keskiviikko. 2. joulukuu 2020

Seitsemässä vuodessa harrastajasta Kansallisteatteriin

Täältä se kaikki alkoi, vaikka Salon Teatterin katsomo onkin päivittynyt sitten Nyyrockcityn: seitsemän vuotta sitten näyttelemisen aloittanut Tuomas Nilsson nähdään tänä syksynä Suomen Kansallisteatterin Kaikki äidistäni -näytelmässä.

Kimmo Lehto

24-vuotiaalle salolaislähtöiselle Tuomas Nilssonille kuuluu hyvää.

Helsingissä parhaillaan asuva ja opiskeleva Nilsson on juuri valmistunut Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Näyttelijäntaiteen koulutusohjelmasta kandidaatiksi. Tuomaksen kuulumisia teatterikorkeakouluun, eli teakiin pääsystä kerrottiin Salonjokilaakson sivuilla kolmisen vuotta sitten. Sen jälkeen on tapahtunut paljon, joista ajankohtaisin on tällä hetkellä kiinnitys Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä nähtävään Kaikki äidistäni -näytelmään.
-Kansallisteatterin kiinnitys oli todella positiivinen yllätys. Kandiksi valmistumisen jälkeen oli pieni pelko, miten alan töitä löytyy ja kuinka töitä on mahdollista saada. Olin onnekas, sillä kansallisteatteriin pääsy ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys, Tuomas kertoo.

Samalla vuosikurssilla Tuomaksen kanssa opiskelevia on Kansallisteatterin eri produktioissa parhaillaan mukana kuusi opiskelijaa, eli melkein puolet vuosikurssin opiskelijoista.
-Teatteritöiden lisäksi tarjolla on pari TV-työtä, joista en nyt vielä viitsi kertoa lisää tässä vaiheessa, Nilsson sanoo salaperäisenä.

Opiskelu teakissa on opettanut miestä paljon.
-Opiskelujen alussa meiltä opiskelijoilta otettiin luulot pois: vaikka luuli tietävänsä harrastajataustansa kautta jotain näyttelemisestä, niin koulussa kaikki tämä niin sanotusti nollattiin. Lähdimme aivan alusta liikkeelle. Opiskelimme Shakespearen kautta tekstin käsittelemistä ja sitä, miten tekstiä kuuluu esittää yleisölle niin, että se viesti tulee kerralla selväksi, Nilsson sanoo.

Tuomas kertoo oppineensa paljon sellaistakin, joita hän ei ole koskaan edes ajatellut tulevansa oppimaan. Mieleenpainuvia vaiheita opiskelussa ovat muun muassa olleet toisena opiskeluvuotena samanaikaisesti käyty Shakespearen Macbethin opiskelu ja miekkailukurssi.
-Siinä oltiin teatteriopiskelun ytimessä.

Myös kolmannen vuoden alussa ollut näyttämötaistelu- ja stunttikurssi tekivät vaikutuksen. Stunttikurssilla opiskeltiin esimerkiksi vaijerin varassa tehtävää näyttelijän työtä. Hulluin ja myös ahdistava kokemus Tuomakselle oli, kun hänen kasvoistaan tehtiin esitysprosessin kurssilla muotti ja muotin mukaisesti tehty pää. Lievänä ahtaanpaikankammoisena muotintekovaihe tuntui hurjalta, koska muotti oli päässä yli 40 minuuttia. Itse esityksessä piti repiä tämä vahasta tehty, itsensä näköinen pää rikki.
-Toki kaiken mielenkiintoisen kurssisisällön lisäksi teak on opettanut ammattimaisuutta: moraali työntekoa kohtaan, vuorovaikutustaitoa ja täsmällisyyttä ennen kaikkea.

