
Kitulan kulttuuripysäkin luotsaama idea omasta lehdestä mahdollistaa uuden oppimisen hauskalla ja monipuolisella tavalla Suomusjärven pienessä koulussa.
Nyt kahden vuoden ajan toimineessa Suomusjärven ala-koulun mediakerhossa eletään jännittäviä aikoja: uuden lehden julkaisu on aivan kulman takana.
– Koronan myötä kerhon järjestämisessä on ollut paljon hankaluuksia ja siksi viime vuoden numero jäi kokonaan ilmestymättä. Nyt tilanne on kuitenkin toinen ja uusi lehti, Meidän Suomusjärvi, on melkein valmis, kertoo koulun rehtori Arto Korpinen mielissään.
Viimeistään juhannukseksi taiton ja painon on määrä valmistua, jolloin lehti pääsee jakoon. Lehti on suunnattu erityisesti kesämökkiläisille monipuoliseksi tietopaketiksi Suomusjärven yrittäjyydestä, paikallisista persoonista sekä tietenkin siitä, millaista elämää ja elämänasennetta pienestä varsinaissuomalaisesta pitäjästä löytyy.
Mediakerhon vetäjinä ahkeroivat Kitulan kulttuuripysäkin Niina Mälkiä ja Jukka Remahl. Lehden taitosta vastaa Anu Törmä. Kolmikko luotsaa kerhoa vapaaehtoistyönä. Koulun opettajakunta puolestaan valvoo toiminnan sovittamista opetussuunnitelmaan.
Mediakerhoon kuuluu lehden teosta innostuneita 10–13-vuotiaita koululaisia.
– Kaikki halukkaat ovat päässeet toimintaan mukaan. Kerhossa harjoitellaan ja käydään läpi kaikkea, mitä oikeissakin lehtitaloissa tehdään: ilmoitusmyyntiä, lähdekritiikin merkitystä, layoutin eli taiton tekemistä ja niin edelleen.
Jokainen kerholainen on tehnyt lehteen oman juttunsa, jonka he ovat toteuttaneet itse alusta loppuun aina haastateltavan valinnasta ja yhteydenotosta haastattelun tekoon, kirjoittamiseen ja kuvaamiseen. Mälkiä oikolukee tekstit ja huolehtii kuvien muokkauksesta painokuntoon.
Lehden painamisen kustannukset puolestaan on kuitattu ilmoitusmyynnillä. Myös tästä osuudesta koululaiset huolehtivat itse, ja edellisen numeron levikki oli mukavasti reilut 2 000 kappaletta.
– Ensimmäinen Suomusjärven koulun mediakerhon tekemä lehti ilmestyi 2019. Tapaamisrajoitukset ovat aiheuttaneet päänvaivaa ja seuraavan, eli nyt ilmestyvän uuden lehden julkaisuajankohtaa on siirretty useasti: ensin sen piti ilmestyä edeltäjänsä tavoin lukukauden päätteeksi touko-kesäkuussa 2020, sittemmin uudeksi julkaisuajankohdaksi tavoiteltiin saman vuoden talvea. Ei onnistunut sittenkään. Näin ollen lehden ruoka-aiheiset jutut ovat joutuneet muotoutumaan jouluherkuista kesäisiin grillikauden tunnelmiin, Remahl naurahtaa.
Vaikeuksista on kuitenkin selvitty.
Mediakerholaisten mukaan lehden tekeminen on ollut kivaa, vaikkakin aika ajoin myös haastavaa. Jokainen on saanut tehdä vähän kaikkea lehden tekoon liittyvää omaan artikkeliin keskittymisen ohessa.
Parasta kerhossa onkin ollut paitsi uuden oppiminen, myös haastattelujen teko. Eikä herkutteluakaan sovi unohtaa. Pizza ja jäätelö ovat kuuluneet asiaan.
– Lapset ovat olleet innokkaita ja sitkeitä, eivätkä he ole luovuttaneet lukuisista hankaluuksista huolimatta. He ovat olleet oikein ahkeria työssään, Remahl kehuu.
Hän ja Mälkiä toivovatkin, että lehden teosta ja mediakerhosta tulee Suomusjärvellä jokavuotinen perinne, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen.
– Tarkoitus on tehdä kerhon järjestämisestä pysyvä osa opetusta. Se tukee käytännöllisellä ja monipuolisella tavalla niin suomen kielen hallintaa kuin muita elämässä hyödyllisiä taitoja, sanoo Korpinen pohtiessaan mediakerhon merkitystä Suomusjärven koululle.
– Tämä on ollut pitkäaikainen haave, joka on viimein saatu toteutettua. Lehden tekeminen sopii koulumaailmaan erinomaisesti. On mahtavaa, että tällainen toiminta on nyt mahdollista.
Melissa Koponen