Nukkekodin rakentajan tärkeimmät työkalut ovat: pinsetit, hyvä, nopeasti kuivuva liima, hammastikut, joita käytetään liimaamisessa sekä terävät leikkuuvälineet.
Nukkekodit ja niiden rakentaminen on ollut taidetta 1600-luvulla, jolloin niitä alettiin tehdä Hollannissa. Silloin maalarit maalasivat taulut, hopeasepät naputtelivat keittiö- ja koriste-esineet, käsityöläiset tekivät huonekalut ja tekstiilit. Vanhat taidenukkekodit ovat todella arvokkaita. Hinnat ja tekotavat ovat laskeneet, kun esimerkiksi verstaan pienen pienet työkalut tai nuket voidaan tilata netin kautta Kiinasta.
Halikossa asuvalle opettaja Eila Huttuselle eläköityminen oli helppoa: hän oli päättänyt, että kun eläkepäivät koittavat, hän rakentaa nukkekodin.
– Tämä on elämää suurempi harrastus, Eila sanoo huoahtaen.
Nukkekotien tekijät ovat Eilan mielestä ihanan iloisia, sosiaalisia ihmisiä.
– Nukkekodit ovat yhdistävä tekijä, vaikka kaikki olemme erilaisia ja kaikilla on erilaiset taustat, Eila huomauttaa. Parhaana puolena nukkistelussa Eila näkee tutustumisen uusiin ihmisiin.
– Ryhmään oli helppo tulla, koska siellä oli niin hyvä henki. Monet nukkislaiset ovat myös ystävystyneet, hän tietää.
Monet nukkislaiset, kuten he itse itseään kutsuvat, ovat löytäneet inspiraation nukkekotien tekemiseen aluksi Salon kansalaisopiston kursseilta. Niin myös Arja Paju ja Paula Vainio, jotka asuvat Kiikalassa ja tutustuivat toisiinsa yhteisen harrastuksen kautta.
Alkuvuosina 2010-luvun alusta koronan tuloon saakka Johanna Oksasen kurssien jälkeen naiset innostuivat kokoontumaan ja näpertämään yhdessä nukkisesineitä. He kokoontuivat suunnilleen kerran kuussa Inkereen koululla ja myöhemmin Kuusjoen Terveystalolla.
– Alkuvuosina meillä oli usein jokin yhteinen teema, esimerkiksi minikasvit tai lankojen värjäys mehuväreillä ja vaikka nuken valmistaminen.
– Nykyisin teemme useimmiten kukin omia projektejamme, mutta silti yhteinen tapaaminen on edelleen tärkeää, Eila kertoo.
– Vuosien mittaan olemme jakaneet niin iloja kuin surujakin, Eila kuvailee nukkistekijöiden välille syntynyttä sidettä.
Väki on vaihtunut vuosien mittaan, mutta alkuperäinen noin 10-15 taitajan ydinporukka on jatkanut mukana.
– Mukana on ollut lapsia ja nuoriakin ja joskus joku aviomieskin, Eila kertoo.
Silloin tällöin nukkekotien rakentajilla on ollut myös joku ulkopuolien ohjaaja.
Lundbyn koosta vielä pienempiin
Salon ja Someron nukkekotikerholaiset tekevät nukkekoteja koossa 1:12 tai niin sanotussa Lundbyn koossa, joka on 1:16. Sen sijaan Barbie-mittakaavan (1:6) tekijöitä ei Salon tai Someron kerhoissa ei ole vielä ollut.
Lundby on tunnettu ruotsalainen nukkekotimerkki ja sen tehdas toimii edelleen.
Arja Paju on hankkinut Lundbyn 1960-luvun nukkekodin huonekaluineen viitisen vuotta sitten kirpputorilta. Hän on tehnyt nukkekotiinsa kaikki tekstiilit.
Arja on tutustunut harrastuksensa myötä moniin ihmisiin niin kuin samalla kylällä asuvaan Paula Vainioon. Hän lähti mukaan nukkisteluun Marja Myllykylän rohkaisemana oltuaan hopeasavikurssilla.
– Muita en tuntenut kuin Marjan. Innostuin nukkistelusta, kun tykkään tekstiileistä, Arja kertoo.
Nukkekodin rakentamisen jälkeen tulevat tekstiilit ja huonekalut. Hän tekee miniatyyrikoossa mattoja, makrameeta ja vaatteita nukeille.
Sitten hänelle tuli toinen Lundby. 1800-luvun kaappiin hän rakentaa kolmekerroksisen nukkekodin. Viimeisin löytö on vanha televisio.
– Siitä saan tummaa mahonkiviilua, Arja hyrisee tyytyväisenä.
Arjan 7-vuotias tyttärentytär on innokas leikkijä.
– Hän sisustaa oikein hienosti. Pienet kädet auttavat asiassa.
Nukkekodeilla ja niiden nukeilla saa leikkiä. Rikkoutuvat tavarat voi ottaa leikin ajaksi pois nukkekodista.
Eilan kokemus on, että lapset eivät riko pikkiriikkisiä tavaroita, kun he saavat leikkiä rauhassa.
Arjan yksi näyttelytyö on Vertaistuki. Aihe on hyvin nuori verrattaessa nukkekotien historiaan ja esimerkiksi tätä työtä voitaisiin käyttää terapiavälineenä. Nukkekoteja on käytetty opetusvälineenä muun muassa Englannissa, jossa nuorille ylimystön naisille on opetettu kodin taitoja.
Nukkistelua voi kutsua miniatyyriaskarteluksi, mutta se eroaa pienoismallien tekemisestä. Pienoismalleissa pyritään todellisuuden pienentämiseen, kun miniatyyrien tavoitteena on luoda todellisuudesta mielikuva.
– Lopputulos saattaa parhaimmillaan olla esimerkiksi hämmentävän aidon kaltainen kasvi, Eila opastaa.
Nukkisharrastusta pidetään yleisesti “tätien pikkunäpertelynä”.
– Tietyllä tavalla asia näin onkin. Suomessa suurin osa harrastajista on eri-ikäisiä naisia.
– Nukkistelussa voi kokeilla lähes kaikkia askartelutekniikoita; vain lopputuloksen koko on eri.
– Näpertämisessä saa koetella omia rajojaan ja luovuuttaan, mikä on paras palkinto. Aina ei tietysti onnistu, mutta pienen työn voi aloittaa alusta. Aikuisen miehen villapaidan epäonnistuminen on suurempi tappio, Eila vertaa.
Eilan mukaan nukkistelija tarkastelee ympäröivää todellisuutta “minisilmällä”: mihin tätäkin nappia tai nippeliä voisi käyttää. Tulisiko vaikka messinginpalasta samovaari vai hana kylpyhuoneeseen.
Nukkistyöt ovat omanlaisiaan. Joku käyttää nukketalon ulkokuorena kaappia, toinen voi tehdä saman tyhjentyneestä nestemäisen pyykinpesuaineen pullosta, kolmas käyttää kirjaa, neljäs lasikuutiota ja viides laatikon kahdesta nurkasta tai kolmesta sivusta. Nukkekoti voi olla peltirasia tai viinilaatikko.
Arja Paju sanookin, että harrastus ei ole kallis, jos tyytyy tekemään kaiken itse.
Joskus tekijällä on jo aloittaessaan ollut mielessään tarina. Paula Vainion nukkekoti Fannin ja Fransin tupa on hieno tarina Paulan lapsuudenkodin naapurustossa eläneestä pariskunnasta. Hän vieraili Fannin ja Fransin luona usein ja sai Fannin tekemää hyvää piirakkaa. Kerran hän unohti purukuminsa heidän luokseen piirakansyönnin jälkeen. Paula huomasi sattuman vasta lähellä kotiaan ja hänen piti tietenkin polkea pyörällään takaisin hakemaan aarrettaan.
– Arvelinkin, että tämä on sinulle tärkeä, oli Fanni sanonut ja ottanut Paulan purukumin ulkoseinään kiinnitetystä ruosteisesta rautanaulasta.
Todellisesta tarinasta syntyi hieman mukaeltu miniatyyrikokoinen nukkekoti pönttöuuneineen.
– Nukkistelu on tekijälleen todellinen “second life”, mahdollisuus rentoutua ja elää mielikuvituksessaan samalla tavoin kuin missä tahansa luovassa harrastuksessa.
– Sisustetut nukkekodit antavat jopa mahdollisuuden rakentaa oma toivekoti, sellainen, joka oikeassa elämässä ei koskaan toteutuisi, Eila sanoo.
”Pienoiselämää” – kolmiulotteisia tarinoita miniatyyrikoossa yhteisnäyttely Galleria Levolassa torstaista sunnuntaihin kello 13-17 sunnuntaihin 18. kesäkuuta saakka.
Heli Mikkola Gården
