Vanhasta kivinavetasta Taidegalleria Joro’s

Taiteilija Juha Joro kertoo nyt avatun uuden gallerian painottuvan näyttelyiltään grafiikkaan ja valokuvataiteeseen. Hänen oikealla puolellaan olevat kaksi teosta ovat Saara Ekströmin käsialaa.

Sympaattinen valkea kivinavetta Rikalankadulla lähellä junaradanvartta on monelle halikkolaiselle tuttu maamerkki. Nyt tämä vanha rakennus saa palvella ainakin tämän kesän ajan kulttuurikävijöitä toimimalla näyttelytilana valokuville ja erilaisille grafiikan töille.

Navettarakennuksen näyttelytila on saanut nimekseen Taidegalleria Joro’s perustajansa Juha Joron mukaan, joka on itsekin pitkän linjan ammattitaiteilija. Gallerian ideana on pyrkiä tasokkaaseen ja monipuoliseen näyttelytoimintaan ilman taloudellista voitontavoittelua.

– Oma historiani taiteilijana liittyy gallerian perustamiseen, Juha Joro vahvistaa.

– Vietän tänä vuonna 40-vuotistaiteilijavuottani, mutta taustalla on enemmänkin ja se limittyy paitsi minuun, myös tähän rakennukseen itseensä. Kun eläköidyin joitain vuosia sitten, ryhdyin etsimään sopivaa tilaa taiteen tekemiselle, mutta Turusta sellaista ei kuitenkaan löytynyt. Niistä on pitkän aikaa ollut huutava pula. Sittemmin naisystäväni sattui, kas sopivasti, löytämään pienen pienen postimerkin kokoisen vuokrataan-ilmoituksen Salonjokilaakson lehden sivuilta. Siinä ilmoituksessa oli tämä vanha navetta.

Joro jatkaa kertomustaan, jossa sattumalla on ollut useammin kuin kerran sormensa pelissä.

– Lopulta muutin Turusta Saloon vuonna 2019, tämän rakennuksen yläkertaan. Ja juuri kun muuttokuormia ja muita järjestelyjä oli tarkoitus tehdä, sain aivoverenvuodon ja jouduin useiksi viikoiksi teho-osastolle.

Vakava sairaskohtaus oli lähellä viedä Juha Joron mukanaan, mutta onni oli koettelemuksessa myötä. Taiteilija kiittelee saaneensa paljon läheistensä tukea ja apua sekä muutossa että toipumisessa, ja pitkä toipuminen myös oli sen arvoista – pari vuotta sitten Joro sai terveen paperit.

– Koen saaneeni jatkoaikaa elämälleni. Ehkä ikään kuin ”toisen elämänkin”. Sitähän sanotaan, että tällaisilla kokemuksilla on tapana muuttaa ihmistä ja asioiden tärkeysjärjestystä. Näin ollen oman gallerian perustaminen kuuluu minulla niihin asioihin, jotka ovat itselle merkityksellisiä, hän toteaa viisaasti.

Kokemusta taidegallerioiden pyörittämisestä Jorolla on kuitenkin jo 1980-luvulta saakka, jolloin hän oli mukana perustamassa Turun Taidegraafikoiden Joella-galleriaa, ja myöhemmissä vaihein hän on toiminut muun muassa museomestarina kahdessa eri museossa. Siinä mielessä Taidegalleria Joro’s on tuttua juttua alan ammattilaiselle.

– Omat teokseni ovat niin ikään lähinnä grafiikkaa, sekatekniikkaa, piirroksia ja tussilaveerauksia, valokuvataide on tullut mukaan tässä viime vuosina. Viimeisimmät näyttelyni Salon seudulla ovat olleet Teijon Masuunissa sekä Veturitallin Galleria Sivuraiteella, ja tämän vuoden marraskuussa minulle on tulossa tämän 40-vuotisjuhlavuoden näyttely Turun taidemuseon Studioon. Olen toiminut myös pitkään opettajana Turun piirustuskoulussa.

Juha Joro toivookin, että nyt perustamansa gallerian myötä voisi kasvattaa Saloon kulttuurillista yhteisöllisyyttä ja tehdä sen sekä taiteilijoille että yleisölle edukkaasti, ilman pääsymaksuja. Tämän lisäksi vanha 1800-luvun kivinavetta saisi samalla ansaitsemaansa rakkautta osakseen.

– Rakennus on viimeinen ja ainut aikakautensa rakennelma Halikon Toijalanmäessä. Tässä on tarinoiden mukaan ollut niin traktorikorjaamoa kuin automyyntiä ja -huoltoa sekä myöhemmin useita pienempiä liiketoimia. Olen mielissäni siitä, että rakennuksen omistajat ovat mahdollistaneen galleriatoiminnan perustamisen, Joro sanoo, ja toivoo paikan tulevan kulttuuritarjonnan myötä paremmin tunnetuksi.

Tontti on hänen mukaansa kaupungin omistuksessa. Alueelle on jo kaavailtu rivitaloja, mutta ainakin toistaiseksi kivinavetan tulevaisuus on saatu turvatuksi.

– Rakennusta on pyritty saamaan suojelukohteeksi, mutta sitä ei ole saatu. Siitä huolimatta mitä taidegallerian tulevaisuuteen tulee, ainakin tämän kesän osalta suunnitelmissa on kolme erilaista näyttelyä. Nyt avautuneessa ”Kutsutut Vieraat” -näyttelyssä on mukana neljä taiteilijaa, ja heiltä on esillä monipuolisesti eri henkisiä töitä: Saara Ekströmin valokuvia, Juho Karjalaisen taidegrafiikkaa, Paul Osipowin taidegrafiikkaa ja Jan Kenneth Weckmanin mustevedoksia.

Joron mukaan Taidegalleria Joro’s tulee kuitenkin keskittymään jatkossakin jo tämän ensimmäisen näyttelyn tavoin valokuviin ja taidegrafiikkaan. Suurten lämmityskulujen vuoksi galleria soveltuu lähinnä kesäkäyttöön, muun ajan vuodesta Joro on hyödyntänyt sitä työtilanaan tarpeen mukaan. Kivinavetan ihanteellinen sijainti lähellä Veturitallia ja myös Wiurilan kulttuuritarjontaa tekevät paikasta sopuisan jatkon kesän taidematkaajien reitille.

– Nyt avautuneen näyttelyn päättyessä heinäkuun lopussa pidän galleriassa krakovalaisen taiteilijaystäväni kanssa yhteisnäyttelyn. Kolmannen näyttelyn sisältö pidetään toistaiseksi vielä salaisuutena, hän kertoo.

Taidegallerian ensimmäisen näyttelyn nimi ”Kutsutut vieraat” on tarinaltaan taiteilijan kertomana lyhyt, ytimekäs ja kuvaava.

– Tunnen jokaisen neljästä taiteilijasta entuudestaan. He ovat kollegoitani, ystäviäni. Ja minä kutsuin heidät tänne töineen kesän ajaksi vierasille, hän sanoo.

Taidegalleria Joro’s on avoinna viikonloppuisin perjantaista sunnuntaihin klo 12–17 tai sopimuksen mukaan. Viime viikonloppuna avautunut ensimmäinen taidenäyttely ”Kutsutut Vieraat” on esillä 28. heinäkuuta saakka. Vapaa pääsy.

Melissa Koponen

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: