Pekka Mäenpää
Salon kansalaisopiston ovet suljettiin pikaisella päätöksellä maaliskuun puolivälissä.
Henkilökunta lomautettiin ja kaiken muun päättyneen opiskelun ohessa jopa 44 kuvataiteen kurssia keskeytyi kuin veitsellä leikaten.
Normaalioloissa parhaillaan elettäisiin kansalaisopiston näyttelyiden, konserttien, esitysten ja tapahtumien kulta-aikaa. Nyt opiston tilat ovat tyhjillään ihmisistä ja toiminnasta.
Mutta onneksi on verkko ja aktiivisia ihmisiä. Kun kuvataiteen opiskelijoilla nousi halu tuoda töitään esille etänäyttelyinä, kansalaisopiston opettajat tarttuivat toimeen.
Kuvataiteen suunnittelijaopettaja Jaana Saario kertoo, että opiskelijoiden ja opettajien yhteystyönä synnytettiin useampi näyttely verkkoon.
-Haluamme tuoda etänäyttelyjen avulla ihmisille hyvää mieltä. Näyttelyistä paistaa opiskelijoiden tekemisen ilo, Saario sanoo.
Näyttelyitä pääsee ihastelemaan osoitteissa https://peda.net/salonkansalaisopisto/os/kuvtaide ja
https://www.facebook.com/salonkansalaisopistontaide/. Opettajat ovat koonneet näyttelyt omalla ajallaan, Saarion sanoin rakkaudesta oppilaisiin ja opettamiseen.
-Salon kansalaisopiston kevätnäyttelyidenhän pitäisi parhaillaan kukkia runsaina ympäri Saloa. Olimme suunnitelleet avoimen ovien tapahtumia pienempiin taajamiin, kuten Kiskoon ja Muurlaan. Salon keskustassa oli tarkoitus järjestää iso koko viikon tapahtuma, jossa näyttelyt, esitykset, konsertit ja näytökset olisivat vuorotelleet ja tukeneet toisiaan.
Kansalaisopiston sulkemisen vuoksi näyttelyt peruuntuivat ja osa kirjastoissa pidettävistä näyttelyistä siirrettiin syksylle.
-Nyt peruuntuneiden näyttelyjen satoa on nähtävissä omalla tietokoneen ruudulla, opettajat kertovat.
Nettinäyttelyihin koottuja töitä on tehty kansalaisopiston kursseilla Halikossa, Kiikalassa, Kiskossa, Perniössä, Salossa ja Suomusjärvellä. Opettajina ovat toimineet Saarion lisäksi Gloria Badarau-Heikkilä, Hanna Lamnaouer, Helena Tuura ja Andréa Vannucchi.

Helena Tuuran ”Piirrä ja maalaa!”-kuvataideryhmä kokoontui torstaisin Komissuon koululla Kiikalassa. Ryhmään kuului niin aloittelijoita ja jo kauemmin maalausta ja piirustusta harrastaneita, niin nuoria aikuisia kuin jo iäkkäämpiä ihmisiä.
-Kokeilimme eri piirustustekniikoita lyijykynänkäytöstä nestemäiseen tussiin. Maalausta harjoittelimme akvarelliväreillä, öljypastelliliiduilla ja akryylimaalein. Tutustuimme myös erilaisiin maalauspohjiin ja niiden pohjustamiseen. Värioppia ja sommittelua kävimme läpi oman työskentelyn lomassa, Tuura kertoo.
Mallina teoksiin käytettiin niin valmiita taidehistorian teoksia kuin elävää mallia ja tilaan koottua asetelmaakin. Ilmapiiri oli jo alusta lähtien innostunutta vaikkakin varovaista, mutta jo parin kerran jälkeen innostus oli avointa!

Andréa Vannucchin valokuva ja kuvataide -kurssilla kuvattiin valoa ja valolla.
-Kokeilimme valomaalausta, liikkeen kuvaamista sekä henkilökuvausta studiossa. Kuvasimme muun muassa 99-vuotiasta Ines Bymania Särkisalosta, äitiä ja tytärtä, alastonmallia sekä kansalaisopiston tanssikoulun oppilaita.
Kurssin osallistujat olivat erittäin innoissaan kuvaamisesta ja taso oli korkea. Suurin osa opiskelijoista on ollut aikaisemminkin Salon kansalaisopiston valokuvauskursseilla.
-Sanoisin, että muodostamme valokuvakerhon, jossa toimin vetäjänä. Yritän järjestää oppilaille mielenkiintoisia kuvausharjoituksia; kuvausharjoituksen otoksista keskustelemme rennossa ilmapiirissä niin, että kaikki oppivat kaikilta. Pyrin jokaisella kurssilla esittelemään muutaman valokuvaajan, joilla on merkittävä ura ja erilaiset tyylit keskenään, korostaen valokuvataidetta laajana mahdollisuuksien kenttänä. Rohkaisen oppilaita kokeilemaan muotokuvausta, sillä vuorovaikutus mallin kanssa on monille kompastuskivi. Rohkaisen myös kameran käsisäätöjen käyttämistä, koska silloin huomataan, miten kamera taipuu työkaluna moneen. Ei ole oikeaa ja väärää, Vannucchi kertoo.

Gloria Badarau-Heikkilä kertoo, että hänen oppilaansa ovat tehneet työnsä keskeytyksen jälkeen.
-Kokosin erilaisia teemoja, jotka lähetin ryhmilleni Suomusjärvelle, Muurlaan ja Kiskoon. Kerroin, että voimme valmistaa töitä nettinäyttelyä varten. Monet olivat kiinnostuneet osallistumisesta ja tekivät maalauksia ja piirustuksia vielä kotona.
Hanna Lamnaouerin kokoama näyttely koostuu syksyn ja kevään aikana Halikossa pidetyn Piirustus ja maalaus-ryhmän tekemistä töistä. Halikossa ei ole tarjottu moneen vuoteen aikuisille piirustuksen ja maalauksen opetusta, joten kurssi oli kaivattu ja tervetullut lisä kurssitarjontaan.
-Työt olisivat tulleet esille Ylhäistentiellä pidettävään kansalaisopiston kevätnäyttelyyn, mikäli sitä ei olisi jouduttu perumaan. Kevätnäyttelyä varten kurssilaiset valitsivat tekemistään töistä yhden tai muutaman onnistuneen sekä näyttelykokonaisuuteen sopivan työn.
Ryhmässä syvennyttiin piirtämisen ja maalaamisen tekniikoihin omista lähtökohdista käsin.
-Erityisen hienoa kurssissa oli kannustava ilmapiiri, uppoutunut tekemisen meininki sekä ennakkoluuloton suhtautuminen uusiin tekemisen tapoihin.

Jaana Saarion Rauhoitu maalaamaan -ryhmässä keskityttiin lukuvuoden aikana opiskelijoiden omiin aiheisiin. Inspiraatiota on saatu myös lyhyistä taiteilijaesittelyistä. Värioppia käytiin läpi koko kauden aikana ja sitä sovellettiin omaan värienkäyttöön ja -hallintaan. Näyttelyissä on muutamia näytteitä opiskelijoiden töistä.
Ateljeepäivä -kurssilla tuettiin kuvantekijän omaa ilmaisua ja annettiin tilaa kunkin omille prosesseille. Kaikki tekniikat olivat käytössä ja opiskelijat tekivät pitkäkestoisia maalauksia, kokeiluja ja huikeita sarjoja. Näyttelyissä on esillä muutamia otteita näistä.
Maalaus ja historia –kurssi oli yhdistelmä taidehistoriaa ja maalaamista, tosin muitakin tekniikoita käytettiin oppilaiden halujen mukaan. Kurssilla kuultiin luentoja maalauksen historiasta ja maalattiin luentojen teemoista innostuen. Useat jäljennökset ovat opettaneet opiskelijoille erilaisia maalausmenetelmiä ja kädenjälkiä.
-Opiskelijat ovat todella ylittäneet itsensä ja kulkeneet uusia polkuja. Omilta mukavuusalueilta on hienosti hypelty pois, ja pitkään harrastaneet maalarit ovat todenneet sen oikein ja virkistäväksi omalle tervetulleeksi ilmaisulleen.
Myös Saarion opettaman Aikuisten taiteen perusopetuksen toisena opiskeluvuonna ehdittiin ahkeroida monella tavalla.
– On tutustuttu öljymaalaukseen, temperamaalaukseen, akvarelliin ja tussiin. Maalattu elävää mallia, omakuvaa ja pohdittu sarjallisuuden toteutumista maalauksessa. On jäljennetty ja etsitty omaa jälkeä. Taidehistoriaa ja taidekuvan tulkintaa on treenattu aina välillä.
Näyttelyissä on mukana muutama näyte opiskelijoilta.
