Pahkavuoreen rakennetaan kuntoportaat

Pahkavuoren kuntoportaat rakennetaan osin kallion myötäisesti nousevaa polkua pitkin.
Pahkavuoren kuntoportaat rakennetaan osin kallion myötäisesti nousevaa polkua pitkin.

Pahkavuoren rinteisiin rakennetaan syksyn aikana kuntoportaat.

Luontoliikuntamestari Aku Laaksonen kertoo, että puiset kaksi metriä leveät portaat sijoittuvat Pahkavuoren
urheilupuiston puoleiseen rinteeseen. Kuntoportaiden lähtöpaikka löytyy Hirvenkadun ja Myyränpolun kerrostalojen edustalta Pahkavuoren alaosasta.

Laaksosen mukaan kuntoportaiden kustannuksiin on käytetty kaupungin saamia perintövaroja; siksi hanketta ei löydy investointisuunnitelmasta.
-Kuntoportaat ovat oiva lisä Salon keskusta-alueen monipuolisiin liikuntamahdollisuuksiin. Uusi lähiliikuntakohde on itsessään iloinen asia, samalla portaat helpottavat ylhäällä sijaitsevan kuntopolun ja frisbeegolfradan tavoitettavuutta.

Pahkavuoren kuntorata ja frisbeegolfkenttä sijaitsevat aivan Sauli Niinistön Urheilupuiston kupeessa; nyt rakennettavat kuntoportaat toimivat samalla uutena yhdyskäytävänä Pahkavuoren yläosan liikuntapaikoille.
-Korkeuseroa tulee 20 metriä, pituutta noin 60 metriä ja kiivettäviä portaita 130, Laaksonen laskee.

Kuntoportaat rakennetaan kahdessa osassa; tasanteen jälkeen jyrkkyys helpottuu. Alkupäähän tulee 82 porrasta ja pituutta noin 33 metriä. Ylempi osa on 24 metriä pitkä ja kavuttavaa 48 porrasta.

Kuntoportaiden välittömään läheisyyteen ei tehdä parkkipaikkoja. Tarkoitus on, että liikkujat pysäköivät autonsa skeittipuiston ja jäähallin pysäköintialueelle.
-Sieltä on muutaman sadan metrin matka starttipaikalle. Polkupyörille toivottavasti saadaan tilaa kuntoportaiden lähtöpaikalle.

Luontoliikuntamestari Aku Laaksonen iloitsee uuden luonto- ja lähiliikuntapaikan saamisesta Pahkavuoreen.
Luontoliikuntamestari Aku Laaksonen iloitsee uuden luonto- ja lähiliikuntapaikan saamisesta Pahkavuoreen.

Portaiden kahden metrin leveys mahdollistaa kulkemisen molempiin suuntiin samaan aikaan. Kumpaankin reunaan rakennetaan kaiteet ja askelmiin tulee ledvalaistus.
-Valaisimet asennetaan portaisiin siten, että ne eivät häikäise ympäristöä eikä läheistä asutusta. Valaistus ohjelmoidaan noudattamaan kunto- ja frisbeeradan valoja. Käytännössä valot palavat iltakymmeneen.

Talvikunnossapitoa portaisiin ei ole tulossa.

Laaksonen kertoo, että tarjoukset tehtävästä työstä avataan tiistaina. Päätös hankinnasta tehdään lähipäivinä, jos se on mahdollista tarjoajien kelpoisuuden ja kustannusten osalta.

Portaat perustetaan teräsbetonianturoin ja kiinnitetään niihin teräskiinnikkein. Välitasanteelle tulee penkki levähtämistä varten.
-Portaiden profiili vaihtelee maaston muotojen mukaisesti. Jonkin verran joudutaan poistamaan puita, mutta muutoin portaat löytävät reittinsä vanhaa polunpohjaa pitkin ylös saakka.

Salon keskustan tuntumassa kuntoportaina on käytetty Uskelan kirkolle johtavia kiviportaita muutaman sadan metrin päässä Urheilupuistosta. Uskelan portailla on pituutta 130 metriä, korkeuseroa 26 metriä ja käveltävää 88 askelmaa muutaman kunnon tasanteen lisäksi.

Teijolla avattiin viime vuonna Teijo Ski & Action Parkin kuntoportaat. Osin lahjoitusvaroin ja kaupungin tuella tehdyissä portaissa on nousukorkeutta 30 metriä ja askelmia 160.

Perniön Leskenkujan kuntoportaat ovat paikallisten urheiluseurojen, yrittäjien ja kaupungin yhteisponnistus. Kapuamaan pääsee 160 askelman verran, huilipaikkoja matkalla on kaksi.

Kuusjoen Vähäjärvellä kuntoportaat on rakennettu yhteen frisbeegolfradan väylistä, mikä tukee monipuolista käyttöä: siellä voi sekä harrastaa frisbeegolfia että treenata portaita.

Pekka Mäenpää

Kuva Perniön kuntoportaista rakennusvaiheessa.
Perniön kuntoportaata rakennusvaiheessa.
Teijon kuntoportaat
Teijon kuntoportaat

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: