SalPa kasvattaa tulevia luistelutähtiä

Luisteluvalmentaja Riitta Bakker aloitti itse luistelun kuusivuotiaana.
Luisteluvalmentaja Riitta Bakker aloitti itse luistelun kuusivuotiaana.

Suomi on kansainvälisesti hyvin menestynyt maa taitoluistelussa.

Lähihistoriasta muistetaan erityisesti Laura Lepistön ja Kiira Korven mitalit yksinluistelussa sekä Susanna Rahkamon ja Petri Kokon saavutukset jäätanssissa. Suomessa on myös useampia maailmanmestaruuksia voittaneita muodostelmaluistelujoukkueita.

Menestyksemme lajin parissa on alkanut jo viime vuosituhannen alussa, kun Ludowika ja Walter Jakobsson voittivat pariluistelussa useita maailmanmestaruuksia ja vuoden 1920 olympialaisissa kultaa ensimmäisinä itsenäisen Suomen edustajina.

Taitoluistelu on todellinen yleisölaji ja kaikin puolin ilo silmälle.

Keijunkeveästi jäällä liitävät suoritukset vaativat tiukkaa harjoitusta ja omistautumista lajille kertovat SalPan taitoluistelujaoksen puheenjohtaja Gitta Lietzen ja luisteluvalmentaja Riitta Bakker.

-Luistelukoulusta kaikki lähtee, ja kahdesti viikossa on mahdollisuus harjoitella. Teemme toista vuotta yhteistyötä Salon Kiekkohaiden kanssa, eli sekä jääkiekkoilijat että taitoluistelijat harjoittelevat yhdessä. Ryhmässä on aina paikalla sekä kiekko- että taitoluisteluvalmentaja, ja tällä hetkellä luistelukoululaisia on noin 70. Ihan pienimpien ryhmä on Lillit, jossa on 4-5-vuotiaita lapsia, jopa alle kolmivuotiaitakin on osallistunut.

Siispä luistelun voi aloittaa melkein heti kun omilla koivillaan pysyy.

-Minä aloitin kuusivuotiaana, eli silloinkin ehtii ihan hyvin, sanoo Riitta Bakker.

SalPa haluaa tarjota harrastusmahdollisuuden myös niille luistelijoille, jotka eivät lähde kilpapoluille.

-Halutessaan myös harrasteryhmäläisillä on mahdollisuus esiintyä erilaisissa seuran sisäisissä tapahtumissa. Luistelijalle on tarjolla monta polkua: hän voi kouluttautua valmentajaksi tai tuomariksi, joskin on hyvin harvinaista etteivät esimerkiksi tuomarit olisi itse kilpailleet.

Riitta Bakkerin paras kilpailusaavutus oli kolmas sija SM-senioreissa vuonna 1980.

-Siihen aikaan pakolliset kuviot olivat vielä mukana taitoluistelukilpailuissa, niissähän Suomen Kristiina Wegelius oli erityisen hyvä ja minultakin ne sujuivat. Lopetin kilpaurani vuonna 1981, ja aloitin heti pienempien lasten valmentamisen. Kouluttauduin myös kuntohoitajaksi, mutten siinä ammatissa täysipäiväisesti pitkään toiminut, koska valmentaminen kiinnosti minua niin kovasti. Olen nyt toiminut SalPassa kolme vuotta, ja sitä ennen kiertänyt ympäri Suomea. Valmensin joitakin vuosia sitten myös Hollannin taitoluistelumaajoukkuetta.

Gitta Lietzen päätyi SalPan toimintaan mukaan tyttärensä myötä.

-Hän innostui aikoinaan muodostelmaluistelusta, jota sitäkin voi SalPassa harrastaa. Meillä on kaksikin kilpailevaa joukkuetta, joskin laji on meillä pienimuotoisempaa kuin esimerkiksi Naantalissa, pääkaupunkiseudusta puhumattakaan. Itse en ole taitoluistelua harrastanut, mutta kun lapset lensivät pesästä, ajattelin että tämä seuratoiminta on minun harrastukseni. SalPa on monilajiseura ja yhdistyksestä saa aina tukea ja turvaa.

Yksi SalPan kirkkaimmista luistelutähdistä on SM-noviisien luokassa kilpaileva 15-vuotias Kiira Koskinen.

-Aloitin luistelun 7-vuotiaana. Olin jo hetken harkinnut itsekin luistelun aloittamista ja sitten kaverini lähti luistelukouluun ja houkutteli minut mukaan. Kilpailin ensimmäisen kerran 8-9 -vuotiaana ja siitä se lähti.

Kaikissa ikäluokissa on kolme tasoa: tähti-, kansallinen- ja SM-taso.

-Tavoitteeni tälle kaudelle on pärjääminen SM-noviisien kisoissa ja sitten jossain vaiheessa aikuisten SM-kisat. Harjoittelen yhdeksän kertaa viikossa jäällä ja teen viisi kertaa viikossa oheisharjoittelua maalla: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kimmoisuutta.

Koska viikossa on vain seitsemän päivää, niin Kiiran täytyy olla lajista todella innostunut.

-Taitoluistelussa kiehtoo monipuolisuus; olen myös saanut harrastuksen parista paljon ystäviä ja viihdyn SalPan porukassa. Parhaat saavutukseni tähän mennessä ovat viime vuoden SM-kisojen 6. sija sekä kaksoisakselin ja kolmoishypyn oppiminen. Minulla ei ole ketään yksittäistä idolia, mutta on useampia luistelijoita, joita katson ylöspäin ja ihailen eri osa-alueita.

-Maailman paras laji! sanovat kaikki haastateltavat yhteistuumin.

Elina Koskinen

Kiira Koskista kiehtoo taitoluistelussa lajin monipuolisuus.
Kiira Koskista kiehtoo taitoluistelussa lajin monipuolisuus.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: