
Kurpitsaviikot ovat päässeet käyntiin mukavassa syyssäässä.
Rannikon Puutarhan Kurpitsapuisto on salolaisten ja syyslomaansa viettäneiden eteläsuomalaisten ykköskohde, mutta nähtävää ja koettavaa löytyy eri puolilta Saloa – kurpitsahengessä.
Mukana on yli 50 yhteistyökumppania.
Alkaneella viikolla pääsee nauttimaan Halikon kirkolla Valon Leikistä ja kahtena seuraavana viikonloppuna Rikalanmäen täyttää Kekrimarkkinat.
– Rikalanmäen vintillä, pihapiirissä ja Paja-Rikalassa on paikalla noin 60-70 käsityöläistä ja lähituottajaa.
Ohjelmassa on myös työnäytöksiä, Kurpitsaviikkojen sivuilla kerrotaan.
Salon rautatieasemalla on tarjolla kahden viikon ajan syksyn makuja. Lähiruokapuoti palvelee rautatieaseman odotusaulassa ja viikonloppuisin tunnelmaa täydentävät ulkomyyntipisteet ja ruoka-autot. Kahvila Asema on avoinna kello 18 saakka kaikkina päivinä.
Tuottaja Riikka Helenius kertoo, että ensimmäisen kahden päivän aikana asemalla kävi jo viisisataa kurpitsavierasta.
– Tämä kiinnostaa. Kurpitsapuistoon vievät bussit lähtevät viikonloppuisin tuosta vierestä ja tänne on helppo pistäytyä.
Rautatieasemalla heti ovensuusta paikkansa löytänyt Brittanan Sari Kaleva kertoo lähteneensä liikkeelle tapaamaan asiakkaita kesä- ja joulusesongin välissä.
– Olen täällä kahden viikon ajan joka päivä. Osa kojuista voi olla lyhyemmänkin aikaa, mutta koko ajan täältä löytyy myös uutta.
Jellow Factoryn Jonas Jokilehto pelmahti paikan päälle sunnuntaina alkuillasta. Hyväntuulinen yrittäjä oli palannut vaimonsa Taija Jokilehdon kanssa juuri Kemiönsaarelta Artesaaniruoka-viikonlopun vietosta. Joonas liimaili hymyssä suin uusia tarroja sinappien vieressä myynnissä oleviin lasipurkkeihin.
– Meidän Jellow Factory Oy:n Antsun kotimainen Pikkelöity Sinapinsiemen valittiin viikonloppuna Vuoden Artesaaniruoaksi Kasvis- ja sienituotteiden sarjassa, Jokilehto tuulettaa.
Tänä vuonna Söderlångvikissa järjestetyt artesaaniruoan SM-kilpailut ovat suunnattu pienille ruoka- ja elintarvikealan yrityksille, jotka jatkojalostavat elintarvikkeita paikallisista, kotimaisista raaka-aineista, käsityömäisesti, ilman lisäaineita.
– Meillä kaikki tuotteet valmistetaan pienissä erissä, artesaanihenkeen. Näin pystymme valvomaan tuotantoa ja pitämään langat omissa käsissämme koko tuotantoprosessin ajan.
Jonas kertoo, että yrityksen voittajatuote on siinäkin mielessä erityinen, että sen raaka-aineet ovat kokonaan kotimaisia.
– Sinappia ei yleisesti Suomessa paljoakaan viljellä, mutta teimme viljelykokeilun yhteistyössä perniöläisen Lannvikin tilan kanssa.
Pikkelöity sinapinsiemen sopii Jokilehdon mukaan kalaruokiin, lihaan ja salaatin joukkoon.
– Yksi kokki oli pistänyt sitä viime jouluna sienisalaattiin ja kehunut sitä. Itse en ole vielä siihen kokeillut, mutta tuote on itse asiassa tosi monikäyttöinen.
Muun muassa Antsun sinapista ja Festistä sekä kesän Vuorovetten jäätelöstä monille tuttu yritys on laajentanut vastikään toimintaansa hedelmäjäähän.
– Köpmans Cafén kehittämä Påps & Skål – brändi ja hedelmäjäätehdas ovat siirtyneet meille ja Perniöön. Olemme juuri tekemässä sopimusta suuren keskusliikkeen kanssa.
Pekka Mäenpää






