt tulee saada sellaisinaan siirretyksi savustuspönttöön, josta usein leimahtaa savustuksen alussa liekkejä. Myös vedessä viilentäminen on osattava tehdä oikein.
– Jos poltettavana on onttoja töitä, esimerkiksi ruukkuja, on savustuksesta nostettu työ laskettava veteen hitaasti aukko vinosti ylöspäin. Jos onton esineen yrittää upottaa suuaukko edellä veteen, sen sisään jumiin jäänyt kuuma ilma voi saada keramiikkatyön paukahtamaan halki, Korpiaho muistuttaa ja näyttää samalla asian oppilailleen käytännössä.
Keramiikkakärpäsen purema vei mukanaan
Tunnelma polttopäivänä Piritassa on eittämättä innostunut ja korkealla, mutta myös jännitystä on hyvällä tavoin ilmassa. Yhdentoista keramiikkakurssilaisen joukossa on monia ensikertalaisia.
– Aloitin keväällä Somero-opistolla tavallisessa keramiikassa, mistä sitten innostuin. Siellä sain kuulla, että Salossa järjestetään tällaista toisenlaistakin tekniikkaa. Halu oppia muiden ohella myös rakua toi minut tänne, kertoo Esko Mäkelä.
Niin ikään Somerolta kotoisin on Elisa Kämäräinen, joka on tullut raku-keramiikan kursseille yhdessä miesystävänsä, turkulaisen Veijo Martikaisen kanssa.
– Sain innostuksen brittiläisestä televisio-ohjelmasta Suuri keramiikkakisa. Siinä oli se hauska miesjuontaja, joka taisi itkeä suunnilleen joka jaksossa. Sitten minä itkin mukana. Keksin siitä, että minäkin haluan oppia tekemään tuollaisia. Kaikki keramiikan eri tekniikat kiinnostavat minua, esimerkiksi maapolttoakin haluaisin ehkä päästä kokeilemaan jossakin kohtaa – valvoen kuopan vieressä punaviinin kanssa, Mäkelä naurahtaa.
Ja kas kummaa, kun myös Elisa Kämäräinen kertoo saaneensa ”keramiikkakärpäsen” pureman samasta ohjelmasta. Hän kuvailee siitä syntyneitä luovuuden oireitaan seuraavasti:
– Minulla on kotona menossa paraikaa remontti, josta sain idean tehdä raku-keramiikan kursseilla sisustuslaattoja seinään laitettaviksi. Tässä lajissa minua viehättää sen tietty ennakoimattomuus – moniin asioihin voi itse vaikuttaa, mutta osa keraamisen työn lopputuloksesta jää aina sattuman ja yllätyksen varaan. Riippuen siitä minkälaisia niistä tulee, katsotaan ja sommitellaan, että tulisiko tästä seinälaatoitusta tai sellainen reliefi, hän esittelee hymyillen yhtä laatoistaan.
– En ole ennen tehnyt tämmöistä. Ihan mielenkiintoista kyllä on ollut päästä mukaan, lisää Kämäräisen kanssa kurssille tullut Veijo. Hänellä itsellään on paraikaa työn alla joutsen.
Mäkelällä sen sijaan ei ollut omissa töissään tällä kertaa erillistä tyyliä tai teemaa. Hän kertoo tehneensä kolme ”kunnon työtä” ja useita ”kokeiluja”.
– Tosin eri kansojen perinnekulttuurit kyllä inspiroivat minua, esimerkiksi inkojen kulttuuri. Myös saamelaisilla ja muilla alkuperäiskansoilla on omat mielenkiintoiset juttunsa. Minulla on nyt kissa tuolla savustumassa, hän kertoo ja poseeraa kameralle vielä raku-uunia odottavan toisen työnsä kanssa.
Kämäräinen puolestaan suunnittelee jatkavansa lajin parissa vielä kurssin päätyttyäkin, sillä hän sanoo aikovansa Someron Kivimeijerillä heinäkuussa pidettäville Raku-festivaaleille.
– Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta keramiikan tekemisestä. Mutta raku on kyllä jännittävää, koskaan ei tiedä tarkasti, mitä syntyy, hän sanoo.
– Raku-keramiikan tekeminen tällaisella hiukan isommalla porukalla on hyvin yhteisöllistä. Polton jälkeinen vaihe, jossa työt siirretään hehkuvan kuumasta uunista savustusastioihin, on aina hieman hektinen ja täynnä jännitystä, mutta joka kerta on yhtä mielenkiintoinen. Ja näiden polttopäivien hienot lopputulokset ovat aina myös yhtä ilahduttavia, kertookin opettaja Anna Korpiaho tyytyväisenä.
Melissa Koponen
