Puutaivaan agentit ratkovat jouluisia ongelmia

Kuinka monta agenttia tarvitaan avaamaan tukkeutunut vessanpönttö ja mikä auttaa presidentin stressiin?
Teatteri Puutaivaan pitkäaikaisella näyttelijällä Meri Soinisella on pitänyt kiirettä. Hän nimittäin on käsikirjoittanut, ohjannut, sanoittanut ja sovittanut suurimmilta osin Puutaivaan Tikkujen tämän vuoden jouluisen näytelmän: Agentit talven jäljillä “Operaatio 00-kuusi”
Puolitoistatuntisen näytelmän aikana agentit auttavat ihmisiä kahdeksassa joulun ja sen ympärysaikaan sijoittuvassa pulmassa. Yleisö saa vuorollaan päättää, minkä pulman haluaisi nähdä ratkaistavan seuraavaksi. Vaikka järjestys on joka esityksessä erilainen, tehtävien taitekohdat nivoutuivat saumattomasti yhteen.
Soinisen lisäksi käsikirjoituksen luomiseen on osallistunut koko tekijätiimi ja se onkin oikein onnistunut. Porukan tietämys ja tulkinta tämän päivän trendeistä ja merkkihenkilöistä on tarkkanäköistä ja tarinassa on hauskoja hahmoja, joita nuoret esittävät osuvasti – kuten osalti työhönsä kyllästynyttä aikuista Matti Nukkusta (August Vesanto).
Agenttitoimistoon kuuluu oleellisena osana raportit, mutta niitä olisi voinut tiivistää ja Johtaja Karhu (Meri Soininen) voisi tiivistää tehtävät vain osuviin opetuksiin.
Iloinen kaksikko melkein joka tarinassa on Torhild “Tohelo” Aatontytär (Enni Hakala) ja Agentti K.K. (Vellamo Syrjälä). He olivat loistavia ja tekivät tarkkaa näyttelijäntyötä.
Kokonaisuutena agenttien talviset seikkailut virittävät kaikenikäiset katsojat varmasti juhlatunnelmiin.
Agentit talven jäljillä “Operaatio 00-kuusi” Kulttuuritila Näkkärissä 18. joulukuuta asti.

Käsikirjoitus: Meri Soininen ja työryhmä
Ohjaus: Meri Soininen
Toive -biisin sävellys ja sanoitus: Vellamo Syrjälä
Muiden biisien sanoitus, sävellys ja sovitus: Meri Soininen
Puvustus, lavastus ja tarpeisto: Heidi Soininen
Tuottaja: Heidi Soininen

Teatteri Puutaivaan agentit tarjoavat apua tarvitseville. (Kuva: Heidi Soininen)

Nelli Spännäri

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: