Yhteiskunnallinen, vakava draama on tehnyt paluun Salon Teatteriin ohjaaja Saija-Reetta Kotirinnan johdolla.
Tarpeettomia ihmisiä maalaa kivuliaan todenmukaisen kuvan suomalaisesta pikkukaupungista, jossa työpaikan menettäminen ei lopulta ole vain yhden ihmisen suru ja murhe, vaan sen vuosilustot kietovat syleilyynsä muutkin sen piiriin joutuneet.
Stereotypiat, valtasuhteet ja itsekkyys, niistä on Tarpeettomat ihmiset tehty. Näytelmän tärkein sanoma kerrotaan kirkkaasti ja kiertelemättä.
Vaikka Reko Lundánin kirjoittama teos sai kantaesityksensä KOM-teatterissa jo vuonna 2003, sen teksti on edelleen kiusallisen ajankohtainen. Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi kerta toisensa jälkeen, mutta silti yli puolet tämän onnellisen maan naisista kertoo kokeneensa väkivaltaa. Joka kolmas nainen on kokenut myös lähisuhdeväkivaltaa.
Tarpeettomia ihmisiä alkaa, kun Karin (Arto Lindholm) työpaikka korvataan automaatiolinjalla. Mies jää tyhjän päälle, ja ainoa vaihtoehto tuntuu olevan siivoojan ammatti, johon tämä ei tule taipumaan.
Vaimoaan henkisessä ja fyysisessä otteessa pitävää julmuria ei varmasti ole helppo näytellä, ja Lindholm suoriutuu roolistaan uskottavasti. Etten jopa sanoisi: kylmäävän hyvin.
Miehen ylpeys, omanarvontunto, pettymys, näköalattomuus ja pahoinvointi johtavat koston kierteeseen, jonka kärsijäksi joutuu Emilia Kilpiön roolihenkilö, Karin aviovaimo Tuula.
Tuula on kaikessa aviomiehensä vastakohta: ylennyksen jälkeen hänen arkensa täyttyy kotitöistä ja lapsen hoidosta.
Toisin kuin hänen miehellään, Tuulalla on ystäviä, jotka myös parhaansa mukaan huolehtivat hänestä.
Kilpiön roolisuorituksesta huokuu katsomoon syvää ahdistusta ja pelkoa. Tuula pelkää miestään, ystävien menettämistä ja lopulta myös oman henkensä puolesta. Kun Kari manipuloi Tuulan ottamaan vastuun tähän kohdistuneesta pahoinpitelystä (ilmiöstä käytetään nimitystä gaslighting eli sumutus), katsoja aivan pakahtuu. Kun Tuula keräilee lattialta sinne kaadettuja kahvinpuruja, katsojan sydän särkyy.
Tarinan alavireessä kulkee rakkaus. Näytelmän rakkaus on toisinaan pakottavaa ja julmaa, toisinaan kuin heikko, tuulessa väräjävä liekki. Herkimmillään tarina on, kun sivuhenkilöt Petri (Juha-Pekka Seppälä) ja Sonja (Fanni Blomqvist) tunnustavat toisilleen kaipuunsa toistensa syliin. Herkkää, aitoa ja kaunista.
Petrillä ja Sonjalla on kuitenkin omat kipukohtansa, jotka määräävät hahmojen suuntaa. Ryysyistä rikkauksiin -fraasi ei pääse toteutumaan heidänkään kohdallaan, oli jollakin sitten erillistalo ja ikkunat metsään päin taikka ei.
Erityishuomioon on nostettava myös näytelmän eläväinen dialogi. Tarinan edetessä katsoja tarttuu käsikirjoituksen hienovireiseen komiikkaan kuin pelastusrenkaaseen. Raskaan arjen keskeltä on mahdollista löytää myös keveyttä ja kiltteyttä.
Kotirinta on vaihtanut Helsingin kaupunginosat salolaisversioihin, ja useimmiten käännökset toimivat hyvin. Helsinkiläisyys puskee kuitenkin tarinasta läpi, sillä takseilla on iso merkitys tarinan kerronnan kannalta.
Salon Teatterin paluu vakavan näytelmän pariin tapahtui rytinällä. Näytelmää katsoessaan ei hytise pelkästään katsomon viileyden vuoksi, vaan katsoja saa aidosti liikuttua.
Jonna Hellberg-Pitkänen
Salon Teatteri Tarpeettomia ihmisiä.
Ohjaus Saija-Reetta Kotirinta. Käsikirjoitus Reko Lundán. Valosuunnittelu ja tekniikka Matias Kuisma. Äänisuunnittelu ja toteutus Saija-Reetta Kotirinta, Matias Kuisma ja työryhmä. Piano Henni Isojunno. Graafinen ilme Tomi Aho. Puvustus Marika Hämäläinen. Lavastus Jerry Alajoki. Markkinointi ja tuottaja Salon teatteri. Rooleissa: Arto Lindholm, Emilia Kilpiö, Juha-Pekka Seppälä ja Fanni Blomqvist.
