Salon Elektroniikkamuseo taltioi suomalaista työtä ja osaamista

Vuodesta 1997 asti Elektroniikkamuseossa työskennelleellä Leena Järvelällä on kunnioitettava määrä tietoa ja kokemusta sen laajasta esineistöstä.

Kuten jokainen salolainen hyvin tietää, kaupunkimme tunnetaan maailmanlaajuisesti modernin aikakauden teknologian kehtona.

Jo 1920-luvulla Saloran toimipaikassa Turuntiellä ryhdyttiin kokoamaan radioita. Muutama vuosikymmen myöhemmin 1950-luvulla mukaan tuotantoon tulivat televisiot, jonka jälkeen niitä alkoi vähitellen näkymään yhä useammassa kodissa. Nokian ikoniset puhelimet saivat täällä alkunsa 1980-luvun lopulla.
Ja vaikka tämän päivän Suomessa kännykkä on kaikkien käyttämä itsestäänselvyys, eivät keksinnön alkuvuodet olleet kenen tahansa varallisuuden ulottuvissa – ensimmäiset matkapuhelinmallit maksoivat nykyrahassa mitattuna jopa yli seitsemän tuhatta euroa!

Salon historiallisen museon SAMUn piiriin kuuluva Elektroniikkamuseo juhlistaa omalta osaltaan tätä hienoa teknologisen kehityksen taivalta joka päivä. Museo sijaitsee kaupungin sydämessä, Astrum-keskuksessa, jossa toimi aikoinaan Saloran tv-tehdas ja viimeksi Nokia Display Productsin monitoritehdas. Astrumissa noin kymmenen vuoden ajan ollut Elektroniikkamuseo pyrkii tuomaan joka vuosi jotain uutta katsottavaa näyttelyynsä eikä suinkaan jämähdä menneeseen. Museon tutkija ja opas Leena Järvelä pitää tätä erittäin tärkeänä.
-Emme halua ainoastaan säilyttää vanhaa. On hyvin olennaista myös katsoa nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Elektroniikkamuseon näyttelyyn on siksi haluttu tuoda nykyaikaisen viestinnän esineistöä kaikilta vuosikymmeniltä ja korostaa muuttuvan arjen koko kehityskaarta.

Vanhimmat näyttelyn esineet ovat nokialaisteemaan sopien puhelimia. Eräskin klassinen lasin takaa koreileva Ericsson on 1880-luvulta.
-Meillä on monien eri yrityksien valmistamia tuotteita esillä, ei vain Nokian tai Saloran, vaikka niillä tietysti valta-asema täällä onkin, Järvelä tähdentää.

Vuodesta 1997 asti Elektroniikkamuseossa työskennelleellä Leena Järvelällä on kunnioitettava määrä tietoa ja kokemusta sen laajasta esineistöstä. Museon kokoelma on täynnä tarinoita – näyttelyssä esillä olevia puhelimia, radioita ja televisioita katsoessa aistii, miten jokaisen esineen tausta kietoutuu toiseen kuin lukuisat niitä käyttäneet ihmiselämät. Aivan kuten virtapiirit, jotka mutkittelevat jokaisen laitteen kuoren alla ja mahdollistivat niissä nähdyn tekniikan ihmeen jo vuosikymmeniä sitten.
-Olemme saaneet esineitä kokoelmaan lukuisista eri paikoista. Yksityisiltä ihmisiltä, kodinkoneliikkeiltä, muilta yrityksiltä ja keräilijöiltä. Suurin lahjoittaja tietysti on ollut Nokia, mutta vuosituhannen vaihteessa kokoelmiin hankittiin myös merkittävä esineistö Mellilän radio- ja puhelinmuseosta, Järvelä kertoo.

Salon elektroniikkamuseon ystävät ry on yhdistys, joka perustettiin vuonna 2000 edistämään museon toimintaa ja tunnettavuutta. Jäsenten yhteistyö on auttanut museon vaaliman kokoelman kartuttamisessa, sillä yksityisten tahojen, yritysten ja oppilaitosten välisellä verkostoitumisella on kaikessa museotoiminnassa suuri merkitys.

Leena Järvelä on Elektroniikkamuseon ainoa vakituinen työntekijä, mutta ilman ystäväyhdistystä moni asia olisi jäänyt vain haaveeksi.
-Heistä on aina ollut suurta apua. Ilman vapaaehtoisia, innokkaita ihmisiä ei museon näyttelyistä ja vuosien saatossa kertyneestä kokoelmasta olisi tullut sellaista kuin se nyt on. He ovat tämän museon selkäranka ja käyvät viikoittain työtalkoissa. Kiitän heitä kovasti ahkeruudesta ja asiantuntija-avusta, hän kehuu.
-Tämä on ollut hieno ja erittäin monipuolinen työpaikka, olen viihtynyt. Asun Turussa, josta joka päivä olen matkustanut Saloon töihin. Museoalalla pääsee tekemään ja kokemaan ihan kaikkea – alkuvuosinani Elektroniikkamuseossa olen esimerkiksi saanut Saloran entiseltä työntekijältä opastusta siitä, mitä osia muun muassa radioiden ja televisioiden koneistoissa on. Minunlaiselleni tekniikasta mitään ymmärtämättömälle humanistille se oli mielenkiintoista, ja auttoi ymmärtämään tekniikan kehittymistä ja insinöörimaailmaa muutoinkin kuin käyttäjän näkökulmasta.

Myös koulujen kanssa tehty yhteistyö on museossa kattavaa. Yliopistojen kanssa on toteutettu tutkimusprojekteja esimerkiksi naisten työstä salolaisessa elektroniikkateollisuudessa, ja näyttelyissä käy paljon koululaisia, jotka viihtyvät esineiden äärellä.

Järvelän mukaan on ollut paljon hauskoja hetkiä nuorten kysellessä ja ihmetellessä vanhaa tekniikkaa.
-Lapset tietävät yllättävän paljon rahasta. Monet ovat yllättyneet radioiden ja sen sellaisten hinnallisesta arvosta menneinä vuosina. Tai vaikka siitä, että televisioissa ei ollut ennen lainkaan kaukosäädintä. Meillä on täällä vanha käsivälitteinen keskus ja lankapuhelimia, joilla pystyy soittamaan puhelimesta toiseen. Ne ovat olleet lapsille erityisen lumoavia. Samoin niinkin yksinkertainen asia, kuin vanhan radion puinen, lakattu pinta ja ajatus siitä, että sellainen on 1950-luvulla siihen laitettu ja yhä on siistissä kunnossa.

Keskustelua kaiken ikäisillä aikaansaa myös museon televisioseinä. Ajalliseen järjestykseen sommitellut vastaanottimien kuvaruudut on elävöitetty Yleltä hankituilla tv-ohjelmien nauhoitteilla, jotka heijastetaan ruutujen pintaan. Näky on elävä muistutus siitä, miltä tuntui katsoa vanhoja klassikkoja aikakautensa mukaisista televisioista.

Elektroniikkamuseosta löytyy lisäksi aito puhelinkoppi, pelattavissa olevia retropelejä – jotka ovat paitsi lasten, myös aikuisten suosiossa – sekä esillä on lasten itse piirilevyistä, vastuksista, liittimistä ja muista osista suunnittelemia robotteja. Museolla järjestetään kolmesti vuodessa koululaisten loma-aikoina pajoja, joissa päästään rakentamaan edellä mainittuja mielikuvituksen taidonnäytteitä. Pajan vetäjänä toimii Hanna-Kaisa Sulavuori-Kettula.
-Tärkeintä tässä näyttelyssä ovat kuitenkin ihmisten mukanaan tuomat muistot. Olemme mahdollistaneet kävijöille heidän omien elektroniikkaansa koskevien tarinoidensa kirjoittamisen ylös, joita muut kävijät heidän jälkeensä saavat lukea. On kiehtovaa tietää, mitä kaikkia mieleenpainuvia kokemuksia muilla on ollut – vaikkapa siitä ensimmäisestä omasta kännykästä. Siitä, miten sen piti olla ihan tietyn värinen. Tai millainen puhelin tai radio mummolassa on aikoinaan ollut, Järvelä kuvailee ja antaa monen monta esimerkkiä näistä kovin tutuista, mutta niin hellyttävistä tarinoista.

Vaikka tekniikalla ja sen kehittymisellä on Elektroniikkamuseossa merkittävä roolinsa, on näyttely ennen kaikkea myös muuta kuin insinöörien taidetta. Elektroniikkamuseosta huokuu hyvin ainutlaatuinen tunteiden kirjo menneisyyttä, joka on ollut osa kaikkien meidän arkista elämäämme. Kokoelma tulee tavallista ihmistä äärettömän lähelle.

Se todistaa, miten aivan arkisilla esineillä ja asioilla on meihin paljon suurempi merkitys kuin kiireen keskellä tulemme usein huomanneeksi.

Hyvä esimerkki tästä on aito ja alkuperäinen kännyköiden matopeli – sekin on ehta Made in Salo.

Melissa Koponen

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: