Peltojen keskellä keltainen maalaistalo kylpee syysauringossa. Pihalla nököttävät vaaleanpunaiset kottikärryt ja punaisen piharakennuksen oveen ripustettu kyltti “kanala” ilmoittaa asukeistaan. Kaksi aurinkotuolia seisoo rinnakkain rinnetontilla, josta silmien eteen avautuu kaunis maalaismaisema. Näkymä on idyllinen – kodin asukkaille se on unelmien täyttymys.
Kun Marjukka ja Patrik Wallenius vielä parisen vuotta sitten asuivat Turun keskustassa, oli olo heidän mukaansa rauhaton eikä kerrostalokoti tuntunut kodilta. Opinnot kaupungissa olivat tulleet kummallakin päätökseensä ja erityisesti perniöläislähtöisen Marjukan haaveissa siinsi lapsuudesta asti mukana kulkenut unelma talosta maalla, jonka ikkunoista ei näkyisi naapureita ja jossa saisi touhuta toiveitaan toteuttaen.
Omaa kotia nuoripari ehti etsiä kahden vuoden ajan. Puolitoista vuotta sitten se viimein löytyi – hieman heidän yllätyksekseen – Kiikalan maaseudulta.
-Alue, josta taloa etsimme, rajautui alun perin Muurlaan eli tämä alue ei edes kuulunut rajaamamme alueen sisään. Ajattelimme, että tämä on tosi kaukana ja väärässä suunnassa. Tarkoituksemme oli etsiä taloa Salon ja Turun välistä, sillä työpaikkamme olivat siihen aikaan Turussa, Marjukka pohtii.
Työpaikkojen suhteen heidän kummankin tilanne ratkesi kuitenkin parhain päin: Yhteisöpedagogiksi valmistunut Marjukka työskentelee hankekoordinaattorina Maaseudun kehittämisyhdistyksessä, Leader Ykkösakselissa Suomusjärvellä. Patrik toimii matematiikan, fysiikan ja kemian opettajana Salon ja Lohjan rajalla sijaitsevassa yläkoulussa.
-Minun työmatkani kestää kymmenisen minuuttia ja Patrikilla noin 20. Meillä on käynyt sen suhteen hyvä tuuri, Marjukka kiittelee.
Kodin etsimisessä Walleniukset eivät jättäneet kääntämättä kiveäkään.
-Käytimme aika paljon oljenkorsia. Otimme kiinteistönvälittäjältä ostotoimeksiannon, joka ei kuitenkaan kohdallamme tuottanut tulosta. Ajeltiin myös esimerkiksi ympäri Sauvoa kivan näköisillä alueilla jakamassa postilaatikoihin Marjukan tekemiä ilmoituksia, joissa kerroimme, minkälaista kotia etsimme, Patrik kertoo.
Pitkältä tuntunut prosessi meinasi horjuttaa uskoa “sen oikean” löytämisestä.
-Etsintävaihe oli etenkin minulle henkisesti raskasta, koska halusin niin kovasti pois Turusta ja minua ahdisti kerrostaloasunnossa paljon, Marjukka toteaa.
-Kävimme katsomassa yli kymmentä taloa eri puolilta Salon seutua ja Sauvoa. Jälkeenpäin ajateltuna se oli tosi hyvä, että näki mahdollisimman paljon erilaisia kohteita, jotta ajatus meille sopivasta kodista kirkastui, hän pohtii.
Lopulta sopiva koti tuli vastaan hiljaisen asuntokaupan kautta, johon pariskunta laittoi oman ostoilmoituksensa.
-Talon myyjät huomasivat ilmoituksemme ja ottivat meihin yhteyttä. Meillä oli alusta alkaen ihan uskomaton yhteys heidän kanssaan. Täällä oli aina kahvit ja kääretortut vastassa ja istuimme monta tuntia jutellen.
Heistä näki sen, että he todella halusivat tästä meille kodin, Marjukka kiittelee. Pihapiirissä asustellut kissakin jäi tänne asumaan kanssamme, hän naurahtaa.
Ensimmäisellä kerralla, kun Marjukka ja Patrik pääsivät katsomaan tulevaa kotiaan, elettiin marraskuuta.
-Silloin oli ihan pimeää ja tulimme tänne taskulamppujen kanssa. Lunta oli varmaan puoli metriä, Patrik muistelee.
-Kiersimme omistajan perässä tontin rajat, eikä pimeydessä ja lumen keskellä ollut mitään hajua siitä, missä on pelto ja missä menee oja, Marjukka naurahtaa ja jatkaa: Ihastuimme talon sijaintiin, sen rakenteeseen ja ulkonäköön. Onhan tämä todella kaunis talo.
Unelmien leikkikenttä
Entisiä omistajia Walleniukset kiittelevät myös talon hyvästä kunnosta, joka mahdollisti ostopäätöksen sinetöimisen.
-Koko alakerta on remontoitu todella järkevästi uusia asukkaita ajatellen, ja kaikki työvaiheet on koottu kansien väliin, Patrik kehuu.
-Yläkerta on remontoimatonta aluetta, joten se toimii meidän projektinamme ja pääsemme siellä harjoittelemaan remppaamista myös itse Marjukka ilakoi. Halusimmekin omakotitalolta juuri sitä, että se on oma leikkikenttämme. Täällä kukaan ei tule sanomaan, mitä voi tai ei voi tehdä, vaan saa toteuttaa omia unelmiaan ja suunnitelmiaan. Olemme molemmat tekeviä luonteita, hän pohtii.
Marjukka on päällystänyt tuoleja ja yhdessä on kunnostettu huonekaluja, kuten roskalavalta pelastettu, Turussa käsityönä valmistettu sohvapöytä.
-Tykkäämme vanhoista huonekaluista, ja on kiva, että niillä on joku tarina. On myös kiva, että sisustuksessa näkyy oma kädenjälki ja persoona, Marjukka toteaa.
Makuuhuoneen pariovet teetettiin suomusjärveläisellä puusepällä.
-Halusimme tukea paikallista, mutta myös kerralla hyvät ovet. Täällä asuessa on alkanut muutenkin arvostamaan enemmän paikallisuutta, kuten paikallista ruokaa, sekä omavaraisuutta. Meillä on oma kasvimaa ja kanat tuottavat kananmunia. Metsästä otamme myös kaiken, mitä irti lähtee, Marjukka tuumii.
-Kuulun nykyään paikalliseen metsästysseuraan, ja ensimmäinen ase on hankinnassa, Patrik kertoo.
Maalla asuminen ei tarkoita erakoitumista
Walleniukset eivät haikaile takaisin kaupungin hälinään, vaikka kaupungissa asutut vuodet myös antoivat ja opettivat.
-Kaupunkielämä opetti näkemään ainakin sen, että se ei ole meitä varten, Marjukka naurahtaa. Täällä elämä on paljon yhteisöllisempää kuin kaupungissa, jossa tuijoteltiin ovisilmästä, ettei vahingossakaan törmää naapureihin rappukäytävässä. Olemme tutustuneet täällä naapureihimme ja saaneet heiltä apua. On myös rikkaus, että täällä asuu eri-ikäisiä ihmisiä, ja saa oppia täällä ikänsä asuneilta vanhemmilta ihmisiltä.
Vastaavasti heille voi tuoda lohtua, että tänne muuttaa nuorempia ihmisiä.
-Olen kuitenkin sitä mieltä, että on hyvä, että maaseutujen nuoret lähtevät näkemään ja kokemaan kaupunkielämää, jotta voivat myös palata takaisin maalle. Toivoisinkin, että nuoret palaisivat maaseudulle eivätkä pelkäisi haasteita, Marjukka miettii.
Walleniukset eivät murehdi välimatkoja, tai sitä, että maalla asuminen kaventaisi sosiaalista elämää – mitä se ei heidän mukaansa teekään.
-Maalla asuminen ei ole este tai kynnys ylläpitää sosiaalista elämää. Käymme tosi usein näkemässä kavereitamme tai pidämme illanviettoja täällä, Patrik sanoo.
-Eivätkä ihmiset muuta maalle aktiviteettien perässä, vaan siksi, että täällä on hiljaista ja rauhallista, Marjukka lisää.
Maaseudun rauhassa Patrik kertoo päässeensä eroon tieraivosta, joka nosti päätään kaupungin vilkkaassa liikenteessä. Marjukka puolestaan on löytänyt itsestään kaipaamansa koti-ihmisen.
-Turussa oli paljon kaikenlaista menoa ja juhlaa ja tuntui, ettei voi olla tekemättä mitään. Minulle tuli morkkis sohvalla makaamisesta. Täällä ei ole niin paljon tekemistä ympärillä, joten on tilaa vain olla. Turussa halusin olla koti-ihminen, vaikka koti siellä ei tuntunutkaan ikinä kodilta.
Nykyinen koti tarjoaa tunteen kodista.
-Kyllä tämä on meidän loppuelämämme koti, Walleniukset toteavat onnea hehkuen.
Anette Ahlqvist
