Joulukuussa Salon pääkirjastossa järjestettiin neljä Jane Austen -teemaista tapahtumaa: lukupiiri, luento, englantilainen iltapäivätee sekä joululaulutilaisuus. Syynä juhlintaan oli Austenin 250. syntymäpäivä, jota vietettiin 16. joulukuuta 2025.
Salolaistunut Sirkka ja hänen tyttärensä Ulla Suur-Inkeroinen osallistuivat kolmesta neljästä tapahtumasta.
– Asun Turussa, ja äiti huomasi nämä tapahtumat. Kaikki ovat olleet todella hyviä – iso kiitos kirjastolle, Ulla kehuu.
Ainoastaan iltapäivätee jäi heiltä väliin. Kulttuuriluotsien järjestämässä lukupiirissä luettiin Austenin esikoisromaani Järki ja tunteet. Ulla on lukenut teoksen aiemmin useaan otteeseen, mutta tällä kertaa he katsoivat myös siihen liittyvän elokuvan.
– Kirja vaatii keskittymistä: hahmoja on paljon ja tekstissä on runsaasti piilomerkityksiä. Elokuvasta voi puolestaan vain nauttia, Ulla toteaa.
Ulla luki Austenia ensimmäisen kerran teini-iässä ja ihastui heti. Myös Sirkka tutustui kirjailijaan nuoruudessaan, ja molemmat ovat viehättyneet Austenin ajan Englannista.
– Olemme käyneet Englannissa monta kertaa. Ajoimme kerran vahingossa Austenin kotitalon ohi ja huomasimme sen vasta isosta kyltistä, Sirkka muistelee.
Heitä kiehtovat erityisesti brittien kohteliaisuus, ruokailutavat sekä Austenin aikainen kieli ja tapakulttuuri.
– Kieli heijastaa kulttuuria. 1700–1800-luvun taitteessa myös pariutumisen tavoissa näkyi muutoksia: pröystäilystä siirryttiin aitouteen, ja toisen sanoille annettiin uudenlaista painoarvoa, Ulla kuvaa.
Nykypäivänä suositut historialliset pukudraamat, kuten Bridgerton, sijoittuvat samaan aikakauteen mutta ovat kirjoitettu modernilla otteella. Suur-Inkeroisten mielestä ero on selvä.
– Ne ovat saippuaoopperaa verrattuna oikeaan aikaan, he naurahtavat.
Austen kuitenkin näkyy ja kuuluu yhä monissa sarjoissa ja elokuvissa – sekä historiallisissa että moderneissa. Klassikkoasemaan yltäneestä kirjailijasta puhuttiin myös Heta Pyrhösen luennolla.
– Luennolla käsiteltiin sitä, miten moni lukija kokee ainutlaatuisen suhteen Austeniin. Oma suhteeni on vuosien myötä syventynyt, ja olisi hienoa päästä käymään hänen kotitalossaan, Ulla haaveilee.
Austenin laajasta hahmovalikoimasta hän nostaa suosikikseen Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin Elizabeth Bennetin.
– Elizabeth on jämerä ja omanlaisensa. Myös sivuhahmot ovat edelleen tunnistettavia: Pastori Connors herättää myötähäpeää ja Emman isä on ylihuolehtivainen, Ulla sanoo.
Austenin varsinaisena syntymäpäivänä 16. joulukuuta Ilona-kvartetti esitti yleisölle kirjailijan aikakauden joululauluja.
– Oli mukavaa kuulla itselle vieraampia, mutta erittäin tunnelmallisia joululauluja, äiti ja tytär iloitsevat.
Austenin suosio näkyi tapahtumissa
Kirjastonhoitaja Sanna Heinosen mukaan tapahtumat herättivät selvästi kiinnostusta.
– Kokonaisuuden suunnittelu alkoi jo viime keväänä muutaman Austen-fanin kanssa, Heinonen kertoo.
Jane Austen -luennon piti kirjailija Heta Pyrhönen, joka on kirjoittanut tietokirjan Jane Austen aikalaisemme (2014, Avain). Englantilaisesta iltapäiväteen tarjoilusta vastasi Kirsikankukan kahvila. Syntymäpäivänä Ilona-kvartetti esiintyi monilukuiselle yleisölle.Tulevan vuoden suunnitelmat ovat jo käynnissä ja kirjastolla on ideoitu erilaisia kirjailijavierailuja. Vuonna 2025 kirjastossa vieraili muun muassa Maija Kajanto ja Satu Rämö.

Nelli Spännäri






