Jousiammuntaseura Ascella treenaa yhdessä kolme kertaa viikossa Salon urheilutalolla. Kokeneiden harrastajien nuolet lentävät maaleihinsa pitkänkin matkan päästä. Yksi harrastajista on perniöläinen Sanna Leivonen, jolla innostus jousiammuntaan syntyi jo lapsena. Hän toimii Ascellan puheenjohtajana.
-Siskoni aloitti jousiampumisen 80-luvulla koulun kautta. Kuskina ollut isäni innostui harrastuksesta myös ja minä sain jousen käteeni, kun olin kuusivuotias, Leivonen kertoo.
Hän on selkeästi onnistunut jatkamaan perinnettä, sillä seuran treeneistä löytää myös hänen 14-vuotias poikansa, sekä kaukalossa mukana kulkee viiden kuukauden ikäinen perheen kuopus.
-Muutkin lapseni ovat aloittaneet katselemalla vaunukopasta. Mitä pienempänä harrastusta tuijottaa vierestä, sitä automaattisemmiksi tarvittavat asennot tulevat. Minulla on neljä poikaa ja vain yksi vanhemmista pojista ei ole syttynyt tälle lajille.
Leivonen tietää, että laji vie mennessään, mutta se vaatii aikaa. Kuitenkin harrastuksen ollessa yksilölaji siinä on joustovaraa. Kun perusteet ovat hallussa ja omistaa omat välineet, voi kerran viikossa harjoittelu riittää.
Talvikaudella seuralla on kolme omaa vuoroa urheilutalolla, mutta kesäisin harjoittelu tapahtuu ulkoradoilla.
-Meillä on kenttä Maalussa, jossa seuramme jäsenet käyvät harjoittelemassa. Jos joku niin haluaa, niin voin tarvittaessa käydä katsomassa ja ohjaamassa heidän ampumistaan. Kentällä voi käydä oikeastaan mihin vuorokauden aikaan tahansa, mutta usein pyritään sopimaan jonkinlaisia yhteisiä hetkiä.
Leivosen mukaan aloittelevan harrastajan innostus saattaa nimenomaan lopahtaa kesäkaudella, kun harjoittelu on omalla vastuulla. Seura järjestää myös niin sanottuja ”Ensinuolen” -kursseja, joita Leivonen vetää.
-Itse ammun tähtäinjousella, mutta osaan jonkinnäköiset perusteet kaikista. Meillä on harjoituksissa sekaryhmiä, johon voivat tulla kaikenikäiset, mutta täysin pienille lapsille suunnattua kurssia varten minun täytyy kouluttautua lisää ja seuran hankkia sopivia välineitä enemmän. Se on tavoitteena.
Leivonen on omassa harrastuksessaan erittäin tavoitteellinen. Viimeisimpänä hän on voittanut maastojousiammunnan Euroopan mestaruuskisoista pronssia Virosta ja teki myös uuden Suomen ennätyksen hunter-kierroksella samoissa kisoissa.
-Minua houkuttaa tässä lajin vaikeus, mutta myös sen palkitsevuus. Kisat vaativat kuitenkin aina rahaa ja perheellisenä ihmisenä en pysty irtoamaan kisoihin joka vuosi. Paljon riippuu myös kisojen sijainnista.
Pronssi tuli suht hyvällä perusammunnalla, hopean menetin turhalla hermoilulla ja jännittämisellä.
Leivosen kassista paljastuu pinkki varsijousi, joka kantaa osuvasti nimeä Pink lady. Nuolikotelon hän on koristellut pienellä pehmolelulla, rannekorulla ja Tapparan avaimenperällä.
-En oikeastaan seuraa jääkiekkoa, mutta Tappara on mieheni lempijoukkue. Itse en ulkoisesti ole niin naisellinen, joten välineeni ovat, hän nauraa.
Jousiammuntaseurassa on mukana tällä hetkellä 19 jäsentä ja lisää kaivattaisiin.
-Salon seudulta löytyy kyllä ampujia. Tiedän esimerkiksi jousella metsästäviä ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan kuulu seuraamme.
Seura on mukana Salon kaupungin Lataa liikettä -toiminnassa, joka on ilmainen 13–19-vuotiaille tarjottava liikuntaharrastuskokonaisuus.
-Ajoittain jousiampumisharrastuksessa näkyy trendipiikkejä, mutta viime vuosina toiminta on vähentynyt. Harrastamisen muodot ovat muuttuneet, Leivonen harmittelee.
Harrastuksessa ampumisen lisäksi tärkeää on hyvä kunto ja kehon huolto. Raskaampien välineiden käsittely, sekä maastossa ampuminen vaativat voimaa ja kehon täytyy olla auki hyvään suoritukseen.
-Korostan aina alku- ja loppuverryttelyn tärkeyttä. Käyn itse säännöllisesti myös hierojalla, Leivonen sanoo.
Vastapainona jousiammunnalle hän harrastaa laulamista kuorossa ja jonkin verran karaokessa, mutta bravuureihin ei kuulu Siiri Nordinin Sydämeeni osuman sain -kappale.
Nelli Spännäri
