Niina Virkki ja Veera Salakari muistelevat lämmöllä opintoja Muurlan opistossa

Kirjakkalassa asuva Niina Virkki valmistui Muurlan opiston valokuvauslinjalta 2018.

Martina Vara/Pekka Mäenpää

Muurlassa Ylisjärven rannalla sijaitseva Muurlan opisto tunnetaan Salossa ja muuallakin Suomessa luovien alojen kehtona.

Opisto on profiloitunut taidealan, valokuvauksen sekä työhyvinvoinnin ja työkykyä edistävien koulutusten kansanopistoksi. Opiskelumuotoina ovat päätoiminen opiskelu, monimuoto-opiskelu ja lyhytkurssit.
Erityinen piirre löytyy ”Muurlan hengestä” joka ei ole tuntematon käsite. Jokainen joka Muurlassa on opiskellut sen tunnistaa. Ilmapiiri on kannustava, suvaitsevainen ja erilaisuutta kunnioittava.
Kaiken muun hyvän lisäksi monipuolinen ja kaunis ympäristö idyllisine rakennuksineen ovat omiaan ruokkimaan luovuutta eri aloilla.

Kirjakkalassa asuva Niina Virkki valmistui Muurlan opiston valokuvauslinjalta 2018.
Valokuvausta Niina oli harrastanut jo jonkin aikaa ja hän halusi lisää tietotaitoa harrastukselleen. Tutkailtuaan mahdollisia lähellä ja kauempanakin olevia opiskelupaikkoja Niina päätyi hakemaan Muurlan opistoon.
-Korviini oli kantautunut paljon hyvää opistosta, sen opettajista, ilmapiiristä ja yhteishengestä. Se rohkaisi minua hakemaan juuri Muurlaan opiskelijaksi, Nina muistelee.

Hänen mukaansa opiston henki on aidosti positiivinen, innostunut ja inspiroiva. Fiilis tarttuu.
– Ensimmäisenä mieleeni tulevat ihanat opettajat, hyvä luokkahenki, opiskelun monipuolisuus, onnistumisen tunteet ja rakentava kritiikki. Ammattipätevyyden lisäksi opistolta saa myös eväitä elämään ja jatko-opiskeluun.

Opiskelun hyviä puolia on myös se, että opistolla tutustuu ihmisiin, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista. Koulu tarjoaa lisäksi upean mahdollisuuden verkostoitua alan ammattilaisten kanssa.
– Suosittelen koulua ihan kaikille ikään katsomatta, Niina sanoo.

Salolainen Veera Salakari päätti jo Muurlassa opiskellessaan vuosina 2014-2016 laajentavansa osaamistaan valokuvauksen ulkopuolelle.
– Lähdin valmistumisen jälkeen jatkamaan opintojani graafisen suunnittelun pariin ja siitä edelleen medianomiksi. Nyt opiskelen viimeistä vuotta journalismia Turun ammattikorkeakoulussa, Veera kertoo.

Hän työskentelee opiskelujen ohella viestintätoimistossa. Siellä valokuvaus on isossa osassa työnkuvaa.
– Koen olevani nyt juuri itselleni sopivassa työssä, enkä usko että olisin koskaan päätynyt näihin jatko-opintoihin ilman Muurlaa, sillä tulevaisuudensuunnitelmani selkeytyivät siellä ollessani, Veera miettii.

Muurlassa vietetyt vuodet olivat Veeralle ikimuistoisia ja erityisesti asuntolassa eläminen on jäänyt mieleen positiivisena kokemuksena.
– Asuntola ei ollut hulppea, mutta meillä oli tosi hauskaa siellä. Kävimme usein kevätiltaisin soutelemassa järvellä ja pari kertaa uskaltauduttiin uimaankin. Aina kun töiltäni ehdin, kävin myös opistolla iltaisin järjestettävässä shindossa, joka oli meille opiskelijoille ilmaista, Veera muistelee ja kertoo saaneensa Muurlasta myös joukon ystäviä joiden uskoo ja toivoo pysyvän elämässä mukana ihan loppuun saakka.

Myös opettajat saavat Veeralta erityismaininnan. Opettajien kanssa vietettiin paljon aikaa myös iltaisin. Pientä keppostakin tehtiin.
– Yhtenä kertana päätettiin täyttää Marko-opettajan teltta ilmapalloilla sillä seurauksella, ettei hän mahtunut telttaansa nukkumaan sinä yönä. Onneksi koulun sohvalla oli tilaa, Veera nauraa.

Opettajia käydään moikkaamassa vielä valmistumisen jälkeenkin, mikä kiteyttää vahvasti koulun lämminhenkisyyden.

Muurlan Opiston rehtori Riitta Mursula-Innanen kertoo, että haku kansanopiston päivälinjoille on edelleen menossa.
– Opiston sarjakuva- ja valokuvaus- ja videolinjoille voi vielä hakea. Opiskelu kansanopistolinjoilla on kokopäiväistä ja kestää lukuvuoden, noin 9 kuukautta.

Kaikkiin alkaviin monimuotokoulutuksiin voi hakea hakuajan aikana. Tulossa on muun muassa valokuvauksen Basic ja Master Class-kurssit sekä valokuvaterapeuttisten menetelmien ohjaaja- ja luontoyhteysohjaaja-koulutus.
– Lisäksi lukusuunnitelmassa on Työnohjaajakoulutus (STOry), Kuvataiteiden valmennuskurssi sekä monenlaisia lyhytkursseja. Näitä ovat esimerkiksi Sanni Orasmaan luontolaulukurssi, JomonShindon peruskurssi sekä perinteinen Puukkokurssi.

Rehtori Mursula-Innanen uskoo, että luovat alat tarjoavat tulevaisuudessa paljon tehtävää ja hyvä perustan eri aloille.
– Opiskelu kehittää ja ruokkii mielikuvitusta, luovuutta, viestintää ja mahdollisuuksien löytämistä. Luovat alat ovat inhimillisiä aloja, joita robotit eivät tulevaisuudessakaan valtaa. Niiden avulla voi kehittää ajattelua, arvoja ja osallisuutta. Kansaopistossa työskentely ei ole perinteisesti koulumaista, vaan monimuotoista ja oivalluttavaa.

Vuonna 1942 perustettu Muurlan opisto on lähes 80 vuoden aikana muuttanut muotoaan ja tarjontaansa ympäröivän yhteiskunnan ehtojen mukana.
– Muurlassa on tarjottu yli 30 vuotta laadukasta ja monipuolista valokuvauksen opetusta. Valokuvaus liittyy tänä päivänä läheisesti liikkuvaan kuvaan ja sen mahdollisuuksiin. Myös video- ja animaatio-opetus ovat kurssitarjottimella.

Sarjakuvaopetuksen 2-vuotiselta linjalta on valmistunut osaavia kuvittajia ja piirtäjiä. Moni opiston opiskelija on jatkanut opintojaan korkeakouluissa ja ulkomailla.
– Opisto antaa monta suuntaa myös jatko-opintoihin. Yhteishaussa kansanopisto-opinnoista saa 6 lisäpistettä eikä opiskelu vie paikkaa korkeakoulujen ensikertalaisuuden osalta, Mursula-Innanen kertoo.

Muurlan Opiston rehtori Riitta Mursula-Innanen kertoo, että haku kansanopiston päivälinjoille on edelleen menossa.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: