Arkkitehti Aino Aallon puolisolla on nimeään kantava yliopisto, mutta Aino Aalto sai itselleen omistetun tietokirjan vasta 2000‑luvulla. Ainolla on kuitenkin jotakin, mitä Alvarilta puuttuu: hänen nimeään kantava näytelmä, ja nyt sen pääsee näkemään Paimiossa.
”Haluan omistaa tämän teoksen erityisesti kaikille historian ja nykypäivän naisille, jotka uupumuksesta huolimatta taistelevat saadakseen äänensä kuuluviin ja jälkensä näkyviin”, ohjaaja Johanna Parkkinen kirjoittaa Aino a. -näytelmän käsiohjelmassa. Katsoja viedään 1900‑luvun alkuun, polyteekkiin, josta tarina etenee pehmeästi polveillen kuin Pasi Ketolan oboen sävelet, kohti 1940‑lukua ja Riihitietä, Aaltojen kotia, jonka Aino on perheelleen piirtänyt. Lavalla nähdään paitsi monipuolista teatteriosaamista, myös klassikkohuonekaluja: erityisen näkyvästi esillä ovat Jakkara 60 ja Nojatuoli 41.
Näytelmän edetessä muuttuvat niin maailma, naisten asema suomalaisessa yhteiskunnassa kuin Aaltojen parisuhdekin. Mira Latun hienovaraisesti tulkitsema Aino haaveilee Napolista, valosta tehdyistä rakennuksista ja suomalaisen arkkitehtuurin virtaviivaistamisesta. Tosielämän Aino Aalto ja fiktiivinen Aino limittyvät Jari Järvelän alkuperäistekstissä ja Kati Kaartisen käsikirjoituksessa toisiinsa vahvuudellaan ja eleganttiudellaan.
Pienet yksityiskohdat ovat kohdallaan aina Ainon pientä vihreää muistikirjaa myöten.
Ainon leimaava tasaisuus ja tyyneys ovat ehkä vain pintaa, mutta näkyvästi hän hätkähtää vain lastensa itkua. Perheen ja työn välillä tasapainottelu korostuu, mutta kenenkään ei tarvitse huolestua, sillä kuten Aino kärsivällisesti vastaa: ”Hanni (Venla Latun esittämä Aaltojen vanhin lapsi) on Annilla.” Annia — taloudenhoitajatarta ja lastenhoitajaa, jota esittää Salla Tammelin — Aino tarvitsee, sillä kuinka nainen voisi muuten uppoutua työhönsä? Aaltojen taloudessa lastenhoitaja ei kuitenkaan typisty pelkästään lasten kaitsijaksi, vaan opiskelee vapaa-ajallaan englantia.
Aino Aalto ei siis ole näytelmän ainoa vahva nainen, ja juuri se on Aino a.:n suola. Linda Johansson tuo Aili-Salli Ahteen ja Maire Gullichsenin lavalle valloittavasti — he osaavat juhlia ja rakastaa, mutta heidänkin harteillaan lepää pala suomalaista arkkitehtuuri- ja taidehistoriaa. Annina Heinin roolihahmo, Ainon henkioppaana toimiva arkkitehtilegenda Wivi Lönn, puolestaan muistelee omaa arkkitehdin taivaltaan sydäntäsärkevän tarkkanäköisesti.
Paitsi lujasta työnteosta, joka tuntuu kerta toisensa jälkeen pelastavan Ainon synkkyydeltä, näytelmä käy läpi monenlaisia pieniä puheenvuoroja rakkaudesta. Herkimmillään rakkaus näyttäytyy Ainon ja László Moholy‑Nagyn (Pasi Nikula) välillä, ja on toisinaan raaimmillaan Ainon ja Alvarin välillä. Mutta Ainolle myrskykään ei ole myrsky, vaan hiljaista sisäänhengitystä. Myllerrys tuntuu tapahtuvan jossain muualla — ehkä upeissa lavasteissa, joita Timo A. Aallon videoprojisoinnit kuljettavat ajassa ja tilassa. Pikkutarkkaa koreografiaa, ällistyttäviä, silmää huijaavia ratkaisuja – ja kaiken keskellä seisoo jälleen Aino, tyynenä kuin mänty. Jykevä, raikas, järkkymätön ja vakaa. Heiluu, vaan ei katkea.
Aino a. tarjoilee tunteita, yllätyksiä, hämmästystä ja myötätuntoa. Sen viesti on edelleen ajankohtainen ja
yksinkertaisuudessaan mullistava: jokaisen tarina on merkityksellinen.
Näytelmän Ainon sanoin: tutto è possibile!
Paimion teatteri Aino a. Ohjaus Johanna Parkkinen. Ohjaajan assistentit ja harjoituskuiskaajat Pia Poikonen, Johanna Johansson-Jalo. Musiikin sävellys ja äänisuunnittelu Pasi ketola. Ääniteknikko Aava Lattu. Valo- ja videosuunnittelu Timo A. Aalto. Valoteknikko Esteri Kallio. Pukusuunnittelu ja toteutus Taija-Leena Jokilehto. Naamioinnin suunnittelu Jannu Hytönen. Lavastuksen suunnittelu Johanna Parkkinen. Lavastussuunnittelun avustaja, pienoismalli ja tekninen piirustus Timo A. Aalto. Lavasterakennus Ilkka Kotamäki, Veikko Entonen, Japi Intonen, Jukka Erinko, Raimo Falck, Anton Simolin. Luonnosten piirtäminen Taija-Leena jokilehto (Aino), Johanna Parkkinen (Alvar). Charleston-tanssiliikkeiden opetus Esteri Seppälä. Tarpeisto Mari Mäntylä, Päivi Laakso, Eija Piispa, Johanna Johansson-Jalo, Pia Poikonen, Kaisa Hänninen. Graafikko Ville Kotamäki. Valokuvaus Jan Sundman. Videokuvaus Sebastian Allén. Rooleissa: Mira Lattu, Ville Kotamäki, Linda Johansson, Pasi Nikula, Venla Lattu, Annina Heini, Salla Tammelin, Marko Pekkarinen ja Arto Salo.
Jonna Hellberg-Pitkänen
