Matias Ahonen pääsi laulamaan Kauneimpia joululauluja ensimmäistä kertaa

Susanna Aaltonen ja Matias Ahonen tulivat Sauvosta laulamaan Kauneimpia joululauluja.
Susanna Aaltonen ja Matias Ahonen tulivat Sauvosta laulamaan Kauneimpia joululauluja.

Kolmantena adventtina Uskelan kirkon penkkirivit olivat viimeistä paikkaa myöten täynnä, kun Kauneimmat joululaulut saivat seurakseen Salon musiikkiopiston kuoron, orkesterin ja solistit. Seurakunta ja musiikkiopisto ovat tehneet yhteistyötä jo viisi vuotta peräkkäin, ja jouluilo oli esiintyjillä ja yleisöllä ylimmillään.
–Kyllä tämä on meidän syksyn kohokohta joka vuosi, ja kaikki ovat innolla mukana, kertoo Salon musiikkiopiston rehtori Annika Viitanen Friberg.
Lauluja laulettiin tuttuun tapaan Kauneimmat joululaulut -vihosta, mutta mukana oli myös lisälehtiselle painettuja kappaleita. Paikalle laulamaan olivat tulleet muun muassa sauvolaiset Susanna Aaltonen ja Matias Ahonen.

Ahoselle Uskelan kirkon tilaisuus oli ensimmäinen laatuaan.
–En tiennyt tällaisesta tapahtumasta, mutta luin uutisista, että joitakin kappaleita oli poistettu vihosta. Me ei olla käyty Susannan kanssa yhdessä tällaisissa, vaikka ollaan kauan oltu yhdessä, Ahonen kertoo.

Aaltonen puolestaan on käynyt usein jouluisissa konserteissa.
–Tykkään käydä hienoissa kirkoissa kuuntelemassa musiikkia. Viimeksi kävin Liedossa edellisenä torstaina. Minusta oli sääli, että Sylvian joululaulu jätettiin lauluvihosta pois, mutta onneksi se Liedossa kuitenkin laulettiin, Aaltonen sanoo.

Ahonen yllättyi penkkiin istuessaan siitä, että yleisö osallistuu laulamiseen – hän oli tullut nauttimaan konsertista.
–Kyllä tämä oli kivaa ja tässä oli omanlainen tunnelmansa. Voidaan varmasti käydä toistekin yhdessä, Ahonen tuumii.

Kauneimmat joululaulut oli helppo yhdistää myös arkeen: Aaltonen kävi samalla hakemassa uimahalliin unohtuneen uimapuvun.

Kaiken kaikkiaan yhteislaulajia oli kirkossa runsaat viisisataa. Viitanen Fribergin mukaan tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta.
–On hienoa nähdä, että ihmiset pitävät tästä yhtä paljon kuin me tekijät. Tuomme vuosittain perinteisen tarjonnan rinnalle jotain uutta ja teemme uusia sovituksia tutuista kappaleista. Esimerkiksi tänä vuonna otimme ohjelmistoon Walking in the Air -kappaleen, Viitanen Friberg kertoo.

Hän antaa kiitosta Salon seurakunnalle ja kanttori Kaisa Suutela-Kuismalle, joiden kanssa yhteistyö on ollut helppoa ja luontevaa.

Tilaisuuden juontajat Robin Kapanen ja Niclas Källström muodostivat energisen ja luontevan parin, ja yleisön aplodit rohkaistuivat esitysten edetessä – ansaitusti.

Nelli Spännäri

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: