Yli 30 vuotta sitten perustettu Ilolan Arboretum on Ari Laakson elämäntyö

Taiteilijaseuran Vapaus-näyttely esillä elokuun loppuun

Puutarhuri Ari Laakso kertoo istuttaneensa ensimmäiset alppiruusut noin 30 vuotta sitten.

Salon taiteilijaseuran kesänäyttely on tänä kesänä Ilolan Arboretumissa elokuun loppuun saakka. Ilolan Arboretumin kauniiseen metsäpuutarhaan sopii hyvin taiteilijaseuran kesänäyttelyn pienet patsaat ja muut ympäristötaideteokset. Luonto ja rakennettu luontomainen metsäpuutarha antavat kauniit kehykset taideteoksille. Poluilla ne tulevat vastaan mukavina yllätyksinä ja voisi ajatella niiden olevan puistoon suunniteltuja.

Taideseuran näyttelyyn ovat taideteoksia tehneet seuraavat taiteilijat: Erja Alander, Gloria Badarau-Heikkilä, Oiva Gillsten, Helena Hauta-aho, Maire Keinänen, Jaana Kähönen ja Tarja Seewald.
-On oikein hieno juttu, että tällainen näyttely on haluttu tuoda tänne ja minun puolestani vastaavanlaisiin näyttelyihin ja muihin tapahtumiin ovat Ilolan Arboretumin portit avoinna, vakuuttelee puutarhuri Ari Laakso.

Laakso keskittyy tällä hetkellä täysipäiväisesti Arboretumin hoitamiseen.
-Olen nyt 60-vuotiaana jäänyt pois palkkatyöstäni Salon kaupungin puistotoimesta, koska oma Arboretum vaatii niin paljon työtä. Aluetta on hoidettava ja rikkaruohoja ja ei-toivottujen puiden siementyneitä taimia poistettava. Yleisöä käy parhaiten alppiruusujen ja atsaleoiden kukinta-aikana, kertoo Laakso.

10 hehtaarin kokoinen alue antaa kuitenkin ilman niiden lyhytaikaista kukintaakin upean, rauhoittavan ja elämyksellisen luontokokemuksen. Puiston leveät polut ja penkit helpottavat liikuntarajoitteisten kävijöiden vierailuja alueella. Jopa kesän helteisimpinä päivinä varjoisa metsäalue on käymisen arvoinen. Lammella pesii silkkiuikkuperhe, jonka touhuja on mukava seurata. Polku kiertelee myös luonnonmukaisessa suopursu-mäntymetsässä ja aromit ovat sen mukaiset kesäkuun aikana.
-Suopursu on toinen suomalaisista luontaisista alppiruusuista, kertoo Ari Laakso.

Pelkkä matka Ilolaan halki kauniin varsinais-suomalaisen maaseudun, jossa tie välillä poikkeaa Rekijoen häkellyttävien joenrinteiden ja rinnelaitumien lähettyville voisi olla moniakin ihastuttava.
-Olen perustanut tämän vuonna 1987, jolloin tulin tänne isoisäni veljen vanhalle pientilalle viljelijäksi. Opiskellessani puutarhuriksi pääsin tutustumaan Mustilan Arboretumiin, joka on pohjoismaiden vanhin arboretum, ollen jo 120-vuotias. Silloinen käynti jätti minuun jäljet ja palon itselleni perustaa jotain vastaavanlaista. Istutin ensimmäiset alppiruusut noin 30 vuotta sitten ja perustin myös Taimiston maatilan kylkeen. Ensimmäiset ryhmät alkoivat käymään alueella 1990-luvun puolivälissä. Alueista ison lammen ympäristö on noin 27 vuotta ja kalliorinne 10 vuoden ikäistä. Suuret surukuuset sekä pihdat taimitarhan lähettyvillä peltoalueella ovat noin 25 vuotta sitten istutettuja, kertoo Ari Laakso.
-Uusia alueita perustaessa täytyy kuvitella, miltä ne näyttävät vähintään 30 vuoden päästä, siksi muun muassa taimien etäisyys täytyy miettiä tarkkaan, liian tiheään ei voi istuttaa. Esimerkiksi kotipihoilla suosittu tuivio saattaa hyvällä kasvupaikalla viedä 15 vuodessa tilaa jo 5×5 metriä. Omille pihoille ei sitä siis kannata kovin tiuhaan istuttaa, muuten joutuu leikkaamaan ja silloin sen muoto kärsii, opastaa puutarhuri.

Ari Laakso pitää Arboretumin esittelyjä ryhmille ja hänen tietonsa kasveista ja niiden kasvutavasta ja paikkavaatimuksista on arvokasta tietoa harrastajapuutarhureille. Arboretumissa on harvinaisia puita ja pensaita, joita tavallinen kävijä ei pysty itse tunnistamaan, siksi opastettu kierros ryhmille on ollut Laaksolla tarjolla etukäteen sopimalla. Puistokäynnistä Laakso toivoo kaikilta kävijöiltä pientä korvausta (2€/hlö) omatoimisesti maksettavaksi.
-Luulen, että kaikki eivät ihan vielä ymmärrä tai tiedä, että tällainen maksu on käytössä. Taimituotantoa olen jo hiljalleen vähentänyt, koska kestää jopa 5 vuotta saada taimet kasvatettua myyntiin. Omaan käyttöön istutan noin 200 alppiruusua ja suurin piirtein saman verran atsaleoita vuosittain sekä lisäksi havupuita. Jotain matkailun kehittämistä ja yhteistyötä pitäisi saada aikaan, jotta oma leipä tulevaisuudessa tulisi tästä alueesta. Muissa Arboretumeissa on kyllä kalliimmat pääsymaksut, mutta olen halunnut pitää omani vielä edullisena.

Ari Laakson elämäntyö näyttäytyy tällä hetkellä upealta ja varmastikaan sitä ei ole tarkoitettu pelkästään itselle.

Ilolan Arboretum sijaitsee Salon Kruusilassa, Kalkkilantie 1325, 25370 Salo. Paikka on avoinna päivittäin omatoimikävijöille ja ryhmiä pyydetään ilmoittautumaan etukäteen.

Teija Tuulimäki

Jaana Kähönen ”Meteorites Build Up” (puu ja meteoriitit).
Helena Hauta-aho ”Tekstiiliteos” (solmu).

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: