
Teijolle perheineen muutama vuosi sitten muuttanut Heikki Pullo on avannut kotikyläänsä teknologiaverstaan, jossa pääse tutustumaan monipuolisesti monenlaiseen teknologiaan.
Pullo on rakentanut nykyaikaiset verstastilat 50-luvun tiilinavettaan, jossa hyrräävät nyt rinta rinnan perinteiset puun- ja metallintyöstökoneet sekä digitaalisen valmistamisen laitteet.
Teknisen työn opettajan tehtävät yrittäjyyteen vaihtanut Pullo tarjoaa verstaallaan mahdollisuuksia oppia tulevaisuuden taitoja perinteisillä ja digitaalisen valmistamisen välineillä.
-Järjestän täällä monenlaisia teknologiaharrastamisen kursseja, opettajien täydennyskoulutusta ja residenssitoimintaa, kasvatustieteen maisteri Pullo kertoo.
Teijon verstaalla on tarjolla tulevana kesänä muun muassa täydennyskoulutusta perusopetuksen ja toisen asteen opettajille.
-Kurssi sisältää kaksi ohjattua verstastyöpäivää, joiden aikana opitaan suunnittelemaan ja toteuttamaan oppimisprojekteja digitaalisen valmistamisen välineillä sekä Micro:bit -alustalla. Kesäkurssit on suunnattu maker-opetuksesta kiinnostuneille.
Kevättalven aikana verstaalle ja Pullon teknologiaopetukseen on päässyt mukaan kaksi kurssillista Salon kansalaisopiston opiskelijoita. Aikuisryhmä kokoontuu torstaisin ja nuoret maanantaisin.
-Täällä harjoitellaan digitaalisen valmistamisen laitteiden käyttöä, kuten 3D-tulostamista ja laserleikkausta. Opettelemme myös piirtämään 2D/3D-malleja tietokoneella, Pullo kertoo.
Jimi Oksanen (14) käy päivät koulua Armfeltissa ja Joakim Villa (14) Perniössä. Kumpikin viihtyy myös vapaalla teknologian parissa.
-Täällä saa rakentaa kaikenlaista elektroniikkaa ja robottijuttuja. Viimeksi kolvattiin ja nyt tehdään ohjelmia tietokoneella, pojat kertovat.
Kurssilla käytetään ilmaisia graafisia open source-ohjelmia, joita voi käyttää veloituksetta myös kurssin ulkopuolella. Kurssin järjestäjä tarjoaa tietokoneet opetukseen, mutta mukaan saa halutessaan ottaa myös omaa tietokoneen.
-Kurssilla voi halutessaan tehdä myös omia harrastusprojekteja, Pullo kertoo.
Jan Henelius ja Ömer Halis miettivät tarvittavien johtojen määrää peliinsä. Kolviakin tarvittiin ja sen kaverukset saivat laittaa työkuntoon ihan itse. Pullo auttaa ongelmien kanssa kun tarve vaatii; oma ajattelu ja ongelmanratkaisu on etusijalla.
Teijo Makerspace on Pullon yrityksen Makerspaceman Oy:n toimitila, mutta samalla korvausta vastaan kaikille avoin teknologiaverstas ja kyläverstas.
-Täällä voi tehdä monimateriaalisia projekteja ja yhdistää erilaisia välineitä ja tekniikoita.
Nykyaikainen itsetekemisen kulttuuri, kansainvälisemmin maker-kulttuuri on Pullon mukaan osaamisen ja ideoiden jakamista, teknologian ennakkoluulotonta soveltamista ja yhdessä tekemistä.
-Haluan rakentaa maker-kulttuuria jatkoksi vahvalle perinteiselle käsityötaidolle.
Pullo työskenteli aiemmin muun muassa STEAM-asiantuntijaopettajana Helsingissä.
Tällä hetkellä yrittäjänä toimivan Pullon työmaana on koko Suomi; vaikka pääpaikka löytyykin Teijolta.
-Tarjoan erilaisia teknologiaopetuksen kehityspalveluita kaikkialle Suomeen.
Pullon yritys jälleenmyy erilaisia laserleikkureita, 3D-tulostimia, CNC-jyrsimiä ja vinyylileikkureita ja tekee niiden parissa myös tuotekehitystyötä.
-On hyvä ymmärtää, että teknologiseen ympäristöön voi vaikuttaa, sitä voi hallita ja jopa muokata mieleisekseen. Kehitämme Teijo Makerspace-verstaan toimintaa palvelemaan myös paikallisia. Tulevaisuudessa tänne voi tulla tekemään omia projekteja open day periaatteella tai tietyn laitteen varaamalla.
Pekka Mäenpää
