Salossa vietetään Pride-viikkoa

Dakota Robin puhui Salohallissa nuorille muun muassa erilaisuuden ymmärtämisestä.

Salon kaupunki viettää tällä viikolla Pride-viikkoa yhtä aikaa Turun kaupungin kanssa.

Pride-viikon tunnuksena Salon keskustassa Vilhonsillalla on viikon ajan näyttävä Pride-liputus.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Saku Nikkasen mukaan kaupunginvaltuusto teki aikanaan päätöksen Pride-viikon järjestämisestä nuorisovaltuuston esityksestä.

– Suomessa kaikkien ihmisten tulee voida elää ilman syrjintää.

Tapahtumakoordinaattori Karolina Blom muistuttaa, että jokainen ihminen on oma yksilönsä.

– Olemme kaikki erilaisia.

Vilhonsillan liputuksen lisäksi Pride-viikko näkyy kaupungin sosiaalisen median kanavissa sekä verkkosivuilla. Myös kaupungin eri toimipisteissä ja palvelualueilla on teemaviikon mukaista ohjelmaa.

Salon kaupunki järjesti 7. ja 8. luokkalaisille suunnatun puhujatilaisuuden maanantaina Salohallissa.

Ihmisoikeuskouluttaja Dakota Robin kertoi sadoille salolaisnuorille omasta taustastaan Sveitsissä syntyneenä puoliksi turkkilaisena, puoliksi suomalaisena transsukupuolisena miehenä.

Anna Muuri, Saku Nikkanen, Riku Hatakka, Karolina Blom ja Mikael Kalintiv nostivat Pride-viirin Vilhonsillan lipputankoihin.

– On hyvä aina muistaa, että muiden mielipiteet eivät kerro mitään sinusta. Ne ovat toisten mielipiteitä, Robin sanoi.

Innostavaksi ja energiseksi sanankäyttäjäksi kuvattu Dakota Robin puhui päivällä myös Salon kaupungin henkilökunnalle muun muassa siitä, kuinka jokainen on riittävä sellaisena kuin on.

Dakota Robin kertoi Salohallissa jännittävänsä esiintymistä nuorten edessä.

– Yleensä olen puhumassa yrityksille ja niiden edustajille. Olen juuri nyt onnellinen ja rakastan jokaista päivää elämässäni. Mutta kun olin nuori 13-18 -vuotias minun oli paha olla ja olin itsetuhoinen. Dakota rohkaisi jokaista kertomaan mahdollisesta pahasta olostaan aikuiselle.

Dakota Robinin puhujatilaisuuden yhteydessä järjestetttiin kulttuurikasvatussuunnitelma Nappulaan liittyvät harrastusmessut, jossa nostettiin esille muun muassa yhdenvertaisuuden teemoja.

Meritalon museossa järjestetään keskiviikkona sateenkaareva Novellikoukku klo 17-19 yhteistyössä Salon pääkirjaston kanssa. Salon pääkirjastossa on esillä sateenkaarevaa kirjallisuutta koko Pride-viikon ajan.

Salon taidemuseo Veturitallissa on torstaina klo 16.30 alkaen yleisöopastus, jossa tutustutaan taidemuseon näyttelyihin erityisesti ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Esillä on Gertrude Bellin ja Meeri Koutaniemen laaja valokuvanäyttely Kätketty vapaus – Hidden Freedom, sekä Galleria Sivuraiteella Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen vuorovaikutteinen videoteos 101 kaikkien puolesta.

Oppaana kierroksella toimii Jonna Hellberg-Pitkänen, joka on taidehistorian sekä sukupuolentutkimuksen opinnoissaan perehtynyt erilaisten vähemmistöjen asemaan ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen eri puolilla maailmaa.

Opastus on avoin kaikille pääsylipun maksaneille. Opastus kestää noin tunnin.

Pride-viikkoa vietettiin Salossa ensimmäistä kertaa viime vuonna.

Turku juhlistaa Pridea nostamalla liput salkoon Turun Kauppatorilla ja valaisemalla Kirjastosillan sateenkaaren värein koko viikoksi.

Viikon päätapahtuma on lauantain kulkue sateenkaari-ihmisten oikeuksien puolesta. Tämän lisäksi moninaisuutta ja tasa-arvoa pursuavaa puistojuhlaa vietetään Puolalanpuistossa, jossa Turun pormestari Minna Arve pitää tervehdyspuheen.

Kulkue etenee lauantaina klo 12 lähtien Vanhalta Suurtorilta keskustan läpi Puolalanpuistoon. Kulkueeseen osallistuu kaupungin johtoa ja muita henkilökunnan edustajia. Turun kaupungin kulkueblokin tunnistaa The (B)oldest city in Finland -banderollista. Puolalanpuistossa vietetään puistojuhlaa kello 13 alkaen.

Pekka Mäenpää

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: