Ensivierailu Vuohensaaren oli talvinen.
Kemiönsaaressa asuva Milla Rasila (45) teki vielä muutama vuosi sitten väitöskirjaa Oulussa.
Hän myös opetti yliopistossa suomen kieltä ja viestintää; keväisin lisähaasteita toi opetus Michigan Techissa Yhdysvalloissa. Yhdensuuntainen matka kesti yli vuorokauden: lento Chicagoon ja sieltä bussilla Houghtoniin Pohjois-Michiganiin.
-Väitöskirjaa en ehtinyt tehdä valmiiksi, sillä uuvuin totaalisesti. Paria vuotta myöhemmin avioliitto kariutui.
Rasila teki ison päätöksen ja jätti mielenkiintoisen mutta voimia vievän työnsä ja muutti etelään.
Samalla jäivät ystävät ja voimia vievä päivittäinen arki.
-Nyt asun Kemiönsaaressa vanhassa kartanossa ja elän pientä elämää. Mielenrauha ei ole enää vieras, vaan se on kotona melkein joka päivä. Kunhan saan kulkea ulkona erilaisin urheiluvälinein tai ilman niitä, voin hyvin.
Rasila kertoo saaneensa myös uusia ystäviä.
-Perheenjäseninäni on neljä kissaa. Piti olla kolme, mutta kun pari vuotta sitten ovelle tuotiin kylätieltä löytynyt orpo viisisataagrammainen kissanpentu, niin nyt on sitten neljä, Rasila naurahtaa.
Hulluksi kissatädiksi hän ei sanomansa mukaan aio ryhtyä.
-Mutta ”se hyvä tyyppi, jolla on neljä kissaa” on yksi kivoimmista kuulemistani kuvauksista minusta. Jos olen hyvä tyyppi, niin sitten olen onnistunut. Ainakin olen onnellinen.
Oulussa Rasila kertoo eläneensä töiden suhteen varsinaisessa oravanpyörässä. Arki oli suorittamista.
-Opiskelin filosofian maisteriksi pääaineena suomen kieli. Sivuaineina luin viron kieltä ja kulttuuria, ruotsin kieltä, puheviestintää, valtio-oppia ja kirjallisuutta. Kesken jäänyt suomen kielen väitöskirja tutki terrorismidiskurssia.
Rasila kertoo tienneensä jo 12-vuotiaana haluavansa yliopistoon opiskelemaan pääaineena suomea.
-Lukiossa mietin hetken myös eläinlääketieteellistä ja biologiaa, mutta vain hetken. Sanat kiinnostivat eniten ja kiinnostavat edelleen.
Rasila pääsi jo opiskelijana alan töihin ympäristökeskukseen tiedottajaksi ja yliopistolle opettamaan suomea muunkielisille.
-Tuntiopettajana tein paljon ilmaisia töitä. Olin kiltti ja tunnollinen ja sanoin kaikkiin töihin liittyviin pyyntöihin ’kyllä’. Urahaaveeni oli, että minusta tulisi joskus professori. Se oli haave, ei päämäärä, Rasila muistelee.
Työn ja opintojen vastapainoksi liikunta oli jo Oulussa iso osa elämää. Oulussa oli pohjoiseksi kaupungiksi erinomaiset olosuhteet pyöräilyyn. Monet pyörätiet jopa aurattiin aamuisin ennen autoteitä.
-Pyöräily oli lempilajini ja lenkkien lisäksi kuljin kaikkialle fillarilla, ympäri vuoden.
Pyörän mittariin kertyi vuosittain jopa 10 000 kilometriä.
-Pyörälenkillä sain ajatukset pois yliopistolta. Töihin oli kaksi kilometriä, mutta töistä kotiin usein 40-60 kilometriä, Rasila kertoo.
Hänen mukaansa koskaan ei ollut liian kylmä pyöräillä; joskus vain pyörä oli niin jäässä, että se piti kantaa ensin kylpyhuoneeseen sulamaan.
-Vapaapäivinä pyöräilin satasen lenkkejä tai kävin juoksemassa. Ennätykseni on 225 kilometriä vuorokaudessa; silloin polkaisin Oulusta Tauvoon uimaan.
Väitöskirjatyön jättänyt Rasila kertoo, että muutos oli iso mutta tarpeellinen. Nykyään hän tekee töitä juuri sen verran kuin tuntuu hyvältä. Pienyrittäjälle kielenhuollon toimeksiannot, valokuvaus ja tulevaisuudessa ehkä myös kirjoittaminen tuovat riittävän leivän pöytään.
-Joskus tuntuu, että olen elänyt 45-vuotiaaksi jo kaksi elämää, sillä olen ehtinyt niin paljon.
Hänen mukaansa muutos on luonnollista.
-Kaikkihan me muutumme, kaikki kasvamme, opimme. Nuorena ajattelin, että nukkua voi kunnolla sitten joskus myöhemmin. Kunnes tuli se päivä, etten enää pystynyt nukkumaan. Olin polttanut itseni loppuun.
Rasila kertoo muuttaneensa elämänsä rauhalliseksi.
-Luovuin yliopistourasta, muutin takaisin kotiseudulleni vanhaan kartanoon, valokuvasin. Toivuin.
Enää ei tarvitse lähteä Karibian-risteilylle; Saaristomeren saaret riittävät.
-Pienestä on tullut enemmän. Ulkona olen perillä ja kohtaamiset ovat tärkeämpiä kuin materia. Elämä ei ole pelkkää cumulus-pilveä ja paistetta, vaan kaikki sääolot. Niistä on lopulta hyvä elämä tehty, Rasila tietää.
Hän sanoo elämänsä olevan nyt hyvin.
-Minulla on oikeastaan kaikki nyt niin kuin haluan. Epätäydellistä mutta hyvää; töitä ja vapaata sopivassa suhteessa. Pientä mutta itseni näköistä.
Rasilan ystäväpiiriä ovat ilahduttaneet viime aikoina sosiaalisen median valokuvat pihapiirin linnuista, jotka ruokailevat lasten leikkikuorma-auton lavalla tai kauhakuormaajan kauhassa – Vilppu-kissan treenikuvista puhumattakaan.
Ajatus istumisesta ikkunan ääressä katselemassa keltasirkkujen talvista pyrähtelyä on kaukana kiireisestä suorittamisesta.
-Rakkauden haluaisin vielä löytää, mutta se ei tule opiskelemalla, vaan tulee, jos on tullakseen.
Pekka Mäenpää
