Salon Seudun Sukututkijat yhdistykselle kuuluu hyvää. Vuonna 1985 perustettu yhdistys on viime vuosina kasvattanut jäsenmääräänsä, ja tarjoaa jäsenilleen tietoa, koulutuksia sekä mielenkiintoisia asiantuntijoiden luentoja. Enenevissä määrin järjestettävien hybriditapaamisten myötä myös toimialueen ulkopuolella asuvat jäsenet pääsevät kätevästi osallistumaan tilaisuuksiin.
-On hienoa, että yhdistyksemme jäsenistö ja hallitus ovat erittäin sitoutuneita tehtäviinsä. Jäsenmäärä on voimakkaassa kasvussa, meitä on jo yli 400 jäsentä, ja se tekee meidän yhdistyksestämme jo valtakunnallisestikin merkittävän sukututkimusyhdistyksen, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Arto Lahtinen.
Yhdistyksen jäsenet ovat digitoineet SSHY:n eli Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen sivuille valtavan määrän arkistomateriaalia Salon seudulta, ja se palvelee kaikkia sukututkijoita. Se on ollut aikaa vievä urakka. Digitointi on muuttanut ja helpottanut sukututkimusta, ennen vanhaan mentiin paikalliseen seurakuntaan tai Kansallisarkistoon ja pengottiin mikrofilmiltä näitä samoja tietoja.
-Yli 45 000 kuvaa on otettu kahdessa eri seurakunnan toimipisteessä, täällä Salossa ja Dragsfjärdissä, ja sitten hakemistoja on tehty lähes 50 000 kuvaan, lisää Martti Attila, Suvustajan päätoimittaja.
Yhdistyksen hallitus kokoontuu kerran kuussa suunnittelemaan toimintaa, ja kerran kuukaudessa järjestään Salon kaupungin kirjaston Laurin salissa kiinnostava esitelmä. Välillä kutsutaan kokeneita sukututkijoita tai hyviä puhujia ympäri Suomen, ja käsitellään muun muassa paikallishistoriaa, ja toisinaan esitykset myös striimataan. Kuukausitapaamisten rinnalla on kerhotapaamisia, joita on kahdesti kuukaudessa Salon kirjaston sukututkimustilassa, jossa on myös sukututkijoiden oma kirjasto. Kerhotapaamisissa annetaan kädestä pitäen sukututkimusneuvontaa ja kysymyksiä yhdistykselle voi esittää myös Facebook-sivujen kautta. Yhdistys järjestää myös retkiä ja tapahtumia, lähitulevaisuudessa yhdistys vierailee Perniön kotiseutuarkistossa, sekä Somerolla kartanokierroksella.
-Myös ammattisukututkija Juha Vuorela pitää Salon kansalaisopistossa sukututkimusopetusta, ja hän pitää joka maanantai, kesäkautta lukuun ottamatta, etäluennon, jota yhdistyksen jäsenet voivat kotikoneeltaan seurata. Eli vuoteen mahtuu monta erilaista koulutustilaisuutta jäsenille, kertoo Martti Attila.
-Myös ei-jäsenet ovat tervetulleita tutustumaan toimintaan, lisää yhdistyksen sihteeri Marjatta Ticklén.
Sukututkiminen vie harrastajan mennessään. Kun lähdetään liikkeelle ja saadaan lisää tietoa oman suvun historiasta, tiedon jano lisääntyy.
-Joskus sitä oikein itse havahtuu, että esimerkiksi 1600-luvun ja 1800-luvun välissä on oikeasti se kaksisataa vuotta historiaa välissä, se on ajallisesti niin paljon, ettei sitä oikein ensin edes tajua. Aika siinä tavallaan hämärtyy, mitä enemmän tutkii, kertoo Marjatta Ticklén.
-Tässä on juuri ajan hämärtyminen, kun tutkii ja miettii, miten tietyt ajanjaksot kytkeytyvät johonkin tiettyyn historialliseen tapahtumaan, esimerkiksi kolmikymmenvuotisen sodan aikaan, Suomen siirryttyä Venäjän vallan alle, tai Suomen itsenäistymisen aikoihin. Se on mukavaa, että johonkin tiettyyn historialliseen tapahtumaan voi kytkeä tietyn ajanjakson, siinä tulee sitä perspektiiviä asiaan, lisää Tapio Saarimäki, yhdistyksen web-assistentti.
-Tässä tuleekin esiin se sukututkijan perinteinen ongelma, että ulkopuolinen saattaa luulla, että se on ainoastaan sukupuun tutkimista, mutta se on vasta alkua, sillä siinä vaiheessa aletaan kiinnostua, missä olosuhteissa kukin esivanhemmista eli, ja mitä historian kautta silloin elettiin, lisää Arto Lahtinen.
Jos kiinnostuu sukututkimisesta, niin hyvä keino on aloittaa vaikkapa sukututkimuskurssin kautta. Sukututkimus on nykyään verkostoitumista, pitää tietää verkon kautta yhteyksiä, mistä tietoa löytyy tai hyviä sukututkijoita, jotka opastavat eteenpäin. Siitä syystä on hyvä liittyä jäseneksi, koska jäsensivuilta pääsee linkkeihin käsiksi tai löytää luotettavia nettisivuja tiedonhakuun. Sukututkimuksen yksi keskeinen ongelma on se, että kopioiminen on helppoa, siksi olisi aina syytä löytää ne alkuperäiset lähteet, eli kirkonkirjat, koska kopioista löytyy usein kirjoitusvirheitä, jotka sitten vyöryessään eteenpäin muodostuvat virheelliseksi tiedoksi. Myös käsialantuntemus on hyvä oppia, ruotsin kielen taidolla on merkitystä eikä latinan kielen tuntemuskaan ole huono juttu. Suomen Sukututkimusseuralla on paljon materiaalia nettisivuillaan ja sieltä löytyy myös sukututkijan sanastot ja lyhenteet, kuolinsyyt ja ammattinimikkeet.
-Kurssit ovat todella hyvä paikka lähteä tekemään sukututkimustyötä, koska näin vältät aloittelijan virheet, saat asiantuntijoiden apua ja vältät ylimääräisen työn tekemisen. Haastattelemalla ja kuuntelemalla kokeneita tutkijoita, saat oikeat työkalut tiedonkeruuseen, kertoo Tapio Saarimäki.
-Tiedon keräämiseen kannattaa myös heti alkutaipaleella hankkia sukututkimusohjelma, sillä muuten tulee moninkertainen työ, jos kerää tietoa muulla tavalla, lisää Arto Lahtinen.
Omatoimiseen tutkimiseen löytyy tietoa Kansallisarkiston digitaaliarkistosta, josta löytyy vanhimmat kirkonkirjat jopa yli kolmensadan vuoden takaa, tai Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen sivut, josta jäsensivuilta löytää kirkonkirjoja aina 1920-luvulle asti.
Myös geneettinen sukututkimus on viime vuosien aikana nostanut päätään. Testejä löytyy kolmenlaisia, niin sanottu serkkutesti, isälinjan Y-kromosomi sekä äitilinjan testit.
-Olen harrastanut geneettistä sukututkimusta vuodesta 2006 asti. Serkkutestillä on mahdollista löytää paljon serkkuja sukupolvien takaa, mutta osumat vaihtelevat, eikä kaikkia aina löydy, kun ne voivat hypätä sukupolvien yli. Serkkutesti on hyvä apu jo valmiiseen sukututkimukseen. Sitten on myös dna-testit, joilla selvitetään henkilön isä- tai äitilinja. Dna-testillä sukututkija voi selvittää esimerkiksi rippikirjoista puuttuvan merkinnän isästä. Testejä on erilaisia, riippuen siitä, mitä tietoa haluat selvittää, kertoo varapuheenjohtaja Eero Kallio.
Nuoriakin toivotaan lisää sukututkimukseen pariin, ja vielä kun omat isovanhemmat ovat elossa, heitä kannattaa haastatella.
-Siinä on sellainen huono puoli, että innostutaan liian vanhana, silloin kaikki tarinoiden kertojat, isovanhemmat ja isoisovanhemmat ovat poissa, muistuttaa Risto Sinervo, yhdistyksen taloudenhoitaja
Ensimmäistä Kansallista Sukututkimuksen päivää vietettiin virallisesti huhtikuun 11. päivänä, joka on valittu Turun piispa Johannes Terseruksen kuolinpäivän mukaan. Terserus aloitti aikoinaan Genealogia Sursillianan kokoamisen, joka oli Sursillin suvun laaja sukututkimus ja tämä tutkimusprojekti kesti huimat 300 vuotta.
Sari Tuomi
