Varmuudella 1700-luvulta peräisin oleva vanha pappilan torppa, joka nykyään Trömperin kestikievarina tunnetaan, on tarinaltaan kiehtova ja varsin erikoinen museokohde. Tässä SAMUn eli Salon historiallisen museon kohteisiin kuuluvassa talossa on nimittäin asuttu vielä 1970-luvun vaihteessa.
-On harvinaista, että tällaisen iän omaava rakennus siirtyy suoraan asuinkäytöstä museoksi. Mutta täällä Suoma-rouva niin vain asui vielä viimeisinä vuosinaan hyvin alkeellisissa oloissa. Talviaikaan sisälle kannettu vesikin oli jäässä, Trömperin toiminnassa jo vuosien ajan mukana ollut Rikala-seuran entinen puheenjohtaja Jari J. Laiho kertoo.
Suoma-rouva eli Suoma Saarinen oli lapseton, joten hän testamenttasi 1960-luvulla kotinsa Halikon kunnalle. Ehtona oli, että paikka säilyisi museokäytössä, joten sittemmin rakennusta on entisöity vain harkitusti. Jarin mukaan nykyään kahvilakäytössä toimiva puoli on laitettu osin uusiksi, mutta kaikki muu pidetty alkuperäisessä asussaan. Tämä oli Suoman toive.
Huoneita tälläkin hetkellä koristavat vanhat esineet ja kalusteet ovat aitoja suvussa kulkeneita perintöaarteita.
-Kestikievarin viime vuosikymmenien historia on ollut vähän sellaista kokeilua ja tunnustelua. Ihan aluksi Halikon kunta ja 4H-yhdistys palkkasivat tänne kesätöihin nuoria huolehtimaan paikan hoitamisesta ja museon auki pitämisestä. Tiluksille tuotiin silloin myös eläimiä, kuten kanoja ja lampaita. Myöhemmin 1990-luvulla tänne rakennettiin pitokeittiö, mutta se ei kannattanut. Paikka oli jonkin aikaa poissa käytöstä.
Halikkolainen kotiseutuyhdistys, Rikala-seura ry, perustettiin vuonna 1989. Sen edeltäjänä toiminut Halikon museo- ja kulttuuriyhdistys lopetti toimintansa jäsenten vähyyden ja ikääntymisen myötä.
-Halikossahan on ollut tämmöistä kylätoimintaa jo pitemmän aikaa. Oli kyläpäiviä, kuten esimerkiksi Hajalan heinärieha. Siellä oli kaikennäköistä ohjelmaa aina palokunnan sammutusnäytöksistä ja soutu- ja juoksukilpailuista alkaen. Niihin aikoihin Trömperilläkin oli jo pidetty muun muassa kylän historiasta kertovia näytelmiä ja perinnetyönäytöksiä. Yksikin näistä näytelmistä kertoi siitä, kun ihmiset ihmettelivät Hajalan ensimmäistä vesivessaa, Jari tarinoi.
-Tällaisista pienistä palasista innoitus kasvoi. Vanhan yhdistyksen lakkautettua toimintansa huomattiin nopeasti, että kyllä uudelle seuralle – nimittäin kotiseutuyhdistykselle – on kuin onkin tarvetta.
Kymmenen ihmisen kokoontumisesta kaikki sitten lähti ja Rikala-seura rekisteröitiin. Jari J. Laiho liittyi mukaan 1990-luvun puolivälissä. Sen jälkeen hänen ei ole tarvinnut kesälomaohjelmaa omalla kohdallaan miettiä – kulttuurialan puuhissa vierähtäisi aikaa enemmänkin, kuin fysiikan laeilla sitä on suotavissa.
-Kyllä tässä jonkinmoinen kylähullu ihmisen tarvitsee olla, Jari nauraa.
Hän kuitenkin korostaa, miten hauskaa paikallisten asioiden parissa työskentely on ollut. Hajalan ja Halikon historian, elämän ja arjen tarinoiden vaalinta on hänelle kutsumus.
-Rikala-seuran johtoremmissä olen ollut jo hyvän tovin. Puheenjohtajan paikalla on niin ikään vierähtänyt viimeiset liki viisitoista vuotta. Ja vaikka tätä nykyä puheenjohtajana toimii Miika Rosendahl, olen edelleen mukana johtokunnan toiminnassa, Jari kertoo.
Yhteensä jäseniä Rikala-seuralla on tällä hetkellä noin kahdeksankymmentä.
-SAMUn eli Salon historiallisen museotoiminnan kanssa meillä on yhteistyösopimus. Esimerkiksi Trömperin kiinteistön ylläpidosta huolehtii Salon kaupunki. Me, eli Rikala-seura, puolestaan huolehdimme sekä Halikon museon että Trömperin kestikievarin aukioloajoista ja opastuksesta. Näin toimintaa voidaan paremmin ylläpitää jatkossakin, hän selventää.
Ihan helppoa ei työ kulttuuriperintökohteiden eteen ole aina ollut. Tästäkin Jarilla on monta tarinaa kerrottavanaan.
-Niinkin yksinkertainen asia kuin veden käyttö täällä Trömperillä oli oma operaationsa. Meillä oli aiemmin niin sanottu kesävesi-systeemi, eli kaupunki toi tuohon kesän tapahtumia varten tankissa pari tuhatta litraa vettä Trömperin käyttöön, jota sitten kannettiin ämpäreillä paikasta toiseen ja lämmitettiin tarpeen mukaan. Aikamoista lotraamista se oli. Myöskään byrokratia ei ole päästänyt helpolla, vaan sen kanssa on saanut vääntää kättä asiasta jos toisestakin. Mutta kaikki on lopulta saatu sujumaan ja hyvä niin, Jari toteaa tyytyväisenä.
Tällä hetkellä Trömperin kestikievari toimii paitsi viehättävänä perinnekahvilana, myös paikallisten nuorten työllistäjänä osin yhdessä Osuuspankin Kesäduuni -kampanjan kanssa. Jari jatkaa:
-Olemme halunneet, että museo voitaisiin pitää auki muutoinkin kuin tapahtumien aikaan. Siitä lähti ajatuksemme nuorten työllistämisestä kesäkahvilaa pyörittämään. Tällä tavoin tarjoamme paitsi tuloja kouluikäisille, myös arvokasta työkokemusta ja koulutusta tulevaisuuden työelämää varten. Haastattelemme ja perehdytämme nuoria työelämän lainalaisuuksiin samalla tavoin kuin mihin tahansa työsuhteeseen.
Haastattelun aikaan kahvilassa on töissä kaksi asiantuntevaa, avuliasta nuorta. Heillä on yllään paikan ajankuvaan ja henkeen sopivat essut, jotka luovat hienosti vaikutelman paluusta eilispäivän Suomeen.
Tämä takaa tunnelmallisen käynnin kauempaakin matkaavalle kesälomailijalle miljööseen, jossa mieli lepää. Olkoonkin niin, että VR:n junat suhahtavat säännöllisin väliajoin aivan kievarin ohitse. Ne osuvasti muistuttavat, miten maailma muuttuu väistämättä, ellei kotiseudun aarteista pidetä yhteistyöllä hyvää huolta.
Jari J. Laiho on itsekin kotoisin Hajalasta, mutta elämä vei hetkellisesti mukanaan aina Rovaniemelle asti. Rakkaus kotiseutua kohtaan ei tästä kuitenkaan hiipunut.
-Minulla on jo monta vuotta ollut työn alla sellainen Hajalan elämästä ja historiasta kertova kirja, johon kokoan paikallisia tarinoita vuosien varrelta. Päänvaivaa tosin tuottaa alituinen kysymys siitä, mihin kirjan aiheet rajaisi. Näitä juttuja kuitenkin on niin paljon. Täällä Trömperissäkin kun päivän viettää, ei koskaan tiedä kuka kyläläinen istuu viereen ja esittää kysymyksen, ”ootkos tämmösen jutun muistanut”… Jari nauraa.
-Museosta tekee museon sen kertomat tarinat. Eivät pelkät esineet. Se meillä Trömperissä ja Rikala-seurassa on sydämen asiana, ja sen eteen teemme tätä työtä. Ja joukkueurheiluahan tämä yhdistystoiminta ennen kaikkea on – yhteistyön voimaa parhaimmillaan, hän kiteyttää.
Museo on avoinna vielä tänä kesänä Varsinais-Suomen museopäivänä 28.8. klo 11-17.
Melissa Koponen
