Kimmo Lehto
Teksti ja ohjaus Juho Mantere
Lavastussuunnittelu Jani Uljas
Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen
Rooleissa Miro Lopperi, Ulla Koivuranta, Kirsi Tarvainen, Kimmo Rasila, Ulla Reinikainen
Turun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä esitettävä ”Rakkaani, Conan barbaari” herättää katsojassa paljon kysymyksiä. Epäselväksi ei jää se, että käsiteltävät aiheet ovat vakavia ja tekstin kirjoittanut ohjaaja Juho Mantere käsittelee tarinan ja näyttelijöiden kautta osittain omakohtaisia kokemuksiaan. Käsiohjelmassa Mantere kirjoittaa hänelle käyneen hyvin. Näytelmän päähenkilölle, Pöpölle, tapahtuu myös paljon, tai itseasiassa liikaa.
Pöpö (Miro Lopperi) on 13-vuotias teinipoika. Elämän epäoikeudenmukaisuuden, kuten perheongelmien ja koulukiusaamisen uhriksi joutuva Pöpö pakenee fantasiakirjallisuuden maailmaan. Hänen suuri suosikkinsa, Conan barbaari (Kirsi Tarvainen), johdattaa tarinoidensa kautta Pöpön jonnekin, jossa hän tuntee olevansa onnellinen. Conan siis tietyllä tavalla ohjaa Pöpön läpi elämän kolhujen ja oman epävarmuuden. Pöpön ja Conanin välejä kuitenkin hämmentää Paul Stanley (Kimmo Rasila), joka päätyy Kissin musiikkiin tutustumisen jälkeen Pöpön mielikuvitusmaailmaan.
Tarinan kuvauksen perusteellakin osaa arvata, että mistään kevyestä esityksestä ei ole kyse. Ei teemoiltaan, taikka esillepanoltaan. Päällisin puolin näytelmä näyttää hyvältä. Lavastuksen (ja jopa puvustuksen) hallitsevana osana toimii pahvilaatikot. Videoprojisoinnit heijastuvat paikoitellen näyttävästi pahviseen lavastukseen. Tussilla sutatuista pahvilaatikoista voi sopivan hetken tullen poimia tuttujen heavy-/rock-yhtyeiden logoja, tai niiden sloganeita.
Lavalla nähdään viisi näyttelijää. Suurimman huomion ottaa ansaitusti Miro Lopperi, joka tulkitsee fyysisesti 13-vuotiasta Pöpöä koko kehollaan. Lopperi tekee Pöpöstä päällisin puolin positiivisen hahmon, vaikka elämä kohteleekin kaltoin. Muut neljä näyttelijää vaihtelevat välillä hämmentävänkin nopeasti hahmojaan, jopa kesken kohtauksen lavan sivussa. Päällimmäisenä sivuhahmoista jäi mieleen Kirsi Tarvaisen karismaattisesti esittämä Conan ja Kimmo Rasilan hömelö, mutta narsistisia piirteitä omaava tunnekylmä Pöpön isä.
Lisäksi siirtymät oikeasta elämästä Pöpön mielikuvitusmaailmaan toteutetaan visuaalisesti näyttävästi. Ajoittain autenttiset Conan-sarjakuvien kuvitukset heijastuvat taustalle ja Conan-hahmon isän Robert E. Howardin lähikuppila taiotaan esille sutjakkaasti. Kaupunginteatterin pienen näyttämön lavatekniikkaa käytetään tehokkaasti hyödyksi koko näytelmän ajan.
Teräksen kylmäksi komediaksi väitetty näytelmä ei ole kuitenkaan komedia sen hauskimmassa merkityksessä. Vaikka tyylilajiltaan komedian ei ole tarkoituskaan välttämättä tukahduttaa katsojaa naurulla, on ”Rakkaani, Conan barbaari” pohjimmiltaan surullinen ja jopa traaginen näytelmä. Tekstin komedialliset puolet hukkuvat pohjalla väijyvän surullisen pohjavireen alle. Kohtauksien väliltä löytyy ajoittain hämmentävää epätasaisuutta: yltiöpäisen riehumisen jälkeen tulee pitkä seesteinen kohtaus, missä ei välttämättä tapahdu juurikaan mitään. Tekstistä löytyy intohimoa ja riehakkuutta, vaikkakin se saa välillä katsojan fokuksen siirtymään tarinan seuraamisesta pähkäilyyn lavan tapahtumista. Riehakkuus voi olla näytelmien vahvuus, mutta punainen lanka pitää olla.
