Salon paikallisopaskoulutuksen kurssilla suunnittelin vetäväni keskiaikateemaisen päiväretken Kiikalan Hyyppärästä Halikon Hyyperään. Matka olisi kuulemma liian pitkä ja tulisi kalliiksi. Näin paperilla se sujunee joutuisaan ja antanee taas uuden näkökulman tuttuun maisemaan ja sen tarinoihin.
Aloitamme Salon tunnetuimpiin luontokohteisiin kuuluvalta Hyyppärän harjualueelta Kiikalasta. Maantieteellisesti se kuuluu eteläistä Suomea halkovaan kolmanteen Salpausselkään ja on osittain tuhoutunut lähellä toimineen Johannislundin lasitehtaan hiekanottojen takia. Jylhärinteisten hiekkaharjujen keskellä on tunnettu uhrilähde, turkoosina hohtava Kultalähde, joka on ollut myös kolmen kylän, Komisuon, Hidoisenpyölin ja Saaren rajapaikka. Lähellä on myös Varsinais-Suomen korkein kohta, lähes 164 metriä merenpinnan yläpuolelle kohoava Särämäki.
Nimiarkiston keruutallenteiden mukaan Hyyppärän komealta ja korkealta mäeltä on näkynyt seitsemän tai jopa kahdeksan kirkontornia. Hyyppärä-nimen taustalla arvellaan olevan huuhkajaa tarkoittava sana hyypiö. Itämurteisena sanana se saattaa ollakin itäisten Hyyp-alkuisten paikannimien taustalla, mutta lounaisten nimien selitykseksi se ei sovellu. Nimiarkistoon tallennetun toisen selityksen mukaan Kultalähteen luona on ollut huvipaikka, jossa olisi hypitty eli tanssittu. Johannislundin puoleista harjualuetta on nimitetty Hyperönnummeksi., eikä silläkään ole tanssimisen kanssa mitään tekemistä.
Kultalähteeseen liittyy runsaasti tarinaperinnettä aarnivalkeista ja kulta-aarteesta, joka näyttäytyy vain juhannuksena keskiyön aikaan. Suomen tutkittujen uhrilähteiden ajoitukset ovat yleensä enintään keskiaikaisia, mutta ne saattavat sijoittua rautakautisten kalmistojen lähelle. Kultalähteen läheltä ei ole toistaiseksi löytynyt rautakautta, vaikka Kiikalan paikannimistö vankkaa rautakautta vilautteleekin. Kuivatun Kurajärven länsipuolella on nimittäin Vanhakylä ja Hitola, jossa on ilmeisesti ollut hiisi, esihistoriallinen kulttipaikka.
Kiikalan Hyyppärästä matka jatkuu Uskelan Metsäjaanun Hyyppärmäelle, joka on kolmelta suunnalta erittäin jyrkkärinteinen kallioalue lähellä Muurlan vanhaa rajaa, keskellä sankkoja metsiä. Lähistöllä on myös Silpasmäen kaksihuippuinen linnavuori, joka ajoittuu mahdollisesti jopa pronssikaudelle, rautakauteen vähintään.
Metsäjaanusta jatkamme Uskelan Isokylään nykyiseen Ollikkalaan, jossa Hyyppermäki ~ Hyypermäki on ollut aiemmin rajapaikka Halikon ja Uskelan rajalla Vanutehtaanmäen ja Tyynelän välissä. Mäellä on ollut Kupilan vanutehdas, entinen Perälän torppa. Vieressä on yksi Suomen hienoimmista kalmistoalueista, Ketohaan laaja alue, johon on haudattu pronssikaudelta aivan rautakauden lopulle asti. Nykyisin Hyyppermäellä on Haapatien ja Leppätien kerrostaloja.
Ketohaan kulmilta jatkamme läntiseen Halikkoon, jossa Lokkilanjoen rannalla sijaitseva Halikon Hyyperä on entinen kruununpuustelli ja yksinäistalo Mustisten ja Ruskan kylien välissä, Hajalasta etelään. Asiakirjoissa se mainitaan vuonna 1557 asussa Hyppäre. Alun perin Hyyperä on kuulunut Paimion Rekottilaan, ja muiden Rekottilan tytärkylien tavoin se kuului Paimioon niinkin myöhään kuin vuoteen 1865 asti. Vanha rajatapaus siis. Hyyperästä on käytetty myös nimiasuja Hyypperä ja Hyyppärä. Kansanetymologian mukaan nimi tulisi siitä, että paikka on ollut hyinen läheisen suon vuoksi. Talon vanha paikka on ollut aivan Lokkilanjoen rannassa Hyypperänmäellä Hyypperännummella.
Jo nimensä takia Halikon Hyyperä on tulkittavissa enintään keskiaikaiseksi kyläksi. Näihin Hyyperä- ja Hyyppärä-nimiin sisältyy nimittäin henkilönnimi Hubert tai Hubertus, joka tuli Suomen alueella tunnetuksi belgialaisen pyhimyksen, Liegen piispan Hubertuksen myötä katolisen kirkon aikana.
Pyhä Hubertus on ollut metsästäjien suojeluspyhimys, ja hänen nimensä näkyy ilmeisesti juuri hirvenpyyntiin tai metsäpeuran syöksypyyntiin liittyvissä paikoissa. Monissa niistä näyttäisi olevan kallionjyrkänne tai hiekkaharju pyyntikuoppaketjuineen sekä kylien välinen rajapaikka eli yhteismaa.
Muualla Suomessa Hubertus esiintyy paikannimistössä ainakin Marttilan ja Lietoon kuuluvan Tarvasjoen rajalla Hyypperön pellon ja Hyypperönojan nimissä. Ojan nimi mainitaan jo isonjaon asiakirjoissa asussa Hypäränoja. Someron Kärilässä on Hyypperinnotko, jonka pohjalla luonnonoja laskee Paimionjokeen. Muualta tunnetaan Hyvinkään Hyyppärän talo, joka liittynee nykyiseen Sveitsin hiekkaharjuun ja sen pyyntikuoppiin, Lappeenrannan Hyyperöinen ja Jyväskylän Hyppyriäisenmäki. Nimiarkiston kokoelmissa on myös Frans Emil Sillanpään maininta Hämeenkyrön Hyyppärän talosta, jota en asiakirjoista ole löytänyt. Samaan joukkoon kuulunevat Paraisten Houtskarin kylännimi Hyppeis, Auran kylännimi Hypöinen, Heinolan Hujansalon Huiperinvuori, Rautjärven Huiperonniemi ja Virolahden Huuperinvuori. Rautjärven Huiperoa vastapäätä on Riuttavuoren kuuluisat, kivikautiset kalliomaalaukset, joiden aiheena on tietenkin hirvenmetsästys.
Etelä-Pohjanmaalla Kauhajoen Hyypän kylässä jyrkkärinteisen Hyypänmäen juurella on ollut kolmen heimon eli hämäläisten, satakuntalaisten ja pohjalaisten erämaiden rajapiste. Pohjanmaalla sana hyyppä tarkoittaa tuon Kauhajoen Hyypän takia korkeaa mäkeä. Höperö Hubertus-hyypiö oli kuitenkin ensin.
Salossa on myös Hyypiä-nimiä, joista ainakin osa näyttäisi liittyvän Hubertus-paikkoihin. Samankaltaiset maastonmuodot toistuvat paikasta toiseen, jyrkkä seinämä kohouman länsipuolella ja suo tai vesistö sen juurella. Teijon Viksbergin Hyypiämäki on länsireunaltaan äkkijyrkkä kallion Halikonlahden rannalla. Kiskon Haapaniemen Hyypiämäki on länteen päin hyvin jyrkkärinteinen ja sen juurella on suo. Länteen jyrkkiä ovat myös niin Kiskon Metolan Hyypiänmäki, Kiskon Viiarin Hyyypiänmäki Nikulin rannalla, Perniön Krootilan Hyypiänmäki, Perniön Lemun Hyypiänmäki kuin Perniön Pohjankartanon Hyypiänmäkikin. Kiskosta mainitaan jo vuonna 1540 Hypenböle-niminen niitty. Joihinkin näistä liittyy myös vanhempi kulttipaikka. Erimerkiksi Lemun Hyypiänmäellä on hienoja pronssikautisia röykkiöhautoja. Kyse lienee vanhan yhteismetsästysperinteen ikiaikaisesta jatkumosta ja osittain myös siitä, että kirkko otti vanhat pakanalliset kulttipaikat haltuunsa jo varhaiskeskiajalla. Pyhä Hubertus metsästäjien suojelijana päätyi myös noiden paikkojen nimiin.
Eräästä Hubertus-kohteesta minulla on todella hykerryttävät muistot parin vuoden takaa. Olimme kiivenneet yhdelle Keski-Suomen korkeimmalle vuorelle, Laukaan Hyyppäänvuorelle. Mielettömät maisemat, ei ketään muita, upea sää. Istuimme vuoren laella eväskahveilla, kun paikalle tuli englantia puhuva pariskunta. Nainen oli lähes naapuri Perttelissä, mies belgialainen. Kysyin tietenkin, onko Hubertus tuttu mies. Totta kai oli! Herra oli kotoisin aivan Liegen läheltä. Terveisiä Liegeen, jos satutte Perttelissä päin lukemaan tätä!
Johanna Halonen
Kirjoittaja on suomen kielen opettaja ja asutushistoriallisen kielitieteen tutkija.
