
Salolaisille tuttu lauluyhtye Virtuoso tekee tänä vuonna kolmen joulukonsertin sarjan, mahdollisesti useammankin.
Yksi konserteista järjestään luonnollisesti Halikon kirkossa, kaksi muuta kuullaan Helsingin Vanhassa kirkossa ja Kymin kirkossa Kotkassa.
Virtuoso kertoo tiedotteessa saavansa joulukonsertteihinsa vierailijaksi pitkän uran laulajana tehneen Milana Misicin.
Vuonna 2005 perustetun lauluyhtye Virtuoson tänä vuonna kolmemiehiseksi muuttuneessa kokoonpanossa laulavat tenori Roope Pelo, bassobaritoni Riku Pelo ja tenori Juhana Suninen.
-”Taivas sylissäni” konsertissa on luvassa helkähdyksiä menneistä jouluista, rakkaita joululauluja ja lämmintä joulunhenkeä, Roope Pelo kertoo.
Kirkoissa kuullaan Virtuoson Yö enkelten -levyltäkin tuttuja joululauluja ja lisäksi Milanalle rakkaita kappaleita, kuten Kuului laulu enkelten, Varpunen jouluaamuna, Sylvian joululaulu, ja tietenkin konsertin nimeksi valittu Taivas sylissäni.
Virtuoson esiintymisestradeina ovat vuosien varrella olleet niin areenat, konserttisalit kuin kirkot.
Milana Misic on tehnyt pitkän uran laulajana. Hän teki ensilevytyksensä jo vuonna 1991 ja on siitä asti tehnyt musiikkia ja omaa uraansa aistikkaalla tyylillään.
-Hän on loistanut vuodesta toiseen kirkkaana musiikin tähtitaivaalla ja julkaissut useita albumeja. Monia konsertteja ja musiikkiesityksiä on siivittänyt muutama vuosi sitten julkaistu kirja “Milana – elämäni Laila Kinnusen tyttärenä”. Milana on nähty myös teatterilavoilla.
Taivas sylissäni Halikon kirkossa maanantaina 2. joulukuuta klo 18.
Salonjokilaakso