Seuraavaksi on edessä maisteriopinnot, joiden suhteen Nilssonilla on suunnitelmia, mutta mitään lukkoon lyötyä gradun aihetta ei vielä ole.
-Kiinnostuin dubbauskurssilla paljon ääninäyttelemisestä. Kurssimme toteutettiin yhdessä valo- ja ääniopiskelijoiden kanssa, ja siinä pääsi tutustumaan tuotantoprosessiin kokonaisuudessaan. Jotain siihen liittyvää voisin kuvitella käsitteleväni myös gradussani, hän kertoo.

-Myös videopelit kiinnostavat minua ja niissä tehtävä näyttelijän työ on sydäntäni lähellä. Graduni aihe voisi liittyä myös tähän taidemuotoon.

Ennen gradua pitää toki tehdä työt, Tuomaksen tapauksessa opiskeluihin liittyvä työharjoittelu Kansallisteatterissa. Kaikki äidistäni sai ensi-iltansa 16. syyskuuta. Tieto kansallisteatterin lavalle pääsystä herätti monenlaisia tunteita.
-Se oli älyttömän ison ja juhlallisen tuntuista, ihan kuin olisin huijannut itseäni. Ei ole montaa paikkaa ja tilaa, josta tulee yhtä äärimmäinen olo. Suuren näyttämön tila on niin iso ja hallimainen. Siellä näytteleminen on tosi voimaannuttavaa ja siitä tulee palkitseva, kiitollinen olo, Tuomas sanoo.

Näytelmän ohjaaja Anne Rautiainen oli katsomassa Nilssonin vuosikurssin tanssiteatteriesitystä, jonka perusteella ohjaaja halusi haastatella muutamaa oppilasta. Nilsson oli yksi heistä.

Hauskana yksityiskohtana Tuomas mainitsee Kansallisteatterin esiripun: esirippu on niin paksu, että salista kuuluvat äänet, kuten taputukset, kuuluvat huonosti sen läpi. Kaikki äidistäni -näytelmän ensi-illan jälkeen ennen esiripun avautumista tuntui, kuin yleisö olisi reagoinut kovin laimeasti. Esiripun avauduttua taputusten ääni vyöryi kuin aaltona lavalle olevien päälle.
-Olin ensimmäistä kertaa teatterin lavalla näyttelemässä seitsemän vuotta sitten, 17-vuotiaana, Salon Teatterin Nyyrockcity-näytelmässä. Silloin ei ollut ajatustakaan, että alle kymmenen vuoden päästä näyttelen ammatikseni Kansallisteatterin suurella näyttämöllä.
-Näyttelijäntaiteen koulutuslinjan hakuvaiheen neljännen vaiheen kanssa oli samaan aikaan pääsykokeet graafisen suunnittelun linjaan Turussa. Aprikoin hetken, että menenkö sinne vai kokeilenko vielä epävarmempaa pääsyä teatterikorkeakouluun. Olin tehnyt jo työkseni graafista suunnittelua, mutta siinä hetkessä luotin intuitioon ja jatkoin teatterikorkeakoulun hakuprosessia. Pääsin ensi yrittämällä sisään ja nyt olen tässä, Tuomas kertoo.

Monipuolisesti kulttuuria tekevä Nilsson ei sulje pois, ettei tekisi muuta työtä näyttelemisen lisäksi. Graafinen suunnittelu, näytteleminen ja eri bändiprojektit Salossa sekä pääkaupunkiseudulla kulkevat sulassa sovussa, ja täyttävät hänen kalenterinsa.
Näyttelijän töitä pystyy hankkimaan näyttelijäliiton kautta, joka myös opastaa sopimusteknisissä asioissa palkkauksen ja työehtojen suhteen. Tuomas koittaa ottaa niin paljon töitä, mitä opiskelujen kanssa samaan aikaan voi tehdä. Kansallisteatteri työllistää tällä hetkellä kuitenkin riittävästi.
-Näkisin mielelläni itseni jopa kiinnitettynä Kansallisteatterin näyttelijäksi, kun nyt on talokin hieman tuttu ja paikka tuntuu mieluisalta. Siihen mahdollisuuteen on toki vielä aikaa.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: