Salon Teatterin ”Rakkauskirjeitä” avasi lauantaina teatterin uuden elämän Kulttuuritalo Kivassa.
Tämän vuoden ensimmäinen ensi-ilta kertoo rakkaustarinan, joka eletään suurimmaksi osaksi kirjeitse mutta myös puhelimessa.
Teatteriesitys etenee Kivassa näytelmän kirjoittajan haluamalla tavalla. Samalla tavalla ohjeita on seurattu joka paikassa, jossa ”Rakkauskirjeitä” on esitetty. Ohjaajan ohjeena on ohjeistaa näyttelijät tekemään roolinsa hyvin pelkistetyllä tavalla.
Juuri niin tapahtuu.
Lavalla Andrew (Ola Leinonen) ja Melissa (Paula Lehtinen) istuvat pöydän ääressä ja lukevat toisilleen kirjoittamiaan kortteja ja kirjeitä, joissa on postileimoja eri puolilta maailmaa.
Rakkauskirjeitä on näytelmä, joka saa katsojan keskittymään. Kirjeenvaihtohan on usein kertomista, kysymistä ja vastaamista ja keskustelu jatkuu aina edellisestä edeten seuraavaan aiheeseen.
Melissa ja Andy aloittavat kirjoittamisen ja viestittelyn jo lapsina koululuokassa; viimeiset kirjeet lähetetään ja avataan kaiken päättyessä. Kirjeissä eletään lapsuutta, nuoruutta, aikuiselämää avioliittoinen ja lapsineen sekä muun muassa uraa politiikassa ja taiteen parissa.
Elettyä elämää – ja sitä mikä jäi elämättä. Vuosikymmenten ajan.
Kirjeissä sanoitetaan ystävyyttä, kaipausta ja mustasukkaisuutta, vastaamatta jättämisellä myös vallankäyttöä ja ehkä loukkaantumistakin.
Rakkaus lukee koko ajan rivien välissä; hetkittäin ja aina välillä myös paperille kirjoitettuna.
Rakkauskirjeitä on toisenlaista teatteria. Myös Kiva on teatteritilana toisenlainen: lava on katsomon etummaisia rivejä ylempänä, kun yleensä katsomossa leuka ja katse saavat olla alaviistoon. Silläkin on merkitystä.
Paula Lehtinen ja Ola Leinonen ovat salolaisittain ainoa oikea valinta Melissan ja Andyn rooleihin. Ikää ja kokemusta, mutta myös osaamista ja karismaa löytyy lavan täydeltä.
Lehtinen osaa olla luontevasti niin härskejä kirjoittava alkoholisti kuin rakkautta kaipaava taiteilija. Ja kaikkea siltä väliltä päivän kunnosta ja fiiliksestä riippuen, kuten osalla taiteilijoista on tapana.
Leinosen hymynkare ja kaukaisuuteen hetkittäin karkaava katse tekevät Andystä helposti rakastettavan miehen. Mutta tosikirjeissä hän kyllä keskittyy salarakasta enemmän politiikkaan ja uraansa, kuten osalla miehistä ja poliitikoista on tapana.
Ennen väliaikaa luetun kirjeenvaihdon aikana kaksikon turvallinen lapsuus vaihtuu nuoruuteen. Se myllertää ruumista ja sielua kun elämän suuret tunteet ja pettymykset osuvat omalle kohdalle.
Niin rakkauskirjeissäkin.
Vaikka alkuun luetuissa ohjeissa näyttelijöiltä taidettiin kieltää kaiken muun ohella myös kasvojen ilmeet; katsomossa niitä luettiin tiivis kaksituntinen samalla kun Leinonen ja Lehtinen lukivat Andyn ja Melissan toisilleen kirjoittamia kirjeitä.
En ole alkuperäistekstiä lukenut, mutta suomennoksessa Lehtinen saa kuvailla Melissan suulla naiseuttaan sanoin, joita ei Leinosen tulkitseman Andyn sanomaksi olisi voinut kirjoittaa.
Näin päin jutuille oli uskoakseni lupa nauraa.
Pekka Mäenpää
Käsikirjoitus: A. R. Gurney
Suomennos: Juha Lehtola
Ohjaus: Maarit Pyökäri
Rooleissa Paula Lehtinen ja Ola Leinonen
Valosuunnittelu Timo A. Aalto, graafinen suunnittelu Marcus Lindén, valokuvaus: Frans Rinne, lavasterakennus: Sanna Leppänen, esitysteknikko: Esteri Mäkinen, tuotanto: Mia Kuisma, myynti ja markkinointi Miia Raivikko-Alhoranta, taiteellinen johtaminen Johanna Parkkinen.
