Tämän kesän osalta viimeinen yleisölle avoin päivä oli Kärrin rusthollissa omistettu perinnerakentamiselle.
Tilan isäntä Esa Ruohola on perehtynyt pellavaöljymaalien käyttöön ulkomaalauksessa, ja ottaa esimerkiksi 50-luvulta peräisin olevan laudan.
– Tämä lauta on epämääräisessä maalissa, joka ensi töiksi hiotaan pois. Sen jälkeen sivellään pintaan pellavaöljyä, kuumennetaan kuumailmapuhaltimella ja odotetaan yön yli. Seuraavana päivänä maalataan ensimmäinen ohut kerros pellavaöljymaalilla, toinen maalauskerta on 2-3 päivän päästä. Kolmannen kerran maalataan kun lauta on seinässä.
Päärakennuksemme takaosa on laudoitettu tällä menetelmällä. Näitä pellavaöljymaaleja ei löydy tavallisista rautakaupoista, vain erikoiskaupoista tai netistä tilaamalla.
Rakennusalan koulutusta Esalla ei ole, mutta perinnerakentamisesta on kirjoitettu useita hyviä suomenkielisiä kirjoja ja Youtuben syövereistä löytyy videoita. Tietoa aiheesta hänellä on roppakaupalla ja sitä tulee niin nopeaan tahtiin, ettei perässä meinaa pysyä. Esaa naurattaa.
– Mää olen hätänen kun olen käynyt Säkylän lukion; siellä oli sotilaallinen meininki, kun se sijaitsi Porin prikaatin vieressä. Kun aikoinaan kosin Sofiaa, sanoin etten ole mikään rakennusmies, mutta hän vastasi ettei se haittaa. Maatilan poikana on kuitenkin tottunut tarttumaan kaikkiin töihin.
Johanna Ristimäki opiskelee restaurointia Raision Rasekossa.
– Minulla on ollut oma toiminimi jo kolmisen vuotta, aikuisopiskelijana on nyt vierähtänyt vuoden päivät. Opintoihin sisältyy pintaraapaisu restauroinnin eri lajeista, varsinainen ammattitaito syntyy omaan osaamisalueeseen keskittymällä. Minun erikoisalaani on ikkunoitten kunnostus ja muuraustyöt.
Innostuneesta yleisöstä päätellen vanhojen ikkunoitten kunnostaminen kiinnostaa.
– Ikkunoitten kunnostus on lisääntynyt: vanhoihin rakennuksiin saadaan tyylillisesti sopivia ikkunoita ja lisäksi säästyy sekä rahaa että luonnonvaroja. Työtä ei tarvitse välttämättä teettää ammattilaisella, on myös mahdollista opetella tekemään itse. Hyvin huonokuntoisiltakin näyttävistä ikkunoista voidaan kunnostamalla saada hyvät. Minua kauhistuttaa kun näen satavuotiaita taloja, joissa on uudet ikkunat.
Johannan innostus ja kiinnostus perinnerakentamista kohtaan syttyi, kun perhe hankki 1870-luvulta peräisin olevan ”harrastustalon”.
– Lapseni nimittävät sitä Vanhain taloksi. Kun taloa varten ei otettu lainaa, piti opetella itse tekemään.
Ikkunoitten kunnostaminen ei ole hätäisen ihmisen hommaa, vaikka Johannan mukaan eniten aikaa menee pellavaöljyn kuivumisen odotteluun. Yhtä seikkaa hän erityisesti painottaa: silikonia ei saa käyttää vanhojen ikkunoitten tiivistämiseen, se pehmentää puuosat. Sen sijaan käytetään pellavaöljykittiä.
Päärakennuksen sisällä huokaillaan ihastuksesta.
– Henkeä salpaava näky, sanoo joku yleisön edustajista ihmetellessään tilan emännän Sofia Maleike-Ruoholan maalauksia. Juhlaeteinen, sali ja yksi kamari upeine seinämaalauksineen kertovat paitsi lukemattomista työtunneista, myös todellisesta taidosta.
– 1700-luvulla ei ollut paperitapetteja. Juhlaeteisen seinät on maalattu pellavakankaalle, joka on kiinnitetty nupinauloilla seinille. Olen aina ihmetellyt ihmisten nykyistä innostusta kaivaa paljaat hirret seinästä näkyviin. Ennen vanhaan se oli merkki köyhyydestä.
– Jos ostat kalliin talon, niin sitten olet köyhä, huomauttaa joku leikillisesti.
– Entisinä aikoina vähänkään enemmän varoissaan olevat kiinnittivät seinille lumppupaperia, ja rikkaimmilla oli varaa palkata maalareita. 1700-luvulla työvoima oli halpaa, ei ollut väliä miten kauan työ kestää.
Yleisön joukossa on selvästikin perinnerakentamiseen syvällisesti perehtyneitä henkilöitä. Herrasmies Perniöstä lausahtaakin viisaasti:
”Pitää olla ensinnäkin aikaa, ei liikaa rahaa ja kolmanneksi näkemystä.”
Elina Koskinen
