Yksi Salon seudun ihastuttavimmista museoista, Perniön museon vaihtuva näyttely, Takaisin Perniöön, on nähtävissä 16.03.2025 asti. Museon vakiokokoelma on jo itsessään ehdottomasti näkemisen arvoinen, ja lisäviehätystä tuo vaihtuvan näyttelyn tarinat, joista voisi kirjoittaa kirjan tai filmata elokuvan.
Talviaikaan on museossa harmittavan hiljaista, mutta toisaalta juttutuokio museo-opas Pieta Kaarlosen kanssa onnistuu paremmin. Kaarlosen sukunimi herättää heti mielleyhtymän Perniön museon perustajajäseneen Karl Fredrik Kaarloseen.
-Hän on tosiaan esi-isiäni, mutta en nyt heti muista kuinka monennessa polvessa. Sukulaisiltani tuli sekin vinkki, että voisin hakeutua tänne sunnuntaioppaaksi.
Kuka tietää, olisiko koko Perniön museota ilman K. F. Kaarlosen aktiivisuutta. Jo vuonna 1870 perustettu Suomen Muinaismuistoyhdistys lähetti stipendiaattejaan maakuntiin keräämään ja luetteloimaan kansatieteellisiä esineitä, maalöytöjä ja tarinoita. Perniössä keruusta innostui nuori koulupoika Karl Fredrik Kaarlonen, kotiseutumies, keräilijä ja vuonna 1930 avatun Perniön museon aktiivinen perustajajäsen. Hänen työtään on kunnioitettu museossa rakentamalla sinne hänen työhuoneensa aitoine esineineen.
Vaihtuvan näyttelyn taiteilijat, Aurora Reinhard ja hänen äitinsä Catharina Kajander, omaavat myös vahvan yhteyden Perniöön ja siitä kertoo näyttelyn koko nimikin: Takaisin Perniöön – sukumme naiskohtaloita. Aurora Reinhard kuvailee näyttelyn taustoja seuraavasti: Vuonna 2020 asuin Helsingissä ja etsin itselleni taloa, jonne saisin myös ateljeen. Vähitellen laajensin hakua Salon seudulle. Alue vaikutti kauniilta ja kulttuurisesti rikkaalta. Tehtyäni tarjouksen talosta Perniössä, kerroin siitä äidilleni. Hän vastasi, että isoäitini biologiset isovanhemmat olivat syntyneet täällä. Tämä tuntui kiinnostavalta yhteensattumalta.
Sekä vaihtuvan näyttelyn teokset että vitriineissä olevat sukutarinat on museossa sijoitettu yhteen pienehköön huoneeseen. Tilaan ei ikävä kyllä mahdu kovin montaa taiteilijoitten teosta; niitä olisi kovin mielellään katsellut lisääkin. Aurora Reinhard on tunnettu vahvoja tunteita herättävistä, sukupuolisuutta käsittelevistä valokuva- ja videoteoksista, kun taas Catharina Kajander on kuva- ja keramiikkataiteilija, jonka päämateriaali on kotimainen punasavi. Hän on tunnettu suurikokoisista käsinrakennetuista keramiikkaveistoksista, joita on useissa julkisissa kokoelmissa. Perniön museossa olevat kiehtovan symboliset ja hieman naivistiset teokset ovat kuitenkin hyvin samantyyppisiä riippumatta siitä, ovatko ne äidin vai tyttären tekemiä. Taideteoksissa on huumoria ja ripaus anarkiaa, kuten Aurora Reinhardin ”Curiosity”-installaatiossa, joka koostuu huulipunahylsyistä, joista pistää ulos huolellisesti kynsilakattu sormi.
Vitriinien sukutarinoissa piileekin sitten näyttelyn kiinnostavin löytö. Catharina Kajanderin äiti, Elvi Linnea Fredman, syntyi Hangossa sisällissodan vuonna 1918. Hänen isovanhempansa, joista äidinisä kuoli Suomenlinnassa vankileirillä, olivat alun perin Perniöstä. Pieni Elvi luovutettiin kasvattilapseksi Vaasaan, jossa hänen nimekseen muutettin Margareta. Muutaman vuoden elämä oli vakaata ja turvallista, kunnes kasvatti-isä teki konkurssin ja ampui itsensä. Margaretan elämässä riitti dramatiikkaa: hänen sulhasensa kuoli tuberkuloosiin, ensimmäinen aviomies osoittautui juopoksi ja epäluotettavaksi, toinen aviomies narkomaaniksi. Sinnikkyys, jolla Margareta jatkoi elämäänsä kaikista pettymyksistä huolimatta, on hämmästyttävää.
Pieta Kaarlonen saattelee yksinäisen vierailijan paluumatkalle ja hymyilee vienosti kysymykselle, näkyykö museossa kummituksia.
-Ei ainakaan paljon…
Elina Koskinen
