
Salon kaupungin osallistuvalla budjetoinnilla on saatu jälleen aikaiseksi yhteisen hyvän puolesta.
Suomusjärvellä paikallinen kyläyhdistys, Suomusjärvi-Seura, haki rahoitusta grillikatoksen rakennuttamiseksi keskustan urheilukentän laidalle. Hakemus hyväksyttiin, ja talkootyön tuloksia juhlittiin iloisissa tunnelmissa makkara- ja mehutarjoiluilla syyskuun lopulla. Samalla uusi grillikatos vihittiin käyttöön.
-Olemme saaneet aikaisemminkin kaupungin osallistuvan budjetoinnin rahoitusta. Silloin tähän urheilukentän laidalle saatiin ekokäymälä, jonka huollosta kaupunki myös huolehtii. Puolestaan Ykkösakseli Leader-rahoituksella kylän kirjastoon saatiin videotykki, joka on asentamisestaan lähtien ollut paikallisten ja koululaisten jatkuvassa käytössä, kertoivat Suomusjärvi-Seuran hallituksesta Mari-Anne Mielikäinen ja Riitta Laine.
Urheilukentän ympäristöä on katoksen rakennuttamisen ohessa myös siistitty ja siivoiltu monin tavoin: heinikkoa on niitetty ja maitohorsmia katkottu muun muassa. Lopputulos on yhteisen talkootyön ansiota.
-Meitä oli muutama tässä tekemässä, kuka milloinkin ehti. Minä ja Veikko olimme päävastuussa grillikatoksen kuntoon laittamisen kanssa, kertoi katoksen piirustukset ja toteutuksen suunnitellut Kalervo Mäkinen ja mies on silkkaa hymyä.
Yhdessä Veikko Karvisen kanssa he kuvailivat, miten kyläläisille ja muillekin Suomusjärvellä kävijöille valmistunut grillikatos syntyi.
-Olen tehnyt kaksi samantapaista, joskin pienempää katosta ennen tätä. Ne löytyvät omasta kotipihasta, Mäkinen hymähtää.
Karvinen puolestaan lisää, että pienelläkin porukalla ja yhteistyön voimalla saadaan kaikkea mukavaa aikaiseksi.
-Semmoinen kuukauden päivät meillä meni näissä hommissa. Ja hauskaa on ollut. Pusikkoinen alue on laitettu kokonaan uusiksi ja on nyt ihan eri näköinen kuin aiemmin. Olemme oikein tyytyväisiä.
Suomusjärvi-Seura kiitteleekin talkoolaisten ohella paikkakunnalla asuvaa Viljo Lehtiötä talkoista kertyneiden risu- ja oksakasojen poiskuljetuksesta, sekä hyvästä yhteishengestä ja tuesta paikallisia yhdistyksiä. Tämän yhteisöllisyyden ansiosta Suomusjärvellä vietetään myös kylän vuosittaisia vakiotapahtumia.
-Joka kesäinen Suomusjärvi-päivä, Suomusjärven kotiseutumuseo sekä kylän itsenäisyyspäiväjuhlat ovat toistuvia perinteitämme. Niiden ohella suunnittelemme ja toteutamme mahdollisuuksien mukaan myös muuta yhteisöllistä ohjelmaa, hallituksen jäsenet kertovat.
Grillikatoksen ajatuksena on, että se sopii kaikkien käyttöön, pikkuväestä senioreihin.
-Olemme olleet yhteydessä niin koulun, päiväkodin kuin useiden eri yhdistyksien kanssa. Katos haluttiin rakentaa sen kokoiseksi, jotta kokonainen koululuokka tai päiväkotiryhmä sopisi tähän retkelle. Ja kyllä tänne useampi aikuinenkin mahtuu istumaan. Nyt kun vieressä on tuo uusi käymälä sekä urheilukentän ohella frisbeegolf-rata, ovat ajanviettomahdollisuudet monipuolistuneet.
Suomusjärvi-Seuran puheenjohtaja Mari-Anne Mielikäinen lisää, että yhdistyksellä on paljon uusia ideoita, joilla kylän vetovoimaa voisi parantaa. He aikovat siten jatkossakin hakea rahoitusta kaupungin osallistuvan budjetoinnin kautta esimerkiksi puistoalueiden viihtyisyyden lisäämiseksi. Suomusjärvelle on toivottu vuosia myös koirapuistoa ja uimarantaa Aneriojärvelle, joten unelmia riittää toteutettavaksi.
-Toivomme kovasti ihmisten viihtyvän täällä, ja että tehdystä työstämme iloitsisi mahdollisimman moni. Salon kylissä yhteisöllisyys mahdollistaa paljon. Tämä on esimerkki siitä, talkoolaiset summaavat.
Melissa Koponen