Ruukit ja retket -tapahtumaan kuuluva opastettu kiertokävely on alkamassa Teijon masuunin pihalta ja oppaamme Kaisa Villa, syntyperäinen perniöläinen, katselee tyytyväisenä useamman kymmenen hengen yleisöään.
– Luulin jo että joudun kävelemään täällä yksinäni!
Ihmiset tulivat vähitellen paikalle, ja Teijon pieni kirkko tuntui täyttyvän kokonaan siinä vaiheessa kun sinne päästiin, vaikka kirkossa on kuulemma penkkitilat sadalle hengelle. Suurin osa yleisöstä oli muualta kuin Teijon kylältä, mutta ”puolipaikallisia” eli mökkiläisiä oli kuitenkin muutamia mukana.
Myös ainakin yksi uudisasukas oli joukossa, Inkoosta pari vuotta sitten muuttanut.
Kierroksen pääkohde oli Suomen tiettävästi pienin kivikirkko, jonka historia on rakentamisestaan alkaen täynnä dramaattisia tapahtumia.
– Vuonna 1830 valmistuneen kirkon rakennutti ruukinpatruuna Robert Bremer, joka oli varsin erikoinen persoona. Hänellä oli oma ajanlaskunsa ja hän harrasti matematiikkaa, tähtitiedettä ja alkemiaa. Tähtiä tutkimalla hän tuli siihen tulokseen, että vedenpaisumus on tulossa. Niin vakuuttunut hän tästä oli, että ryhtyi rakennuttamaan arkkia, ja tarinan mukaan ripusti soutuveneen yhteen kartanon ikkunoista siltä varalta, että oikein kiire tulee.
Kuten tiedetään, vedenpaisumusta ei tullut ja tästä kiitokseksi hän rakennutti kirkon. Syystä tai toisesta kirkko sai vaikutteita kiinalaisesta pagodista, vaikkei Robert Bremerin tiedetä koskaan siellä matkustelleen.
Kaisa Villan kiinnostava kerronta jatkui kartanon omistuksessa olleen kirkon myöhempiin vaiheisiin. Vuonna 1972 kartano ja kirkko sen mukana oli Antti Wihurin omistuksessa. Kirkkoa lämmitettiin ristiäisiä varten, se syttyi tuleen ja kärsi suuria vahinkoja tulipalossa. Lähes vedenpaisumuskin sitten vielä koettiin vuonna 2006, kun kirkkoa kohtasi laajamittainen vesivahinko.
Kuntoportaat Teijolle talkoilla
Talkoovoimaa on tarvittu vuosien varrella usein ja onneksi sitä on Teijolta löytynyt.
Teijon kuntoportaat avattiin virallisesti osana Ruukit ja retket -tapahtumaa, ja portaitten rakennuksessa teijolaisten talkoohenki on tullut erityisen hyvin esiin.
– Monenlaista osaajaa on tarvittu. Osalla pysyy pora kädessä ja osa on sitkeitä kantajia.
Porrashankkeen alullepanija Petri Honkala ja rakennustyön promoottori Uula Toikka ovat yhtä hymyä haastattelua antaessaan.
– Kymmenisen vuotta sitten oli varsinainen kuntoporrasbuumi varsinkin pääkaupunkiseudulla, jossa silloin asuin. Vanhempieni myötä oleskelin täällä paljon ja tuumin, että kyllä kylällekin on portaat saatava. Nythän olen asunut ja kasvattanut alpakoita Mathildedalissa jo vuosien ajan, Petri kertoo.
– Päätimme hakea rahoitusta Salon kaupungin osallistuvan budjetoinnin kautta. Ensimmäisenä hakuvuonna ei natsannut, mutta 2023 pääsimme mukaan. Hankkeeseen tarvittiin iso lisärahoitus ja myimme portaita yrityksille ja yksityisille. Saimme jokaisen portaan myytyä ja enemmänkin olisi mennyt, Uula kertoo syystäkin tyytyväisenä.
Kuntoportaitten avajaisissa oli myös kilpailu porrasjuoksussa. LP Viestin neljä iloista ja kovakuntoista nuorta naista pinkaisi portaat kahdesti ylös ja vauhdilla painelivat muutkin.
Erityisen kunnioitettavan suorituksen teki Riikka Koli, omien sanojensa mukaan ”rapakuntoisen astmaatikon nousunäytöksen”. Riikkaa voidaan pitää oikeana Teijon mannekiinina, niin monessa hän on kylällä mukana ja niin kauniisti hän puhuu kotikylästään.
– Muutin Teijolle vuonna 2006 ja muutaman lyhyen ”syrjähypyn” jälkeen päätin jäädä tänne iäksi. Teijon historia tuli varsin tutuksi Ruukin avain -trilogian myötä, olin mukana jokaisessa kolmessa osassa ja ylenin avainpiiasta opettajaksi. Viihdyn edelleen Matildan näyttämöllä, mutta yöni nukun kaikista maailman kolkista mieluiten Teijolla!
Teijolle kannattaa muuten mennä käymään jo pelkästään Teijon masuunin kahvilan suussa sulavien leivonnaisten ja hyvän kahvin vuoksi.
Elina Koskinen
