SDP vallankahvaan Salossa

SDP sai Salossa vahvan tuen äänestäjiltä seuraavaksi neljäksi vuodeksi.
Demarit saivat kuntavaaleissa 15 paikkaa Salon valtuustoon. Keskusta ja Kokoomus saivat kumpikin 11 valtuutettua, sen sijaan perussuomalaisten kannatus putosi reippaasti ja tuloksena enää viisi valtuutettua edellisen vaalin 11 paikan sijaan.
Vihreillä on tulevassa valtuustossa viisi paikkaa, Vasemmistoliitolla kolme ja Kristillisillä yksi.

Salon vaalien suurimmaksi ääniharavaksi nousi kansanedustaja Saku Nikkanen (SDP) 1528 äänen potilla. Toiseksi eniten ääniä saanut Johanna Riski (Kesk.) keräsi yhteensä 705 ääntä.
Kolmanneksi eniten ääniä keräsi Juhani Nummentalo (Kok.), jonka äänimääräksi tuli 592. Neljänneksi sijoittui Sofia Maleike-Ruohola (SDP) 497 äänellä, ja viidenneksi suurimman äänisaaliin keräsi Heikki Tamminen (PS) 450 äänellä.

Valitut valtuutetut ja heidän äänimääränsä.

Kansallinen Kokoomus:
Nummentalo Juhani 592, Yli-Jama Anna-Leena 353, Viitanen Friberg Annika 324, Juva Ilkka 302, Aaltonen Anu 238, Väistö Janne 235, Räike Kalle 207, Kakko Miko 170, Hyttinen Marjatta 122, Siikonen Stina 120, Hilakari Raili 119

Perussuomalaiset:
Tamminen Heikki 450, Lundén Mikko 407, Friberg Osmo 253, Olkinuora Antti 244, Rissanen Petteri 131

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue:
Nikkanen Saku 1528, Maleike-Ruohola Sofia 497, Vesa Simo 353, Parttimaa Satu 331, Paassilta Simo 316, Sadeharju Eetu 237, Poikela Marko 216, Varajärvi Matti 216, Keto-oja Piia 211, Palohonka Kaisa 180, Anttila Jarkko 177, Valkonen Tanja 157, Tammi Timo 129, Alanko Kaarlo 123, Lehto Kimmo 117

Suomen Keskusta:
Riski Johanna 705, Kymäläinen Maija 428, Lehti Timo 305, Huittinen Ulla 286, Mänkäri Marjaana 238, Järvinen Janne 198, Kanerva Tauno 191, Nokka Sanna 184, Määttänen Asko 164, Vierjoki-Väätäinen Karoliina 158, Halkilahti Jaakko 148

Vihreä liitto:
Wallius Jerina 283, Härri Anna 240, Pesonen Sari 163, Hurve Anne 130, Karhumäki Juhani 128

Vasemmistoliitto:
Lähteenmäki Timo 347, Ruokonen Marja 230, Jaatinen Charlotta 103

Suomen Kristillisdemokraatit (KD):
Tekkala Kalle 227

Aluevaalit

Aluevaltuustoon Salosta valittiin seitsemän ehdokasta.
Ehdokkaista suurimman äänisaaliin keräsi Sofia Maleike-Ruohola (SDP), joka sai yhteensä 1466 ääntä.
Toiseksi eniten salolaisista ääniä sai Juhani Nummentalo (Kokoomus) 1275 äänellä. Kolmantena aluevaltuustoon valittiin Paula Achrén (Keskusta) 1104 äänellä.
Valituiksi tulivat myös Ulla Huittinen (Keskusta) 748, Anna-Leena Yli-Jama (Kokoomus) 733, Heikki Tamminen (Perussuomalaiset) 677 ja Saija Karnisto-Toivonen (SDP) 610 ääntä.

Lähde: Oikeusministeriön Tieto- ja tulospalvelu

Salon Työväentalolla vietettiin vaali-iltaa hyvissä tunnelmissa heti ennakkoäänten laskennan julkistuksen jälkeen. (Kuva SDP Salo)

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: