Käsikirjoitus: Olli Tola
Ohjaus: Karolina Blom
Sävellys ja äänisuunnittelu: Jouni Lehtonen
Lavastussuunnittelu: Sanna Leppänen
Valosuunnittelu: Ese Kyllönen
Puvustus, maskeeraus- ja kampaussuunnittelu: Taija Jokilehto
Rooleissa: Otso Lapila, Kimmo Lehto, Mikko Polojärvi, Hannele Saari ja Emmy Welin.
Salon Teatterissa lauantaina ensi-iltansa saanut Vuokravaimo on lupauksensa mukaisesti varsinainen farssikomedia.
Vauhtia riittää ja vaarallisia tilanteita, mikä tarkoittaa hikistä iltapuhdetta näyttelijöille.
Ohjaaja Karolina Blom onnistuu odotetusti esikoisohjauksessaan. Lavalla nähdään rytmikäs vajaa parituntinen sekametelisoppa, jossa roolihahmot selviävät kerta toisensa jälkeen rimaa hipoen eteen tulevista haasteista.
Ja niitähän riittää, kun Mikko Polojärven esittämä amerikkalainen rahoittaja Ray Jalo vaatii aina uudelleen uusia todisteita pupufirman kunnollisista perhearvoista.
Sellaisia löytyy tarvittaessa eli jatkuvalla syötöllä Otso Lapilan, Kimmo Lehdon, Hannele Saaren ja Emmy Welinin roolihahmojen “innovaatiopakista.
Lapilan ilmeikkäästi esittämä eronnut hulivilipoikamies Aku Lommi ehtii näytelmän aikana selviytyä aika monesta pinteestä, joihin Lommin expuolison Outi Roiman (Hannele Saari) nykyinen aviomies Jussi Roima (Kimmo Lehto) pikaisilla ratkaisuillaan hänet ja kaikki muutkin säännöllisesti astuttaa.
Jos edellisen virkkeen ymmärtäminen oli vaikeaa, niin sitä oli sen kirjoittaminenkin.
Eli jos kiteyttäisi asian niin, että Salon Teatterin uudessa farssikomediassa parasta on kaikki; hyvin kirjoitettu tarina tykitetään riemukkaasti läpi. Vielä ensi-illassa kukaan ei tukehtunut nauruunsa vaikka hyviä yrityksiä kuultiin.
Emmy Welin on kuin ilmetty Emma Namu; luotettavasta pizzalähetistä kasvaa esityksen edestessä hyvin tienaava roolinäyttelijä isolla ärrällä.
Hannele Saari tekee Outi Roimasta uskottavan nykyvaimon, jonka ilmeet ja eleet kipinoivat edelleen mainiosti ex-miehen Otso Lapilan esittämän Akun kanssa.
Kimmo Lehto saa ladata näyttämölle useamman toinen toistaan älyttömämmän roolihahmon, jotka istuvat esitykseen kuin nenä päivään; sen verran maukasta tekstiä Olli Tola on kynästään piirtänyt.
Lehto saa paitsi amerikkalaissijoittajan myös yleisön lähes hullaantumaan kurveihinsa; sukupuolimoninaisen roolihahmokokonaisuuden kruunaa esityksen perniönkielinen osuus.
Pekka Mäenpää
