Saariston romunkeräys keskeytyy välittömästi huoltoalus M/S Roopen teknisen vian vuoksi myös Kemiönsaaren saaristossa. Keskeytyksen takia tällä viikolla suunniteltuja keräyspysähdyksiä ei toteuteta, eikä korvaavaa keräystä pystytä järjestämään tämän kesän aikana.
Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n järjestämässä keräyksessä mukana oleva M/S Roope joutuu telakalle korjattavaksi aluksessa maanantai-iltana ilmenneen vian vuoksi.
Keskeytys koskee erityisesti Kemiönsaaren saariston kohteita Rosalassa, Bolaxissa, Biskopsössä, Stora Ängesönissä ja Vänössä. Myös useita Paraisten saariston keräyspisteitä jää toteutumatta.
LSJH:n mukaan aikataulusyyt estävät uuden keräyskierroksen järjestämisen kuluvan kesän aikana. Nyt väliin jäävät keräyspisteet pyritään kiertämään ensi vuonna.
Keräystä varten hankittujen suursäkkien noutoja pyritään kuitenkin järjestämään myöhemmin kesän aikana. Tarkempi aikataulu ei vielä ole tiedossa. LSJH pyytää suursäkin hankkineita asiakkaita ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun sähköpostitse osoitteessa asiakaspalvelu@lsjh.fi.
Saariston romunkeräys on tärkeä palvelu, jonka avulla myös vaikeasti saavutettavilta saarilta voidaan kerätä suurikokoisia ja vaarallisia jätteitä asianmukaiseen käsittelyyn. Järjestäjät pahoittelevat keskeytyksestä aiheutuvaa haittaa saarelaisille.







