Aleksi Burtsovin ja Antti Ketosen yhteistyö jatkuu Salora Gymissä

Liikuntakeskusvastaava Sonja Ahlqvist ja yrittäjät Aleksi Burtsov ja Antti Ketonen Salora Gymin uusissa tiloissa.

Aleksi Burtsovilla ja Antti Ketosella on vauhti päällä.

Salon Iltatorin pelastusoperaation aikana toisiinsa tutustunut kaksikko löi hynttyyt yhteen täksi kesäksi Salon Jokipaatin yrittäjinä; seuraavaksi herrat perustivat yhteisen kuntosalimaailman Salora Gymin entisiin Hanhivaaran tiloihin.
-On tässä puuhaa riittänyt, Ketonen nauraa palattuaan juuri Vesillä -televisiosarjan pariviikkoisista kuvauksista.

Käsileikkaukseen lähiviikkoina suuntaavan Burtsovin rakennusyrityksellä on Kaarinaan vastavalmistuneesta rivitalosta enää yksi asunto myymättä.
-Jokipaatin ja nyt Salora Gymin rakentamiseen on mennyt jokunen tunti aikaa ja energiaa. Nyt helpottaa, kun kaikki alkaa olla valmiina.

Ketonen kertoo kuulostelleensa jo vuosia mahdollisuutta aloittaa kuntokeskuksen pyörittämistä kotikaupungissaan. Ryhmäliikuntatunneilla viihtyvä artisti uskoo uudistuneen Salora Gymin miljöön, laitteiston ja monipuolisen ryhmäliikunnan toimivaksi yhtälöksi.
-Erityisesti haluamme, että täällä on hyvä ja rento tunnelma kaikenikäisten ja kokoisten tulla kuntoilemaan. Olen vieraillut monissa keskuksissa Suomessa ja eri puolilla Eurooppaa, vaikutteita on otettu eri puolilta

Tummanpuhuva kuntokeskus on tyylikäs kokonaisuus, jonka monipuolisiin laitteisiin luvataan opastusta aina tarvittaessa. Puolisot Tiina Ketonen ja Jenni Burtsov ovat tiiviisti mukana perheyrityksen toiminnassa. Tiina vetää ryhmäliikuntaa, Jenni työskentelee hierojana ja opastaa personal trainerina asiakkaita tavoitteellisen liikkumisen saloihin.

Aleksi Burtsovin leveät hartiat ja tatuoidut käsivarret kantavat perheen omia lapsia turvallisesti harrastusten pariin.
-Meillä on täällä Salora Gymissä myös viihtyisä lapsiparkki perheen pienimmille, sillä välin kun aikuinen käy salilla tai ryhmäliikunnassa. Meidän lapset ovat täällä ohjaajina.

Myös pienten vauvojen vanhemmilla on mahdollisuus tulla treenaamaan salille aamupäivisin kantokopassa olevan vauvan kanssa.

Ketosen ja Burtsovin kuntokeskuksen vieressä sijaitsevassa Enko Padelissa pääsee pelaamaan padelin lisäksi sulkapalloa. Keilahalli Rata57:n kahvio palvelee myös Salora Gymin asiakkaita.
-Ryhmäliikuntaa järjestetään kolmessa eri salissa. Perinteinen kuntosali on edelleen yläkerrassa. Tänne alas rakensimme HC-salin, jossa musiikki soi vähän kovempaa ja painojen kanssa saa rymistellä.

Antti Ketonen sanoo, että Salora Gym on tarkoitettu aivan tavallisille ihmisille. Toki salilla harjoittelevat myös tavoitteelliset urheilijat ja esimerkiksi Vilppaan ja LP Viestin edustusjoukkueet.
-On yleinen harhaluulo, että salille tultaessa olisi oltava jossain kunnossa. Tänne ovat tervetulleita ihan kaikki, myös itsensä sohvaperunaksi kuvittelevat. Täältä saat kaiken tarvitseman avun ja ohjauksen.

Yrittäjät arvostavat jokaista salille tulevaa. Oven avaaminen on heidän mukaansa osoitus asiakkaan halusta tehdä jotain oman terveytensä eteen.
-Mukaan vaan salille tai ryhmäliikuntatunneille. Molemmissa voi tehdä oman kuntonsa mukaan, aluksi vaikka helpompana ja kunnon parantuessa sitten kovempaa.

Jenni Burtsov kertoo tehneensä aiemmin täysipäiväisesti yrittäjänä hyvinvointialan töitä. Pandemian aikana hän palasi tekemään töitä varhaiskasvatuksen parissa.
-Nyt on aika taas palata pikkuhiljaa enemmän personal trainerin ja hierojan töihin.

Tiina Ketonen veti maanantai-illalla ryhmälle naisia ja miehiä BodyAttack-tuntia. Ryhmäliikuntatunneilla on Ketosen mukaan aina hyvä fiilis, jokainen tekee liikkeet oman kuntonsa mukaisesti.
-Aluksi kannattaa katsoa itselleen sopiva tunti. Meillä on täällä kannustava tunnelma ja uudet jumppaajat otetaan ilolla vastaan.

Pekka Mäenpää

Personal trainer Jenni Burtsov auttaa tavoitteellisessa kunnon kohottamisessa.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: