Juttuarkisto

Nuoret löytävät uutisensa verkosta ja somesta

Kouluissa vietetään tällä viikolla Uutisten viikkoa. Uutismedian liitto teetti viikon kunniaksi vuosittaisen tutkimuksen nuorten uutismediasuhteesta. Miten salolaisten nuorten uutistottumukset vertautuvat tutkimuksen

Taksikuskilta halutaan luotettavuutta

Veijo Matinaho on toiminut taksikuskina yli 40 vuotta. Koko tämän ajan hän on ajanut Salon seudulla.-En minä ihan hirveästi navigaattoria tarvitse.

Mediakasvatus on osa alakoulun arkea

Opettaja Anne Bernoulli tutkii Leonin kanssa päivän lehteä. Tänään on keskiviikko, today is Wednesday. 29.tammikuuta. Ulkona sataa, the weather is rainy.

Lounea tähtää Suomen suurimmaksi valokuituyhtiöksi

Salonjokilaakso Salolainen valokuituyhtiö Lounea hakee vahvaa kasvua.Yhtiön tavoitteena on kasvaa Suomen suurimmaksi valokuituyhtiöksi ja samalla teknologiseksi edelläkävijäksi.Uusitun strategiansa mukaisesti Lounea jatkaa