Kun Ville Salmi sai parikymmentä vuotta sitten perheeltään lahjaksi ensimmäisen viiniköynnöksensä, hän ei osannut arvata, mihin mittoihin harrastus vielä kasvaisi.
Esikoistaimen jälkeen lajikkeita tuli hiljalleen lisää, sitten vielä muutama. Ja entä jos sitten kokeilisi vielä tätä erikoisuutta? Me kaikki johonkin hurahtaneet tunnemme tämän kuvion!
Salon Vilppaastakin monille tutun Villen kotipihassa kukoistaa tätä nykyä useita satoja erilaisia viiniköynnöksiä. Niistä hän valmistaa niin hilloja, mehuja kuin viinejä – vaikka suuri osa sadosta onkin varattu suoraan tarhasta poimittuna herkutteluun.
-En osaa sanoa, olisiko näin käynyt, jos minulla ei olisi ollut niin hyvä tuuri ensimmäisen köynnökseni kanssa. Se oli hyvää, vahvaa lajiketta, joka sopi Suomen oloihin. Sain heti alkuun siitä ison sadon, Ville pohtii.
Merkittävänä vaikutteena Ville kertoo olleen myös lähipiirin harrastuneisuus rypäleiden kanssa. Esimerkiksi hänen enonsa ja isovanhempansa kasvattivat viiniköynnöksiä.
-Sain sieltä hyviä oppeja aloittamiseen. Paljon on silti tullut koettua ja yrityksen ja erehdyksen kautta testailemalla, että mikä todella toimii ja mikä ei. Suomen olot ovat täysin erilaiset, jos verrataan Euroopan varsinaisiin viinimaihin, kuten pohjois-Saksaan – saati Espanjaan. Tämän takia sieltä tulevia perinteitä ei voida soveltaa meidän oloissamme lähes ollenkaan.
Suomen lyhyt, viileä kesä, ankarat talvet sekä oikukkaat keväät ja syksyt ovat luonnollisesti rajoite viiniköynnösten viljelystä haaveilevalle. Ville onkin tehnyt monia tärkeitä ja hyödyllisiä havaintoja.
-Omajuuriset köynnökset selviävät talvista vartettuja paremmin. Varttamiskohta on viiniköynnöksillä arka, varsinkin nuorten köynnösten kohdalla. Etelä-Suomessakin tulee välillä niin kovia ja vaihtelevia talvia, että avomaalla köynnöksen maanpäälliset osat kuolevat. Vartettu köynnös on tällaisen talven jälkeen hengetön, mutta omajuuriset lähtevät maanrajasta uuteen kasvuun ja pitävät vain välivuoden sadosta.
Nykyiset viljelmät Villen kotona on perustettu viitisentoista vuotta sitten heidän muutettuaan Pertteliin vuonna 2006.
-Kasvatan melkein kaikki viiniköynnökset avomaalla. En suojaa niitä talveksi, vaan tutkin ja kokeilen, mitkä lajikkeet selviävät täällä Suomen ilmastossa.
Kotona valmistuvat viinit tulivat osaksi Villen harrastusta jo kymmenen vuotta sitten. Vaikka suurin osa sadosta syödäänkin heillä sellaisenaan, useasti rypäleitä tulee sen verran paljon, että ylijäämälle on sopivasti muuta käyttöä.
-Teemme tosiaan mehua, hilloja ja viiniä. Tämäkin on ollut sellaista kokeilemista, mikä lajike sopii mihin ja miltä lopputuote maistuu. Esimerkiksi moni Euroopassa valko- tai punaviinin valmistukseen suosittu lajike ei kypsy Suomessa samanlaiseksi kuin eteläisemmissä maissa, eli tässäkin kohtaa on käytettävä vähän luovuutta.
Villen mielestä suomalaisista rypäleistä saa todennäköisemmin hyvää valkoviiniä kuin punaviiniä. Hän kertoo maun olevan kevyt ja raikas, sillä rypäleiden makeus usein vaatii eteläisen Euroopan pitkän, lämpimän kesän. Poikkeuksiakin toki on. Osa Salmen perheen viljelemistä viiniköynnöksistä on hyvinkin makeita, mutta ne sopivat Villen mukaan paremmin sellaisinaan syötäviksi.
-Erot ovat eri viiniköynnöslajikkeiden välillä tosi suuria. Jotkut sanovat löytävänsä mausta jopa mansikkaa muistuttavia vivahteita. Esimerkiksi tyttärieni Elman ja Hilman suosikkilajike Edelweiss on tällainen hyvin makea ja hedelmäinen.
Ville todistaa väitteensä ja tarjoilee toimittajalle monen monta maistiaista. Kuvaukset ovat osuvia – kaikkia viinirypäleitä ei edes tunnista viinirypäleiksi!
-Minulle suuri kehu onkin, kun teini-ikäinen sanoo, että kotona kasvatetut ovat parempia kuin kaupasta löytyvät, hän virnistää.
Viineihin sopivimpia lajikkeita suomalaisista kasvuoloista ovat muun muassa Villen oma suosikki Solaris, joka sopii valkoviinin tekemiseen, sekä Hasanski Sladki, josta puolestaan on ainesta punaviiniin.
Toinen tumman täyteläinen lajike on georgialainen Saperavi Severnyi.
-Viinin valmistus on yksinkertaista. Itse teen sitä täällä kotona enkä lisää joukkoon mitään, vaan annan luonnollisen maun tulla juomaan sellaisenaan. Kaikki alkaa sadon keräämisestä terttuineen kaikkineen – puhdistan huonot rypäleet jo tarhassa, tämä säästää paljon vaivaa myöhemmin. Sitten tertut pestään roskista ja muusta ylimääräisestä, jonka jälkeen murskaan ne käsin. Punaviinin kohdalla laitan tertut tällaisenaan rankoineen käymään, mutta valkoviiniä tehdessä erottelen rypäleet. Sitten vain hiiva mukaan. Viinissä oleva sakka painuu itsekseen pohjaan, ja lopputulos on kauniin kirkasta.
Toisten mielestä rypäletertun ranka tuo viiniin oman, hienon vivahteensa, toisten mielestä se ei siihen kuulu. Ville huomauttaakin, että paljon tässä harrastuksessa on kyse makuasioista.
-Tällä hetkellähän suunnitellaan, että Suomesta voisi tulla viinimaa vuonna 2028. Itse en niinkään haaveile viinien valmistuksesta myytäväksi asti, mutta näiden sellaisenaan syötävien rypäleiden kohdalla kylläkin. Meillä on kaverini kanssa pikku projekti paraikaa menossa – tuolla on vanha, suuri kasvihuone täältä meiltä Salon suuntaan, jonne olisi tarkoitus laittaa 800 köynnöstä kasvamaan.
Ville paljastaakin olleensa hiljattain Puolassa matkoilla. Siellä hän oli tutkimassa komeita ukrainalaisia viiniköynnöslajikkeita, joiden yksittäiset tertut voivat painaa jopa kolme kiloa.
-Joitain on kasvihuoneella jo laitettu maahan ja lisää on tässä tuloillansa. Näitä meidän olisi tarkoitus alkaa sitten myymään, hän visioi.
Melissa Koponen
