Suomentaja ja pienkustantamo Paperiporon omistaja Mirja Hovila muutti miehensä Sepon kanssa Helsingistä Saloon neljä vuotta sitten. Salo oli tullut Turusta kotoisin olevalle Mirjalle tutuksi jo aiemmin, muun muassa mielenkiintoa herättäneiden Veturitallin taidenäyttelyiden kautta.
-Meihin sopii hyvin Salon slogan ”Vaihda kallis elämä rikkaaseen”, vaikka rikkaus ei tietenkään ole ulkoista. Viihdyimme kyllä Vartiokylässä ja ilman monia remontteja olisimme siellä varmaan vieläkin, mutta nyt olemme oikein tyytyväisiä täällä. Asumme Hermannissa, joten kaikki palvelut ovat lähellä. Mielestämme Salo on kaunis kaupunki ja täällä järjestetään paljon hienoja konsertteja ja näyttelyitä. Salosta on myös sujuvat yhteydet Helsinkiin ja Turkuun, Mirja sanoo.
Mirja perusti pienkustantamo Paperiporon vuonna 2016. Kustantamo tarjoaa latvialaista laatukirjallisuutta lapsille ja aikuisille.
-Seppo auttaa minua yritykseni käytännön asioissa. Paperiporolla on lisäksi oma markkinointivastaava, joka hoitaa visuaalista puolta. Olemme olleet kuutena vuonna mukana Turun Kirjamessuilla. Paperiporo on julkaissut yhteensä 13 kirjaa ja tänä vuonna julkaistaan 2-3 lisää. Mukana on autofiktiota, runoja, lastenkirjoja ja omaelämäkerta. Juris Zvirgzdinšin kirjoittama lastenkirja ”Leijonan ärjy” on ollut iso menestys. Kirjastot ovat ostaneet sitä hyvin, vaikka olenkin huomannut, että määrärahat ovat vähentyneet. Vaskissa on muitakin Paperiporon kustantamia kirjoja lainattavissa, Mirja sanoo.
Mirja on kääntänyt kaikki Paperiporon latvialaista alkuperää olevat kirjat suomeksi. Hänen kiinnostuksensa kieliin johdatti hänet aikanaan myös kääntäjän ammattiin.
-Molemmilla vanhemmillani oli kielipäätä, isäni harrasti esimerkiksi esperantoa. Olen opiskellut ruotsin ja englannin lisäksi italiaa. En kuitenkaan halunnut opettajaksi, vaan olen jo lukioikäisestä saakka halunnut suomentajaksi. Olen tehnyt töitä kääntäjänä, aikaisemmin olin freelancer ja nykyisin yksinyrittäjä. Kirjojen suomentamisen lisäksi olen tehnyt myös asioimistulkkauksia, eli olen ollut asiakkaan mukana esimerkiksi lääkärissä, koulussa tai päiväkodissa.
Mirjan rakkaus Latviaan ja latvian kieleen syttyi Helsinki-Riika-risteilyllä vuonna 1990, jolloin maa ei ollut vielä itsenäistynyt.
-Riian satamassa menimme busseihin, joissa oli suomea puhuvat oppaat. Meidän oppaamme oli niin mukava, että tästä alkoi ystävyys. Tutustuin uusien ystävien kautta maahan ja sen kieleen. Aloin opiskelemaan latviaa itsenäisesti, sekä Helsingin yliopistossa. Olin myös Latviassa vaihto-opiskelijana yhden kauden vuonna 1997. Latvia ei ole kielenä mitenkään liian vaikea, mutta on siinä joitakin erikoismerkkejä. Latvian kieli sisältää aika paljon saksalaisia lainasanoja.
Ensimmäisen vierailunsa jälkeen Mirja on käynyt Latviassa yli sata kertaa.
-Latvialaisia ja suomalaisia yhdistää monet asiat. Olemme pienet kansat, jotka ovat olleet myös Venäjän vallan alla. Meissä on tietynlaista rauhallisuutta, tuttuuden tunnetta, jota on vaikea selittää. Meillä on lisäksi kielellisiä yhteneväisyyksiä. Liivin kieli, joka kuuluu suomalais-ugrilaisiin kieliin, on ollut myös vaikuttamassa latvian kieleen.
Mirja oli huomannut Latvian kirjallisuuden olevan Suomessa lähes tuntematonta. Hän ryhtyi suomentamaan latvialaisten kirjailijoiden tekstejä ja julkaisemaan niitä Paperiporon kautta.
-Latvia on runouden maa, jossa järjestetään suosittuja runopäiviä. Olen nauttinut mahdollisuudestani valita julkaistavat runot itse. Kolme runokirjaa, Aleksandrs Caksin ”Sydän jalkakäytävällä”, Juris Kronbergsin ”Sillalla ja parvekkeella” ja kokoelma ”Viisi miestä veneessä” muodostavat ajallisesti sadan vuoden kaaren. ”Viisi miestä veneessä” -kirjan runoilijat olivat yllättyneitä ja iloisia kuullessaan, että heidän runojaan on käännetty suomen kielelle. Bille-trilogia on klassikko, joka kuuluu Latvian kulttuurikaanoniin. Siitä on otettu monta painosta, viimeksi viime vuonna. Sen tekijä Vizma Belševica oli myös runoilija, jonka runoja ilmestyy syksyllä suomeksi. Hänen poikansa Janis Elsbergs on myòs runoilija ja esiintyy ”Viisi miestä veneessä” -valikoimassa. Bille-kirjoissa maailmaa katsotaan lasten näkökulmasta, 1930–40-lukujen mullistuksissa, kun Latvia koki kolme miehitystä. Myös Inguna Ula Cepiten Ulsiks-kirjassa on lapsen näkökulma.
Mirja vieraili maaliskuussa Perniön Kirkonkylän koulussa 1.–2. luokkalaisten luona.
-Minulla oli useampia kirjoja mukana ja lahjoitin ne koulun kirjastoon. Jännitin vähän vierailua, mutta lapset olivat ihania ja jaksoivat kuunnella, kun luin heille kirjoja. Lapset esittivät hyviä kysymyksiä ja kertoivat omista lukukokemuksistaan. Suurta mielenkiintoa herätti varsinkin Rasan kesä -kirjan runsaasti yksityiskohtia sisältävä kuvitus, jonka on tehnyt taitava liettualainen kuvittaja Lina Dudaite. Eräs ekaluokkalainen tuli kysymään minulta lopuksi ”milloin sä tulet uudestaan”, Mirja kertoo.
Mirja Hovila on vieraana Kultturitalo Villissä 25.4. klo 18 alkavassa runoillassa.
Latvian ulkoministeriö myönsi Mirjalle tammikuussa 2020 kunniakirjan työstä, jolla hän on tehnyt Latviaa tunnetuksi Suomessa.
Ventspilsissä Latviassa jaetaan joka toinen vuosi Hopeinen mustepullo -kirjallisuuspalkinnot proosasta, runoudesta ja käännöksistä. Mirja Hovila palkittiin vuonna 2022 Vizma Belševican klassisen Bille-trilogian ja Aleksandrs Caksin runo- ja novellivalikoiman suomentamisesta ja julkaisemisesta. Palkinnot myöntävät Ventspilsin kaupunki ja Kansainvälinen kirjailija- ja kääntäjätalo.
Riiassa pidettiin 14.10.
2022 kansainvälinen Aleksandrs Caks -konferenssi, jossa Mirja kertoi Caksin suomentamisesta. Hän sai rintaansa myös joka toinen vuosi myönnettävän Caks-rintamerkin.
Maritta Määttänen
