Miesten vaihdevuosioireita ei osata yleisesti tunnistaa

Erja Suonpää kutsui kliinisen lääketieteen erikoislääkärin, dosentti Juhana Pihan luennoimaan Somerolle.
Erja Suonpää kutsui kliinisen lääketieteen erikoislääkärin, dosentti Juhana Pihan luennoimaan Somerolle.

Somerolainen yrittäjä Erja Suonpää järjesti naisten vaihdevuosipäivän jatkumoksi miehille oman iltatilaisuuden.
-Kyllä tämä aihe on yhtä tärkeä miehille kuin naisillekin, Erja vakuuttaa.
-Asiakkaat ovat myös itse toivoneet tätä.

Luennoitsija Juhana Piha on kliinisen lääketieteen erikoislääkäri ja dosentti, jolla on seksuaalilääketieteen erityispätevyys.
-Seksuaaliseen aktiivisuuteen liittyy tutkitusti terveyshyötyjä, kun taas seksuaalihäiriöt vaikuttavat haitallisesti niin mielialaan kuin tyytyväisyyteenkin, hän kertoo.
-Ikääntymiseen liittyy paljon harhakäsityksiä, kuten ettei ikääntyvä olisi seksuaalinen, tai että seksuaalisuus häviäisi iän myötä. Yleisesti ajatellaan, että seksi on vain nuoria ja terveitä varten ja vanhoille ihmisille se olisi jotenkin sopimatonta. Tämä ei pidä paikkaansa, Piha haluaa korostaa.
-Ihmisen seksuaalisuus säilyy läpi elämän. Seksin tahti iän myötä usein harvenee esimerkiksi sairauksien tai lääkitysten vaikutuksesta, mutta laatu paranee. Iän myötä erektiohäiriöt voivat yleistyä. Jos erektion saaminen epäonnistuu useita kertoja, paineet kasvavat, mikä vain pahentaa tilannetta. Asiaan on helppo vaikuttaa erektiolääkkeillä, mutta miesten on vaikea puhua asiasta lääkäreillekin. Jopa suurimmalle osalle lääkäreistäkin aihe on vaikea, Piha tietää.
-Tutkimusten mukaan 70% potilaista kuitenkin toivoisi lääkärin ottavan seksin puheeksi ja lääkäreistä yksi kymmenestä näin tekee.

Seksuaalitoimintojen säätely elimistössä on erittäin monimutkaista ja osin huonosti tunnettua. Piha haluaa murtaa myös yleisen myytin: Ei pidä paikkaansa, että mies haluaa ja pystyy seksiin aina, tai ei olisi koskaan seksuaalisesti epävarma.
-Seksuaalihäiriöt ovat hyvin yleisiä, mutta vain joka viides hakee niihin lääkärin apua, vaikka kaikkia voisi auttaa, Piha harmittelee.
-Seksuaalisuus on tärkeää kaikille iästä riippumatta.

Seksuaalisten ongelmien takaa löytyy useimmiten testosteronivaje. Sitä voi aiheuttaa myös stressi, joka heikentää aivolisäkkeen toimintaa vähentäen testosteronin tuotantoa. Testosteroni on mieshormoni, joka säätelee niin seksuaalista kuin psyykkistä ja fyysistäkin hyvinvointia. Sen puute aiheuttaa monenlaisia oireita.
-Pinna palaa helposti, aamuerektiot vähenevät, ei jaksa mitään, fyysinen, psyykkinen ja seksuaalinen veto on poissa ja on hirveän paha olo, Piha kuvaa.
-Nivel- ja lihaskivut ovat yleisiä.

Testosteronivaje näkyy keskittymiskyvyssä, lähimuistissa ja asioiden hahmottamisen vaikeudessa. Lihasvoima, koordinaatio ja tasapaino heikkenevät ja raihnaisuus lisääntyy. Vaje tuo mukanaan myös väsyneisyyttä, nukahtelua, nukahtamisvaikeuksia ja lisää yöllistä heräilyä.

Oireita voidaan lievittää

-Testosteronivaje todetaan toistetusti tehdyillä verikokeilla. Matalan testosteronin raja on 12 yksikköä tai alle ja sitä sovelletaan kaiken ikäisiin miehiin. Osa miehistä pärjää matalilla arvoilla, eikä oireita ilmene. Jotta vajetta lähdetään hoitamaan, täytyy olla myös oireita, Piha muistuttaa.

Testosteronitasoihin vaikuttavat ylipaino, alkoholin ongelmakäyttö eli yli 24 annosta viikossa ja liikkumattomuus.

Testosteronivajetta on helppo hoitaa geeleillä tai lihakseen pistettävillä valmisteilla. Markkinoilta löytyy lyhyt- ja pitkävaikutteisia valmisteita, joiden kustannukset ovat noin 20-40€ kuukaudessa.
-Kuukaudessa vointi paranee ja potilas on kuin uusi mies, Piha vakuuttaa.
-Hoito ei lisää syöpäriskiä, mutta sitä ei voi antaa samaan aikaan eturauhassyövän kanssa. Testosteronihoito heikentää hedelmällisyyttä, joten lapsentekoikäisille se ei sovi. Hoito voi nostaa myös hemoglobiinia, joten sitä pitää seurata. Haitat ovat kuitenkin harvinaisia, Piha jatkaa.
-Hoito on korvaushoitoa, jota jatketaan loppuelämän ajan. Se ei kuitenkaan tuhoa elimistön omaa testosteronitoimintaa, vaan ainoastaan heikentää sitä hoidon ajaksi. Jos hoito lopetetaan, tasot palautuvat elimistön aiempiin tasoihin ennen hoitoa.
-Ikääntymisen myötä verisuonet menettävät kimmoisuuttaan, jolloin myös erektiohäiriöt lisääntyvät. Niitä esiintyy jokaisella miehellä ajoittain ja se on täysin normaalia. Vasta jos oireet ovat pysyviä, niistä tulee ongelma. Yleisiä syitä häiriöihin ovat muun muassa sepelvaltimotauti, korkea verenpaine ja kolesteroli, diabetes, masennus, kilpirauhasen häiriöt ja eturauhasen sairaudet. Häiriöitä voi esiintyä myös joidenkin lääkkeiden sivuvaikutuksena, Piha luettelee.
-Omilla elämäntavoilla on myös suuri merkitys. Tupakoitsijoilla erektiohäiriöiden riski 2-3-kertaistuu. Myös alkoholin suurkulutus, huono kunto ja ylipaino nostavat riskiä.
-Erektiohäiriöihin on saatavilla myös toimivia lääkkeitä. Suun kautta otettavat lääkkeet ovat tehokkaita, mutta vaativat toimivia hermoratayhteyksiä aivoista penikseen, sekä halun ja kiihotuksen. Jos lääkkeen ottamisen jälkeen menee yksin TV:n ääreen katsomaan jalkapalloa, mitään ei tapahdu, Piha lohkaisee. Paikallishoitona voidaan käyttää myös pistoshoitoa tai geeliä, hän jatkaa.

Piha haluaa vielä varoittaa miehiä hoitamasta itseään anabolisilla steroideilla.
-Ne ovat synteettisiä aineita ja oikeasti vaarallisia. Niistä aiheutuneita ongelmia ei oikein kukaan ryhdy hoitamaan, koska ne ovat itse aiheutettuja.

Lääketieteellisen hoidon saanti vielä haasteellista

Suomessa ei ole sellaista erityisalaa, kuin seksuaalilääketiede. Pihan mukaan nykyisessä lääkärikoulutuksessa ei juurikaan käsitellä miesten vaihdevuosioireita, eikä Suomessa ei ole käypä hoitosuositusta testosteronista. Parannusta tilanteeseen kaivattaisiin. Piha itse on jäämässä eläkkeelle vuoden päästä ja toivoo sitä ennen löytävänsä itselleen seuraajan työtään jatkamaan. Hän kertoo kouluttaneensa tähän aiheeseen kymmenkunta lääkäriä, jotka ovat ylityöllistettyjä. Piha pitää tärkeänä, että miehet saisivat enemmän apua iän mukanaan tuomiin oireisiin, jotka hänen mukaansa ovat yleensä helposti hoidettavissa.

Someron elokuvateatterin istumapaikat eivät riittäneet kaikille kiinnostuneille. Juhana Piha kiitteli kuulijoita rohkeudesta tulla tilaisuuteen.

Jaana Nio

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: