
Salossa pohdittiin viime viikolla ikääntyneiden ja yksinäisten ihmisten asumista ja pärjäämistä.
Kaupungin ja Salon Vanhusneuvoston järjestämässä tilaisuudessa Varhan asiakas-
ohjausjohtaja Salla Lindegren kertoi hyvinvointialueen asumispalveluista ikääntyneille.
Lindegrenin kertasi aluksi ikääntyneiden asumisen eri vaihtoehtoja. Hän korosti esteettömän asumisen tärkeyttä, jotta ikääntyneet voisivat asua kotonaan mahdollisimman pitkään.
– Esteetön asuminen tarkoittaa sitä, että asunnoissa huomioidaan liikuntarajoitteet ja mahdollistetaan arjen sujuvuus esimerkiksi hissien ja apuvälineiden avulla. Asumisen tulee vastata ihmisen elämäntilanteen tarpeita, Lindegren totesi.
Lindegren toi myös esille senioreille suunnatut vuokra- ja omistusasumisen ratkaisut, joissa korostuu yhteisöllisyys. Monet ikääntyneet kaipaavat yhteisöä, mutta eivät välttämättä tarvitse ympärivuorokautista hoitoa.
– Salon alueella on sekä julkisesti että yksityisesti järjestettyä senioriasumista, johon voidaan liittää myös kotihoitoa.
Hyvinvointialueen tarjoamat palvelut ikääntyneille ovat uudistuneet 2023 voimaan astuneen sosiaalihuoltolain uudistuksen myötä. Yhteisöllisessä asumisessa ja ympärivuorokautisessa palveluasumisessa hoivaa tarjotaan tarpeen mukaan.
Lindegrenin mukaan Salossa järjestetään edelleen perinteistä laitoshoitoa, mutta sitä ei voida tarjota lain mukaan enää vuoden 2027 jälkeen.
Alhaisiin suunnitteilla oleva rakennuskokonaisuus tarjoaa mahdollisuuksia sekä yhteisölliseen asumiseen että ympärivuorokautiseen palveluasumiseen.
– Tämä on osa hyvinvointialueen kehityssuunnitelmaa. Alhaisten uudessa yksikössä yhdistetään eri asumismuotoja, jotta asukkaiden ei tarvitsisi muuttaa toistuvasti hoidon tarpeen kasvaessa.
Pekka Mäenpää