Sanataidetta Villissä pitkin kevättä

Kulttuuritalo Villin kevään Open Mic -lavarunoillat alkavat torstaina.
Ensimmäisen illan vieraina on runomusiikkiduo Kalle Talonen & Nenä, joiden lava on avoinna kaikille omien tekstien ja teosten esittäjille.

Open Mic -ilta alkaa klo 18. Sitä ennen kirjoitetaan tietysti uusia runoja klo 16 alkaen sanataideohjaajien Satu Pasion ja Sari Reimanin innostamana.
– Open Mic -iltojen innostavaan ja kannustavaan kyytiin on helppo hypätä. Juontajana toimii Päivikki Franck, ja paikan päälle on vapaa pääsy. Myös runokahvila on avoinna, järjestäjät kertovat tiedotteessa.

Ensimmäisen illan runomusiikkiduo muodostuu turkulaisesta runoilijasta Kalle Talosesta ja porilaisesta muusikosta, Nenänä tunnetusta Karri Laihosesta.
– Kalle tulkitsee tekstejään ja Nenä laulaa, tekee luuppeja ja soittaa muun muassa koskettimia ja mitä tahansa käsille osuvaa.

Musiikilla ja äänimaailmoilla tehostettu runous koskettaa, mutta myös naurattaa livenä. Aiheet vaihtelevat perunankuorinnasta maailmankaikkeuden syntyyn — joskus jopa saman kappaleen sisällä. Keikat tunnetaan teatterillisista elementeistään, kovasta ja herkästä menosta sekä ainutkertaisista yllätyksistä.

Torstaina 16. huhtikuuta runoilijavieraina ovat Kati Neuvonen Turusta ja Maria Vakkuri Salosta.
Neuvonen on Turussa asuva kirjailija. Hänen tuotantoonsa kuuluu viisi runokokoelmaa ja yksi romaani.
Uusin kokoelma Kuolleet eivät suutele julkaistiin loppuvuodesta 2025 Ntamon kautta.
Maria Vakkuri on salolainen runoilija, jonka tekstit käsittelevät ihmisyyttä, tunteita ja arjen hiljaisia hetkiä. Hänen runonsa pysähtyvät muistojen, ihmissuhteiden ja elämän keskeneräisyyden äärelle.

Torstaina 7. toukokuuta Villiin saapuvat runoilijavieraat Juha Väisänen Turusta ja Heli Santavirta Salosta.
Väisänen on turkulainen runoilija ja muusikko, joka on herättänyt ihastusta viime vuosina erityisesti Turun runolavoilla karismaattisilla, vakuuttavilla ja viihdyttävillä esityksillään. Hänen runonsa ovat samaan aikaan kiinnostavia ja yhteiskunnallisia sekä henkilökohtaisia ja hauskoja.
Väisänen on julkaissut Kolera-kollektiivin kautta vuonna 2015 runo- ja novellikokoelman Ravintokahleet, ja hänen uuden kokoelmansa julkaisee Aviador Kustannus keväällä 2026.

Heli Santavirralle runot ovat olleet elämässä aina. Ne ovat parhaimmillaan parantavia työkaluja, joilla on kyky avata sekä silmät että sydämet ja johdattaa oivallusten ja ihmeiden äärelle. Santavirta toivoo, että hänen omat tekstinsä antaisivat kuulijoille voimaa ja ajateltavaa.

Salonjokilaakso

Ensimmäisen illan runomusiikkiduo muodostuu turkulaisesta runoilijasta Kalle Talosesta ja porilaisesta muusikosta, Nenänä tunnetusta Karri Laihosesta.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: