Huhtikuun 17. päivä salolaislähtöinen Ville Lehtiö vietti syntymäpäiväänsä ikimuistoisella tavalla. Hän saavutti tällöin Nepalissa Himalajan vuoristoon kuuluvan Lobuche Eastin 6119 metriä korkean huipun.
Ville on aina liikkunut aktiivisesti. Hän muun muassa harrasti kilpahiihtoa Perniön Urheilijoissa parikymppiseksi asti.
– Tulen urheilullisesta perheestä. Armeijassa olin vuoden Immolan erikoisrajajääkärikomppaniassa. Aikaa vietettiin pitkälti maastossa ja siihen sisältyi vähän köysilaskeutumista. Innostus kiipeilyyn kasvoi armeijan aikana. Kiipeilijänä olen itseoppinut, en ole ollut missään seurassa, vaan harjoitellut itsekseni. Osaan kiipeilyssä ja köydellä perusjutut, teknistä kiipeilyosaamista haluaisin oppia lisää.
Kiipeilyn lisäksi Ville on retkeillyt paljon ja Teijo on tullut tutuksi vuosien varrella. Tätä ennen hän on käynyt omatoimisesti kiipeilemässä Ruotsissa, Norjassa ja Uudessa-Seelannissa.
– Kiipeily on omien rajojen hakemista sekä kestokyvyn testaamista. Jokaisesta kiipeämisestä saa jotain uutta. Kiipeily ja sen onnistuminen vapauttaa endorfiineja, joten suorituksesta tulee vahva hyvän olon tunne.
Tieto mahdollisuudesta päästä Nepaliin kiipeilemään tuli kolmen kuukauden varoajalla sosiaalisen median kautta. Kiipeilyreissu oli Elite Expedin järjestämä. Yritys on nepalilais-brittiläinen ja sen toimitusjohtaja on aikoinaan itse valloittanut kaikki kasitonniset huiput alle seitsemässä kuukaudessa, joten Ville uskalsi luottaa järjestelyihin.
– Nepalissa parhaat kiipeilykelit ovat keväällä huhti-toukokuussa. Huiputtamisessa on hyvä muistaa, ettei sitä voi kukaan luvata, se on keli- ja aikatauluriippuvainen asia.
– Meillä oli kantajat mukana. Jokainen kantoi päiväkohtaiset varusteet itse, loput tulivat jakkien mukana. Minulla oli omat varusteet mukana, mutta tarvittaessa sieltä olisi saanut vuokrattua nekin. Paikallisien palveluiden käyttö tukee sikäläistä taloutta. Nepalissa palvelut ja huolto kiipeilyn aikana pelaavat hyvin, kun siellä on vuosikymmenten kokemus kiipeilystä. Reissulla syötiin paikallista ruokaa ja perusleirissä sai jopa herkutella kanahampurilaisella.
Koronan takia kiipeilijöitä on nyt vähän. Normaalisti porukassa on 10-15 kiipeilijää, nyt oli vain kolme henkilöä, kaksi muuta olivat Ruotsista.
– Sain reissusta kaiken mahdollisen irti. Kiipeilijöiden vähyyden vuoksi sherpoilla oli mahdollisuus opettaa kiipeilijöitä paljon paremmin, ihan huippu juttu. Englannilla pärjäsi hyvin.
– Kuukauteen ei ollut mahdollisuutta suihkussa käymiseen. Juomavesi kannetaan mukana tai sitten se sulatetaan lumesta ja jäästä. Leiripaikat valitaan pitkälti vesihuollon mukaan, eli missä on lampi, tai saa sulatettua lunta tai jäätä.
Huhtikuun alussa Ville saapui Kathmanduun ja pari ensimmäistä päivää kului ilmanalaan totutteluun, kiipeilyporukkaan tutustumiseen ja varusteiden tarkistamiseen. Sitten aloitettiin vaellus ja pikkuhiljaa kiipeäminen ylöspäin.
– 13. huhtikuuta saavutimme Mount Everestin perusleiriin. 16. päivä oli Lobuche Eastin huiputuspäivä, joka siirtyi kovan lumisateen ja huonon näkyvyyden takia päivällä eteenpäin. Huipun saavutettua tunnelma oli helpottunut ja olo tyhjä. Hetken päästä sykkeen tasaantuessa olo oli todella tyytyväinen ja onnellinen, olen ylpeä saavutuksestani! Reissun päätteeksi sain virallisen stipendin huipun saavuttamisesta.
– Meillä oli varalta mukana lisähappea, mutta en tarvinnut sitä. Sopeuduin ilmanalaan yllättävän hyvin, ei tullut huonoa oloa eikä päänsärkyä. Keli oli pääosin lämmin ja aurinkoinen lämpötilan ollessa päivisin 5-15 asteen välillä. Öisin oli pakkasta, parhaimmillaan -20 astetta.
Ennen reissua Ville kävi puolentoista kuukauden ajan Teijon laskettelukeskuksen sivurinteessä luvan kanssa treenaamassa.
– Varusteet päällä ja painojen kanssa kävin treenaamassa, kun oli mahdollisuus. Tämän lisäksi viritin muihin luonnonrinteisiin köyden ja treenasin nousemista ja laskeutumista aina välillä. Liikun säännöllisesti, joten pohjakunto oli hyvä.
Ville kertoo, ettei reissu ei olisi ollut mahdollista, ellei hänen työnantajansa Novitek olisi tukenut reissaajaa.
– Itselleni jäi maksettavaksi vakuutukset, lentoliput, majoitukset ja varusteiden päivitys. Ulkomailla kiipeily ei ole halpaa, joten sponsorit ovat isossa roolissa.
Nälkä kasvaa syödessä-sanonta pitää paikkansa myös Villen suhteen. Lobuchen Eastin valloittamisen jälkeen mielenkiinto kohdistuu kasitonnisten huippujen valloittamiseen. Into tähän kasvoi varsinkin, kun Lobuchelta näki hyvin Mount Everestille. Vuorikiipeillessä ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat hyvin nähdyksi.
– Monia perusleirejä joudutaan vuosittain siirtämään, koska lumi- ja jäätikkörajat nousevat. Mount Everestin näki kiipeillessä hyvin ja sielläkin on lumipeite vähentynyt.
– Aion jatkaa kiipeilyä niin kauan kuin terveys antaa periksi. Tykkään haastaa itseäni. Joka paikassa on nykyään paljon ihmisiä, vuorilla saa olla rauhassa ja elää yksinkertaisesti. Siellä saa hengähtää hetkeksi ja käsitellä omia ajatuksiaan. Siellä minulla on vapauden tunne.
Villeä voi seurata Instagramissa tilillä @elleviiro ja sitä kautta häneen saa ottaa yhteyttä, jos on kysyttävää kiipeilystä tai muusta ulkoiluun liittyvistä asioista.
– Olisi kiva, jos saisi vaikka perustettua jonkun kiipeilyporukan tänne, Ville toteaa.
Tanja Virtanen
