– Kodin jokaisesta huoneesta löytyy kirjoja, paitsi kylpyhuoneesta. Näillä sanoilla kotiaan esittelevät Eija ja Erik Suomela.
Heidän Valhojalla sijaitseva kotinsa on runsaan sadan neliön kokoinen, joten se on jo aikamoinen saavutus.
Suomeloilla on ollut aikaa kirjojen keräämiseen, sillä yhteistä taipaletta on takana jo yli 40 vuotta. Kodissa katse kiinnittyy ensimmäisenä olohuoneen upeaan kirjahyllyyn, joka täyttää koko takaseinän. Hyllyn edessä on kaksi nojatuolia ja jalkarahi, josta käydään ajoittain kiivastakin taistelua. Lukulamppuna toimii lahjaksi saatu teatterivalo.
Suomelat ovat molemmat eläköityneitä kielten opettajia Hermannin yläasteelta. Eläkevuosia on takana kahdeksan ja päivänsä he täyttävät nykyään monilla harrastuksilla.
– Molemmat me vietämme aikaa musiikin parissa. Minä olen mukana Show Sisters -ryhmässä ja ohjaan sen marraskuista “Kassit kainalossa” showta, Eija aloittaa ja antaa Erikille puheenvuoron.
– Minulla musiikki vie enemmän aikaa. Olen Turun Työväenopiston kurssilla nimeltään Turku Folks ja täällä Salossa mukana irlantilaismusiikkiryhmässä The Green Hope, Erik kertoo.
Molemmat ovat myös aktiivisia teatterin harrastajia. He olivat kesällä mukana Rikalanmäen kesäteatterin Kvartetti -näytelmässä. Heidät voi kuitenkin löytää myös katsomon puolelta moninaisista kulttuuritapahtumista, joista Eija pitää omaa päiväkirjaansa.
– Tänä vuonna olemme käyneet katsomassa 23 teatteriesitystä, minulla on luettuna 47 kirjaa ja Erikillä parisenkymmentä, hän tarkistaa.
Eija piti vuoden päivät myös Ehjänä eläköitynyt -blogia, johon kirjoitti arvosteluja ja ajatuksiaan, mutta se on jäänyt bittiavaruuteen.
– Pohdin lukemaani mieluummin yön pimeinä tunteina ja kirjoitan niistä tähän päiväkirjaan. En anna lukemalleni edes tähtiarvosteluja. Mieluummin keskustelen niistä, kuin kirjoitan, Eija kertoo.
Koko suvun kirjasto
Erik ei pidä lukemastaan tarkkaa kirjaa, mutta muuten hän on kirjojen kanssa järjestelmällinen.
– Minua voisi sanoa kotimme kirjastovastaavaksi. Kun Eija kysyy jostain kirjasta, osaan melkein tarkalleen sanoa, mistä hyllystä se löytyy, Erik myöntää.
Kirjailija Reid Byers on joskus todennut, että tuhannen kirjan kokoelma muodostaa kirjaston. Suomelat pitävät kotonaan siis kahta tai kolmea kirjastoa, sillä kirjoja on kaksi tai kolme tuhatta.
– Havahduimme kirjakokoelmamme määrään keväällä 2020, kun rupesimme konmarittamaan tavaroitamme. Toisaalta mitä voi olettaa, kun kirjoja on kerätty vuosikymmeniä ja hyllyissämme on viiden sukupolven kirjat, Eija paljastaa.
Tosiaan kodin hyllyt pitävät sisällään Eijan isoisän, isän, Eijan ja Erikin, heidän lastensa ja lastenlastensa kirjoja. Eipä tarvitse siis miettiä, onko lukuinto siirtynyt jälkipolville.
– Onhan se. Lapsemme ovat kotona saaneet sen mallin ja nyt heidän lapsensa saavat sen omassa kodissaan, Eija hymyilee.
Ääneen lukemisen jalo taito
Eija on perheen “äänikirja”. Hän lukee ääneen sekä lapsenlapsilleen, mutta myös puolisolleen.
– Mintun kanssa on pidetty videopuheluina puolen tunnin lukuhetkiä, jolloin olen lukenut hänelle muun muassa Muumi -kirjoja samoin kuin luimme Harry Pottereita omille lapsillemme. Erikille olen lukenut Rake Tähtisen Petäjämäki -dekkareita, kun olemme ajaneet mökillemme Uuteenkaupunkiin, johon nämä kirjatkin sijoittuvat, Eija tietää.
Lukiessaan hän eläytyy lukemaansa, näyttelijä kun on.
Pariskunnan kirjamaku on hyvin monipuolinen. Erik lukee paljon tietokirjoja ja Eija taas kaunokirjallisuutta. Lukukielinä molemmilla on suomi ja englanti. Erik mainitsee myös vessasta löytyvät kirjat.
– Usein siellä tulee luettua runoutta. Se on tarpeeksi lyhyttä siihen tarkoitukseen, vaikkakin sekin voi joskus jumittaa istumaan, hän tunnustaa.
Tällä hetkellä heillä on yhteisenä lukemisena Minna Lindgrenin Soteorpo – kirja, Eijan ääneen lukemana.
Teatterissa pariskunnan mieltymykset taas kohtaavat. He harrastavat yhdessä, mutta myös käyvät katsomassa esityksiä yhdessä.
– Yhteinen teatterimatkamme alkoi melkein heti tapailun alettua vuonna 1976, kun kävimme Turun Kaupunginteatterissa, Eija muistelee.
– Minulle syntyi vahva mielikuva, kun kävimme viimeksi katsomassa Turun Kaupunginteatterissa Puristettu aika -näytelmän, joka kertoo merielämän ja ihmisen välisestä suhteesta. Katsomoon astellessa maahan oli aseteltu pullonkorkkeja, jotka ratisivat jalkojen alla kuin tuhoutuvat merieliöt, jotta me pääsimme nauttimaan taiteesta. Se toi mieleeni Kainuun raakkutapauksen. Valinta oli varmasti tietoinen, Eija pohtii.
Hän myös lukee tällä hetkellä jokihelmisimpukoita käsittelevää Anni Kytomäen Margarita -romaania, joka voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2020.
Vaikka Suomeloiden oma kirjasto on valtava, käyttävät he yhä paikallisen kirjaston palveluita.
– Se on näppärää, kun näkee sijaintinsa varausjonossa, Eija toteaa.
– Vaikkakin kirjaston kirjoihin ei voi tehdä merkkejä marginaaleihin, niin kuin minä lukiessa usein teen, tunnustaa Erik.
Hänellä on usein kirjan välissä paperi, johon kirjoittaa ajatuksia lukemastaan. Erikin marginaalimerkintöjä löytyy myös Eijan isän kirjoista.
Vaikka kirjoja on paljon, niitä on vuosien saatossa myös vaihdettu ja annettu eteenpäin.
– Hyvän tarinan haluaa jakaa, ja miksi säilyttää kirjoja, jotka eivät itseä niin miellyttäneetkään, Eija kysyy.
Kirjahyllystä löytyy kirjojen lisäksi myös valokuvia pariskunnasta, heidän lapsistaan ja lapsenlapsistaan sekä erilaisia matkamuistoja. Hyllyissä on sulassa sovussa niin historialliset tietokirjat kuin Pipsa Possu -teemaisetkin. Hyllyt pitävät sisällään kokonaisia elämiä, eikä vain kirjojen sivuilla.
Huomaan, että olohuoneen hyllyn ja katon väliin jää vielä tyhjää tilaa.
– Niinpä näkyy, sinnehän vielä mahtuu, Erik innostuu.
Nelli Spännäri
