Visuaalisesti toimiva Veden Varaan

LInda Hämäläinen ja Mauno Terävä muodostavat Turun kaupunginteatterin Veden Varaan näytelmän pääparin. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Veden Varaan Turun kaupunginteatterissa 

Ohjaus Mikko Kouki, Lavastus Teppo Järvinen, Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen, Naamioinnin suunnittelu Saara Tawast, Valosuunnittelu Janne Teivainen, Äänisuunnittelu Iiro Laakso, Videosuunnittelu Sanna Malkavaara. 

Näyttelijät: Mauno Terävä, Linda Hämäläinen, Markus Ilkka Uolevi, Stefan Karlsson, Kirsi Tarvainen, Mika Kujala, Inkeri Hyvönen, Miska Kaukonen, Emma Kilpimaa, Viljo Kouvonen, Lauri Bergman. 

Yksi monista asioista, joista pidän Turun kaupunginteatterissa, on rohkeus tarttua paikallisiin aiheisiin. Kakola, Seili, Varissuo, ja Vares ainakin kesäteatteri Emmassa. Näin ulkomuistista heitettynä.  

Tietyllä tapaa ollaan tutun aiheen äärellä, kun kaupunginteatterin ison näyttämön valtaa paikallinen dekkaritarina. Tällä kertaa kyseessä tosin ei ole Reijo Mäen yksityisetsivä.  Jussi Marttilan kirjaan Veden varaan perustuva samanniminen näytelmä kertoo tarinan Turussa kiertävästä urbaanilegendan Aurajokeen nuorukaisia työntävästä sarjamurhaajasta. 

Yksityisetsivä Janatuinen saa tutkittavaksi mystiset katoamiset, jotka liittyvät vahvasti Aurajokeen. Mukaansa hän saa poliisikouluajoiltaan tutun poliisin Helenan, jonka kanssa he alkavat selvittää tapahtuneita. Samalla Janatuisen omat vanhat traumat nostavat päätänsä. Todellisuuden ja kuvitelman rajat hämärtyvät, mitä pidemmälle Janatuinen tutkimuksissaan menee. 

Veden varaan on visuaalisesti tyylikäs dekkarinäytelmä. Näytelmän alkukohtaus antaa osviittaa, mitä näytelmä tulee pitämään sisällään. Tai ainakin lupauksen siitä. Harmi, että tarina itsessään ei kanna näytelmän mittaa kaiken aikaa.  

Alkuperäistarina on lähtökohdiltaan mielenkiintoinen. Urbaanilegenda jokeen uhrejaan tuuppaavasta murhaajasta herättää etukäteen ison mielenkiinnon. En ole kirjaa lukenut, mutta tiedän legendan. Sinänsä olisi voinut toivoa, ettei jälleen turkulaisesta yksityisetsivästä tehdä alkoholiin menevää naisten miestä. Janatuisessa on toki enemmän syvyyttä, kuin siinä tunnetummassa turkulaisessa yksityisetsivässä. Lapsuuden traumat tuovat hahmoon haavoittuvaisuutta. 

Yllättävän sekava alku alkaa hahmottua väliajan jälkeen. Silloin Veden varaan on parhaimmillaan, ja tunnelma tiivistyy ja odotukset loppuratkaisusta nousevat. Päänäyttämön tekniikka pääsee saattelemaan katsojan pidättämään hengitystään, joka kulminoituu Janatuisen ja Helenan tekemään kotietsintään. Mene ja katso, niin tiedät mistä puhun. Turun kaupunginteatterin ison remontin jälki näkyy, ja se on hyvä. 

Harmi, että loppuratkaisu ja lopun muutamat repliikit lässäyttävät loppuratkaisun voimaa. Viittaus teatteriesityksen jälkeiseen reittivalintaan oli turha vitsi. 

Kokonaisuus on visuaalisesti hyvä ja hieno, tarina jättää hieman kysymysmerkkejä ilmaan. Ja mielenkiintoinen ratkaisu on tapahtumien ajankohdan häivyttäminen: työpaikoilla poltetaan tupakkaa (jopa grillissä), vaatetus on 90-luvulta ja hinnat ovat euroissa. 

Kimmo Lehto

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: