
Perniön lukion penkkaripäivään valmistautuu parisen kymmentä abia. Kolme heistä ovat Oliver Järvinen, Veeti Tallqvist ja Anssi Kulta. Järvinen ja Kulta pukeutuvat tutuiksi peli- ja animaatiohahmoiksi, Tallqvist taas pukeutuu tosielämän henkilöksi.
-Aluksi minunkin piti olla teinininja kilpikonna, mutta sitten tajusin, että minulta löytyy kotoa jo täydellinen asu: puku ja Donald Trump naamari, hän kertoo.
Tallqvistin mukaan asun on tarkoitus olla humoristinen ja satiirinen.
Järvinen pukeutuu teinininja kilpikonnaksi, tarkemmin Michelangeloksi.
Kulta taas pukeutuu super Marioksi ja hänen porukassaan on myös Toad, Luigi ja Bowser.
-Ne on nämä klassiset hahmot. Idea lähti vitsistä oppitunnilla, mutta sitten tajusimme, että idea on toteuttamisen arvoinen, Kulta sanoo.
Koko koulua ja abiporukkaa he kuvailevat yhteisölliseksi. Penkkaripäivän karkkitilauskin on tehty yhdessä.
-Tuli tilattua noin sata kiloa karkkia eli viisi kiloa jokaiselle. Rahat olivat ylijäämiä viime vuoden vanhoista. Näin pienessä koulussa yhteisöllisyys on luontevaa, kaikki vakuuttavat.
Penkkaripäivään kuuluu myös abigaala, jossa abit muistavat tulevia lukion vanhimpia ja opettajia.
-Abivideossa ainakin tullaan vitsailemaan opettajille. Lempeästi tietenkin, Järvinen lupaa.
Perniön lukiossa on myös perinteenä, että lukion toisen vuoden opiskelijat kirjoittavat jokaisesta abista kronikan eli lyhyen hauskan runon.
Asiaan kuuluu perinteikäs Abi goes Tallinn -penkkarimatka, johon opiskelijat lähtevät lauantaina. Sen jälkeen luvassa on lukuloma.
-Toivottavasti tulee luettua, Kulta virnistää.
Salon lukioiden Penkkareita vietetään tämän viikon torstaina. Perinteisesti penkkarit näkyvät myös katukuvassa karkkisateineen.
Nelli Spännäri